Rypysuo
Wikipedia
| Rypysuo 19. kaupunginosa |
|
| Kaupunki | Kuopio |
| Suuralue | Niuva-Länsi-Puijo-Rypysuo |
| Väkiluku | 2 600[1] |
Rypysuo eli Länsi-Puijo on pääosin 1970-luvulla rakennettu Kuopion kaupunginosa, joka sijaitsee noin 4–5 kilometrin etäisyydellä keskustasta, Puijon selänteen länsipuolella (luoteissuunnassa torilta nähtynä). Asukkaita alueella on noin 2 600.[1]
Asukkaiden iän puolesta Rypysuo on kaupungin keskiarvoa nuorempi, pitkälti suuren lapsiperheiden määrän takia (noin kolmannes asukkaista on alle 15-vuotiaita).[1] Perheiden sijoittumiseen alueelle vaikuttaa osin kaupunginosan asumisen suhteellinen edullisuus verrattuna viereisten Puijonlaakson ja Julkulan hintatasoon.
Liikuntamahdollisuudet ovat kaikkialla alueella yhtä hyvät, mutta osa palveluista on naapurikaupunginosa Julkulan tavoin haettava Puijonlaaksosta.
Niuva-Länsi-Puijo-Rypysuo -suunnittelualueelle on sijoittunut noin 700 työpaikkaa (1.1.2008)[2].
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rypysuontien hevosenkenkä
Alue levittäytyy hevosenkengän muotoisen Rypysuontien ympärille. Sen eteläkärki sijaitsee Puijonlaaksoon vievän tienristeyksen ja Puijon mäkimontun laidassa. Alueen keskellä sijaitsee Länsi-Puijon alakoulu, jonka vanhan vuonna 1978 halvalla tehdyn tilapäisrakennuksen tilalle valmistui uusi koulu syksyllä 2007. Uusi koulurakennus maksoi noin 4,8 miljoonaa. Koulussa on 181 oppilasta sekä 9 luokanopettajaa, ja sen rehtorina toimii Raimo Jaakkonen.[3]
Alueelle on muuttanut paljon lapsiperheitä uuden koulun myötä. Uusi koulurakennus ei ollut läpihuutojuttu, sillä koko koulun lakkauttamistakin esitettiin.[3]
Noin puoleen väliin asti Rypysuontietä rakennukset ovat pääosin rivi- sekä omakotitaloja. Hevosenkengän pohjoisosassa sijaitsee tien molemmin puolin noin puolen kilometrin pituudelta kerrostaloja. Rypysuontien pohjoisosan keskivaiheilla sijaitsevat lähikauppa Sale, Rypysuon asukastupa (Petosen ohella ainoa kaupungin pyörittämä asukastupa, valittiin Pohjois-Savon vuoden 2002 kaupunginosayhdistykseksi[4]), parturi-kampaamo sekä Kellonsoittaja Pub. Tie päättyy lounaissuunnassa joko keskustaan päin tai Julkulaan vievään risteykseen. Risteyksen laidassa on Niuvan koulu (p. 1923, yhdistettiin Länsi-Puijon kouluun 1993), jossa toimii nykyisin esikoulu ja Länsi-Puijon päiväkoti. Siellä järjestetään myös kansalaisopiston toimesta erityisesti lasten liikuntakursseja.
Rypysuon ulkoliikuntamahdollisuudet ovat hyvät. Jäälle joko Julkulaan tai Niuvaan on matkaa 500 metriä sekä Puijon mäkimonttuun ja latuverkostoon alle kilometri. Kuopion yliopistolliseen sairaalaan tai yliopistolle matkaa on hieman vähemmän kuin torille, noin 3 kilometriä. Osa alueella asuvien lähipalveluista kuten pankki, kirkko ja kirjasto ovat noin kaksi kilometriä länteen Rypysuosta sijaitsevassa Puijonlaakson kaupunginosassa. Keskustasta nähden katsottuna Rypysuon takana sijaitsee Julkulan kaupunginosa, joka on suosittu pien- ja rivitaloalue.
[muokkaa] Lähipalvelut (alueen ulkopuolella)
- Latu- ja lenkkeilyverkosto 1 km
- Ravintola ja kioski veikkaus-pisteineen (Ullan Krouvi Julkulassa), pizzeria (Ykköspizza Julkulassa) 1 km
- Puijon mäkimonttu (laskettelu, mäkihyppy, puulaakijalkapallo) 1 km
- Hotelli, kirjasto, pankki, R-kioski (Puijonlaaksossa) 2 km
- Puijonlaakson pesäpallokenttä 2,5 km
- Puijon seurakunta (Puijonlaaksossa) 2 km
- Punttisali 2,5 km
- Keilahalli, Kuopio-halli, uimahalli, Klassillinen lukio, Teku ja Ortodoksinen kirkkomuseo 3 km
- KYS, yliopisto ja Teknia (Kuopion tiedepuisto, Savilahdessa) 3-4 km
- keskusta 4 km
[muokkaa] Julkinen liikenne
- Kuopion Liikenteen vuoro 7 ajaa torin ja Rypysuon väliä kaksi kertaa tunnissa sekä koulupäivisin myös Päivärannasta Julkulan, Rypysuon ja Puijonlaakson kautta keskustaan kulkeva vuoro 14 kulkee kaksi kertaa tunnissa.
- Vuoro 20 Päivärannan ja keskustan välillä (Niuvan, KYSin & yliopiston ja Niiralan kautta) kulkee kaksi kertaa tunnissa siten, että aivan Rypysuontien pohjoispäässä asuvat voivat käyttää myös sitä.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Länsi-Puijo - Rypysuo. 2004. Kuopionkaupunginosat.fi Viitattu 15.8.2007.
- ↑ Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.1.2009).
- ↑ 3,0 3,1 Poutiainen, Kristiina: Vähän tää on hieno! Savon Sanomat, 15.8.2007, 100. vsk, nro 222, s. A6.
- ↑ Mönkkönen, Risto J.: Käytiin tuolla – Puijon takana – Rypysuolla. Latari. 14.12.2002. Männistön asukasyhdistys ry. Viitattu 15.8.2007.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Rypysuo Kuopion kaupunginosat -palvelussa
- Rypysuo Kuopion karttapalvelussa
- Länsi-Puijon koulun sivut
- Rypysuon / Länsi-Puijon asukastuvan sivut
Kaupunginosat
Väinölänniemi | Vahtivuori | Maljalahti | Multimäki | Kuopionlahti | Hatsala | Niirala | Haapaniemi | Itkonniemi | Männistö | Linnanpelto | Puijonlaakso | Savilahti | Peipposenrinne | Särkiniemi | Kettulanlahti | Rahusenkangas | Rönö | Rypysuo | Päiväranta | Julkula | Sorsasalo | Saarijärvi | Kelloniemi | Levänen | Jynkkä | Neulamäki | Puijo | Inkilänmäki | Kolmisoppi | Neulalampi | Litmanen | Pirtti | Pitkälahti | Rautaniemi | Petonen | Saaristokaupunki

