Sähköyliherkkyys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sähköyliherkkyys on tila, jossa ihminen kokee saavansa yliherkkyysoireita sähkömagneettisesta säteilystä. Sähköyliherkkyyttä ei ole lääketieteellisesti määritelty sairaudeksi.[1] Oireita on osoitettu syntyvän siitä, että itseään sähköyliherkkänä pitävä luulee olevansa sähkökentässä. WHO kehottaa etsimään muita hoitoja kuin sähkökenttien välttely.

Oireita ja niiden aiheuttamia ongelmia pidetään todellisina vaikka ne johtuisivatkin muusta kuin sähköyliherkkyydestä, esimerkiksi luulosairaudesta, jolloin kognitiivinen psykoterapia voisi auttaa.

Oireet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköyliherkät väittävät sähkömagneettisen säteilyn ilmenevän heillä ihoreaktiona, kuten punoituksena, kihelmöintinä tai polttavana tunteena, tai yleisoireina, kuten väsymyksenä, keskittymisvaikeutena, muistihäiriöinä, huimauksena, ruoansulatusvaikeuksina tai sydämentykytyksenä[2].

Tällainen oireiden yhdistelmä ei ole osa mitään ennestään tunnettua oireyhtymää.lähde? Raportoidut oiretyypit ovat epäspesifejä, toisin sanoen niitä voi esiintyä useiden eri sairauksien yhteydessä.

1980-luvulla yleisin raportoitu sähköyliherkkyysoireiden laukaisija oli tietokoneen näyttö, ja kuvatut oireet olivat tyypillisesti iho-oireita[3]. Nykyään tavallisia oireiden laukaisijoita ovat tietokoneet, matkapuhelimet sekä WLAN-verkkoja käyttävät laitteet, ja kuvatut oireet ovat tyypillisesti vakavia yleisoireita[4]. Oireiden alettua ne tyypillisesti yleistyvät, ja monet sähköyliherkät sanovat olevansa yliherkkiä esimerkiksi loisteputkille ja jopa hehkulampuille.

Toisille oireet muodostavat vain lievän haitan, jotkut taas menettävät työkykynsä ja tuntevat, etteivät säteilyn vuoksi enää voi asua kaupunkiympäristöissä.

Tieteellinen näyttö ja etiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköyliherkkyyden etiologia on kiistanalainen, vaikkakin sähkömagneettisen säteilyn biologisista vaikutuksista kudosviljelmiin, eläimiin ja ihmisiin on paljon uutta tietoa. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan sähköyliherkkyysoireet ovat varmasti todellisia, mutta oireiden yhteyttä sähkömagneettiseen säteilyyn ei ole voitu osoittaa[2]. Sokkotesteissä sähköyliherkät koehenkilöt eivät useimmissa tapauksissa pysty kertomaan, milloin heitä säteilytetään ja milloin ei. Tällainen oli yleistulos vuonna 2005 tehdyssä systemaattisessa katsauksessa, jossa käytiin läpi 31 tutkimusta[5]. Samaan suuntaan viittasi toinen, vuonna 2008 tehty systemaattinen katsaus[6].

Myös Myoung Soo Kwonin Turun yliopistolle tekemä tohtorinväitös, johon kuului kokeita sähköyliherkillä ihmisillä, sai tulokseksi ettei matkapuhelimen aiheuttama sähkömagneettinen säteily aiheuttanut merkittäviä vaikutuksia aivojen sähköiseen toimintaan tai tiedollisiin prosesseihin. Kokeessa ei myöskään käynyt ilmi, että matkapuhelinten säteily olisi aiheuttanut oireita koehenkilöissä.[7]

Toisaalta edellä mainitussa Kwonin väitöstutkimuksessa kaksi koehenkilöä ylsi tutkimukseen sisältyneessä altistuskokeessa 94 % ja 97 % tarkkuuteen, mikä on tilastollisesti erittäin epätodennäköistä, joskaan kyseiset koehenkilöt eivät yltäneet samaan enää kokeen toistoissa. Kumpikaan koehenkilöistä ei ollut ilmoittanut kärsivänsä sähköyliherkkyydestä[8]. Eräässä amerikkalaisessa sokkotutkimuksessa[9] 16 tutkimuksen alkuvaiheessa valikoitua sähköherkkää tunnisti tutkimuksen viime vaiheessa ärsykkeet kolmeen kertaan sadan prosentin tarkkuudella. He reagoivat aina aitoon ärsykkeeseen, mutteivät kertaakaan lumeärsykkeeseen.

