Ruskoluhtakana

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ruskoluhtakana
Lord Howe Woodhen.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Erittäin uhanalainen [1]
Erittäin uhanalainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Kurkilinnut Gruiformes
Heimo: Rantakanat Rallidae
Suku: Tyynenmerenluhtakanat Gallirallus
Laji: sylvestris
Kaksiosainen nimi
Gallirallus sylvestris
(Sclater, 1869)[1] / (P. L. Sclater, 1870)[2]
Synonyymit
  • Tricholimnas sylvestris (P. L. Sclater, 1870)[2]
  • Gallirallus conditicius (Peters & Griscom, 1928)[2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Ruskoluhtakana Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Ruskoluhtakana Commonsissa

Ruskoluhtakana (Gallirallus sylvestris) on Australiaan kuuluvan Lord Howen kotoperäinen rantakana. Sen populaation koko on noin 200 yksilöä. Philip Lutley Sclater kuvaili lajin holotyypin Lord Howelta vuonna 1869[3].

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskoluhtakanakoiraan pituus on 34-42 senttimetriä ja naaraan 32-37 senttimetriä.[4] Lajin höyhenpuku on melko yksivärisen oliivinruskea.[5] Vatsapuoli on vaaleampi ja myös päässä on vaaleampaa väriä.[4] Siipien peitinhöyhenet ja kyynär- ja käsisulat ovat vaalean kastanjanruskeat ja niitä kirjovat tummanruskeat raidat. Myös vartalossa on samanlaista kuviointia.[5] Ruskoluhtakanan vaalean pinkinruskeat jalat ja varpaat ovat vahvat. Vaaleanpunainen, kärkeä kohti ruskeaksi muuttuva nokka on pitkä, vankka ja käyrähkö.[4][6] Nuoret linnut ovat muutoin samannäköisiä kuin aikuiset, mutta niiden iiris on alun perin tumma.[4] Sukupuolet ovat samannäköiset.[7] Ruskoluhtakana muistuttaa monin tavoin ilmeisesti hiljattain hävinnyttä kanakkiluhtakanaa. Erään teorian mukaan lajeilla on ollut yhteinen, nyttemmin hävinnyt kantamuoto, jolla oli aikoinaan laaja levinneisyys.[6] Lajin sekoittaminen muihin lintuihin on epätodennäköistä. Paikallisella itkuluhtakanalla on mustan ja valkoisen kirjava rinta, ja sen päässä on selvä valkoinen juova. Itkuluhtakana on myös kooltaan pienempi kuin ruskoluhtakana.[4]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskoluhtakana on Lord Howen saaren endeeminen laji.[1] Kun saari löydettiin vuonna 1788, ruskoluhtakana eli kaikkialla saarella merenpinnan tasolta vuorten huipuille.[1] Se oli yleinen etenkin tasangoilla. Vuonna 1908 laji eli enää kukkuloilla ja Lidgbird-Gomervuorten seisovavetisten lampien rantamilla. Väheneminen jatkui edelleen, kunnes vuonna 1963 laskettiin enää 150-200 paria. Myöhemmissä tutkimuksissa tämä arvio todettiin kuitenkin liian suureksi. Vuonna 1969 lajin kanta oli kutistunut 16 yksilöön, alle 50 hehtaarin suuruisella alueella. Vuoden 1974 helmikuussa Govervuorella nähtiin 19 yksilöä ja Fidgbirdillä yksi.[6] Sittemmin kanta on toipunut ja nykyään kannan kooksi arvioidaan 200 yksilöä, joista 130 on lisääntyviä lintuja.[1]

Ylänkömäisten alueiden lintujen elinympäristöä ovat pahkaiset sammalten peittämät metsät. Alangoilla laji suosii erityisesti kentiapalmua (Howea forsteriana) kasvavia metsiä. Suurinta osaa saarta peittävissä sademetsissä sitä tapaa harvoin.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskoluhtakana on hyvin arka lintu. Sen ravinto koostuu etupäässä hyönteisistä ja madoista, joita se löytää tonkimalla maata nokallaan. Lajin pesintäkausi on loka-tammikuussa.[6] Ruskoluhtakanat pariutuvat eliniäkseen. Niiden pesä on matala kuoppa tiheän kasvillisuuden joukossa. Naaras munii kullakin pesimäkaudella 1-4[8] hennon ruusunpunaista munaa, joissa on purppuranpunaisia laikkuja.[6] Poikaset kuoriutuvat noin kuukauden kuluttua muninnasta. Ne ovat kuoriutuessaan mustia ja untuvapeitteisiä. Molemmat vanhemmat ruokkivat poikasiaan. Emot voivat saada hoitoapua edellisvuoden poikueen poikasilta, jotka auttavat myös reviirin puolustamisessa.[8]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskoluhtakanan vähenemisen syitä ovat olleet saarelle vieraslajeina tuodut kissat, koirat ja rotat, jotka syövät lintujen munia,[6] poikasia ja aikuisia yksilöitä. Myös ihmiset ovat aiemmin metsästäneet lajia.[7] Lisäksi siat ja vuohet ovat köyhdyttäneet kasvillisuutta. Tulokaslajien torjumisen ansiosta vieraspedot eivät ole enää yhtä suuri uhka kuin aiemmin, ja esimerkiksi siat ja vuohet on jo saatu kokonaan hävitettyä. Ainoa merkittävä jäljellä oleva vieraspeto on saarelle 1920-luvulla tuotu naamiotornipöllö. Sen uskotaan aiheuttaneen Little Slopen kannan taantumisen vuonna 1989. Myös lemmikkikoirat voivat aiheuttaa satunnaisesti ongelmia. Lajin koko kannan keskittyminen yhdelle saarelle tekee sen erityisen haavoittuvaksi luonnonkatastrofeille ja uusien vieraslajien saapumiselle. Vieraslajien torjunta yhdessä tarhakasvatuksen ohella on kuitenkin auttanut lajia hitaasti elpymään. Myös paikallinen väestö on sitoutunut suojeluun. Ruskoluhtakana kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I, ja sen kantojen kehitystä seurataan yhä.[4][6][8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f BirdLife International: Gallirallus sylvestris IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 13.4.2014. (englanniksi)
  2. a b c Integrated Taxonomic Information System (ITIS): Gallirallus sylvestris (TSN 560161) Viitattu 25.10.2010. (englanniksi)
  3. The Internet Bird Collection (englanniksi)
  4. a b c d e f Lord Howe Woodhen (Gallirallus sylvestris) - BirdLife species factsheet 2010. BirdLife International. Viitattu 18.10. 2010.
  5. a b Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 6: Linnut, s. 65. Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4686-1.
  6. a b c d e f g Koivisto, I., Terhivuo, J., Pakarinen, R. & Paalosmaa, H.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 6: Linnut, s. 63. Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-4686-1.
  7. a b Gallirallus sylvestris — Lord Howe Woodhen 2007. Department of Sustainability, Environment, Water, Population and Communities (SEWPAC). Viitattu 18.10. 2010.
  8. a b c ARKive: Lord Howe Island woodhen - Gallirallus sylvestris - Information - ARKive 2008. Wildscreen. Viitattu 18.10. 2010.