Ryttylä
Ryttylä on kylä Hausjärven kunnassa. Kylän asukasluku on noin 2000 ja se on kasvanut tasaisesti muuttoliikkeen vuoksi vuosittain.
Kylän läpi kulkee Helsingistä Ouluun johtava Suomen päärata. Junia päivässä pysähtyy 4–9 päivästä riippuen molempiin suuntiin. Ryttylän kohdalla kulkeva rataosuus avattiin liikenteelle vuonna 1862.
Kylässä on koulu, jossa järjestetään opetusta esiluokille ja peruskoulun 1-6 luokille. Ryttylässä on marraskuussa 2008 tapahtuneen Siwan sulkemisen jälkeen enää kaksi kauppaa: Sale ja K-Saarinen. Ryttylässä on myös kirjasto, lääkäri sekä muut peruspalvelut.
Kylässä toimii myös muun muassa Ryttylän VPK, työväenyhdistys, partiotoiminnan saralta Ryttylän Eräveikot.
Urheilussa kylää edustaa yleisseura Ryttylän Kiri. Salibandyn ympäristöliigassa edustaa Ryttylän Kotipojat.
Entisen Ryttylän kartanon mailla sijaitsee nykyään Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetyskeskus, jonka tilalla toimi aikanaan noin 40 vuotta Helsingin kaupungin poikakoti.[1]
Vuonna 1997 Ryttylä valittiin Kanta-Hämeen vuoden kyläksi.[2]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Lähetyskeskus Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys. Viitattu 31.8.2009.
- ↑ Kanta-Hämeen vuoden kylä Hämeen kylät ry. Viitattu 27.8.2009.
Sivulta puuttuu