Louisianan valtionyliopistossa tehtiin yhtä sähköherkäksi ilmoittautunutta koskeva tutkimus. Koehenkilöä altistettiin 60 hertsin kentälle voimakkuudella 300 V/m, mikä tekijöiden mukaan vastaa normaalissa ympäristössä esiintyvää ärsykettä. Koehenkilöllä esiintyi sähkökenttien yhteydessä kipua, päänsärkyä, nykimistä lihaksissa ja sydämen rytmihäiriöitä. Korrelaatio sähkökenttiin oli tilastollisesti merkittävä (P < 0.05). Oireita näytti synnyttävän enemmänkin kentän kytkeminen päälle ja pois kuin tasainen kenttä. Oireistaan huolimatta koehenkilö ei pystynyt itse arvaamaan, milloin kenttä oli päällä ja milloin ei. Tutkimuksen tekijät päättelevät, että "EMF hypersensitivity can occur as a bona fide environmentally-inducible neurological syndrome."[10]

Viimeksi mainittuja tuloksia voi nykytilanteessa pitää anomalioina, mutta ne muistuttavat siitä, että tutkimuksia aiheesta on syytä edelleen jatkaa. Lisäksi tutkimusaiheeseen sisältyvien taloudellisten intressien vuoksi rahoitusharhaa (engl. funding bias) on vaikea sulkea pois. Vuonna 2006 tehdyssä matkapuhelinten terveysvaikutuksia koskevassa tutkimuskatsauksessa havaittiin, että vain 33 % kokonaan alan teollisuuden rahoittamista, mutta jopa 88 % julkisrahoitteisista tutkimuksista raportoi vähintään yhden tilastollisesti merkittävän terveysvaikutuksen.[11]

Dokumentti sähköallergiasta aiheutti oireita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mainzin yliopiston ja King's Collegen tutkijoiden koe osoitti, että pelottelevan sähköallergiadokumentin nähneet koehenkilöt saivat merkitsevästi enemmän oireita väitetystä säteilystä kuin neutraalimman dokumentin nähneet. Koehenkilöistä 54 % raportoi dokumenteissa esitettyjä oireita, vaikka säteilyä ei oikeasti ollut. Kaksi koehenkilöä joutui lopettamaan kokeen kesken oireittensa voimakkuuden vuoksi.[12][13]

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terveyskirjasto-nimisen suomalaisen asiantuntijalähteen mukaan lääketiede "ei sellaista sairautta tai oireyhtymää tunne", ja hoidoksi ehdotetaan kognitiivista käyttäytymisterapiaa ja katsotaan, että sähkömagneettiselta säteilyltä suojaavat välineet "pikemminkin ruokkivat oireilua kuin poistavat sitä."[1] Jotkut lääkärit tulkitsevat sähköyliherkkyyden suoranaisesti hypokondrian eli "luulosairauden" muodoksi.

