Säärihaava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Säärihaava (45 x 30 mm).

Säärihaava aiheutuu yleensä huonontuneesta verenkierrosta, jonka syynä on tavallisesti syystä tai toisesta johtuva liikunnan puute, diabetes tai verisuonivaurio (esimerkiksi joskus kauankin aikaa sitten ollut suonitukos eli ns. veritulppa, joka on vioittanut verisuonien läppiä joillakin osuuksilla). Kaikissa paikoissa iho ei tällöin saa veren mukana tarpeeksi happea, jolloin ihoon tulee helposti märkivä haava, jonka paraneminen estyy tai hidastuu huomattavasti. Oleellista on saada verenkierto paranemaan, jolloin hoitotapa riippuu sitä, mikä verenkierron huonontumisen on aiheuttanut. Joka tapauksessa liikuntaa on pyrittävä heti lisäämään. Vähäiset verisuonivauriot voidaan nykyisin hoitaa vaivattomasti pienillä kirurgisilla operaatioilla. Viimeisenä mahdollisuutena, jos haava ei muilla toimenpiteillä parane, on ihonsiirto.

Edellä mainittujen, haavan syntymiseen ja sen huonoon paranemiseen vaikuttaneiden syiden hoitamista ja hoidon vaikutusta odottaessa haava pyritään kuivaamaan kokonaan tai lähes kokonaan tähän tarkoitukseen valmistetulla geelillä ja hoitamaan sen jälkeen mahdollisimman hyvään kuntoon säärihaavoihin tarkoitetulla haavavoiteella. Lyhyt antibioottikuuri on usein paikallaan heti säärihaavan ilmaannuttua. Haavan ympärillä oleva iho ei välttämättä kestä kalvoja tai liimasiteitä, joten sidostapaa on syytä yrittää keventää tarpeen mukaan vaikka käyttäen sukkaa jatkuvasti kevyen sidoksen päällä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]