Sähköinen henkilökortti
Wikipedia
Sähköinen henkilökortti eli HST-kortti (henkilön sähköinen tunnistaminen) on Väestörekisterikeskuksen ylläpitämä sähköinen henkilöllisyystodistus. HST-kortti ja siihen liittyvä PIN-koodi mahdollistavat henkilön luotettavan tunnistuksen tietoverkossa.
Kortti sisältää mikropiirille upotettuna kantajansa salaisen ja julkisen avaimen, jotka mahdollistavat tunnistamisen lisäksi myös digitaalisen allekirjoituksen.
Sähköistä henkilökorttia voi hakea poliisilaitoksilta ja kortti on voimassa 5 vuotta. Voimassa olevia henkilökortteja voi olla vain yksi. Sähköisen henkilökortin myöntää poliisi samoilla perusteilla kuin tavallisen henkilökortin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kortin käyttäminen
Kortin mukana tulevaa PIN1-koodia käytetään palveluihin kirjautumiseen ja PIN2-koodia palveluiden lomakkeiden ja pyyntöjen sähköiseen allekirjoittamiseen. PIN1-koodin pituus tulee olla 4-8 merkkiä ja PIN2-koodin pituus 6-8 merkkiä. Koodit voidaan vaihtaa esimerkiksi fineid.fi sivuilta saatavalla ohjelmalla. PUK-koodia, jolla PIN koodit voidaan vapauttaa, saa kokeilla 10 kertaa, jonka jälkeen kortin siru "kuolee" lopullisesti.
[muokkaa] Järjestelmän kustannukset
Valtio on käyttänyt sähköiseen henkilökorttiin kymmenen vuoden aikana noin 20 miljoonaa euroa. HST-korttia käyttää aktiivisesti muutama sata henkilöä. Vuonna 2006 HST-korttia hyödynnettiin verohallinnon ja Kelan palveluissa noin 500 kertaa eli promillessa tapahtumista. Kustannukset yhtä sähköistä allekirjoitus- tai tunnistustapahtumaa kohti ovat Tietoviikon laskelmien mukaan olleet noin 4 000 euroa.[1]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Toivanen-Visti, Outi: Sähköinen henkilökortti valtion kulutarkkailuun. Tietoviikko, 16.2.2007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 27.8.2008.