WHO suosittelee vuonna 2005 julkaisemassaan raportissaan tunnistamaan ja hoitamaan sairaudet, jotka aiheuttavat potilaan oireet. Hoidossa ei tulisi keskittyä vähentämään altistusta sähkömagneettisille kentille.[2]

Sähköyliherkät yhteiskunnassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa sähköyliherkkyydellä on tunnustettu asema työkykyä alentavana vammana, vaikkakaan sitä ei pidetä sairautena. Sähköyliherkkyys voidaan Ruotsissa käytetyssä sairausluokituksessa diagnosoida tunnuksen R68 alle.[14][15] Euroopan parlamentti kehottaa (2.4.2009) "jäsenvaltioita noudattamaan Ruotsin esimerkkiä ja tunnustamaan sähköyliherkkyydestä kärsivät henkilöt vammaisiksi, jotta heille voidaan taata asianmukainen suojelu ja yhtäläiset mahdollisuudet".[16]

Suomessa sähköyliherkkyys ei ole virallinen diagnoosi, joten sähköyliherkät eivät saa oireyhtymällä sairauslomaa eivätkä sosiaalietuuksia. Yliherkkyyksiä on kuitenkin ryhdytty pohtimaan työryhmässä, jossa on asiantuntijoita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta ja Työterveyslaitoksesta.[17]

Maailman eri maissa toimii kymmeniä tukiryhmiä sähköyliherkkyysoireista kärsiville[18].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Terveyskirjasto - Sähköyliherkkyys
  2. a b c Electromagnetic fields and public health. Electromagnetic hypersensitivity 2005
  3. Irvine, N, Report for the Radiation Protection Division of the UK Health Protection Agency, HPA-RPD-010, 2005
  4. Sage, Cindy. "Microwave And Radiofrequency Radiation Exposure: A Growing Environmental Health Crisis?". San Francisco Medical Society web page. Tarkistettu 13.5.2009.
  5. Rubin, James; J Das Munshi J, Simon Wessely (March-April 2005). "Electromagnetic hypersensitivity: a systematic review of provocation studies". Psychosomatic Medicine 2005 Mar-Apr;67(2):224-32 67 (2): 224–32. Tarkistettu 13.5.2009
  6. Röösli M. "Radiofrequency electromagnetic field exposure and non-specific symptoms of ill health: a systematic review". Environ. Res. 107 (2): 277–87. Tarkistettu 13.5.2009
  7. Matkapuhelinsäteilyllä ei vaikutuksia kognitioihin eikä aivojen sähköiseen toimintaan (Väitös: PsM Myoung Soo Kwon) 30.11.2009. Turun yliopiston viestintä. Viitattu 18.10.2010.
  8. Myoung Soo Kwon: Effects of mobile phone electromagnetic field: behavioraland neurophysiological measurements 2009. Turun yliopisto. Viitattu 11.1.2011.
  9. Real et al. (1991): Electromagnetic Field Sensitivity (Tutkimusyhteenveto) Electromagnetic Biology and Medicine. Viitattu 29.12.2010. en
  10. McCarty D.E. (2011-09-05). "Electromagnetic Hypersensitivity: Evidence for a Novel Neurological Syndrome". Iint J Neurosci. doi:10.3109/00207454.2011.608139. 
  11. Anke Huss (2006-09-15). "Source of Funding and Results of Studies of Health Effects of Mobile Phone Use: Systematic Review of Experimental Studies". Environmental Health Perspectives 115 (1): 1. doi:10.1289/ehp.9149. 
  12. Tv-dokumentti sähköallergiasta synnytti oireita, Lääkärilehti, 08.05.2013.
  13. Are media warnings about the adverse health effects of modern life self-fulfilling? An experimental study on idiopathic environmental intolerance attributed to electromagnetic fields, Michael Witthöft, G. James Rubin, King's College, Johannes Gutenberg University of Mainz, 26 December 2012. Journal of Psychosomatic Research, Volume 74, Issue 3 , Pages 206-212, March 2013.
  14. Ruotsin ICD-10-sairausluokitus, kohta R68
  15. Socialstyrelsen - Frågor angående diagnoser 1997-2005
  16. EU-parlamentin päätös - Sähkömagneettisiin kenttiin liittyvät terveyshaitat, kohta 28
  17. Työpiste-verkkolehti 23.2.2012, viitattu 4.7.2013
  18. Lista tukiryhmistä eri maissa. Tarkistettu 13.5.2009

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]