Riksarkivet (Ruotsi)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ruotsin valtionarkisto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riksarkivetin päärakennuksen sisäänkäynti Kungsholmenissa Tukholmassa.

Riksarkivet (RA) on Ruotsin kansallisarkisto. Sen päällikköä kutsutaan nimellä riksarkivarie.

Riksarkivet on Ruotsin vanhimpia hallintoyksiköitä, sillä sen juuret ulottuvat kuninkaan kanslian muodossa keskiaikaan ja 1500-luvulle saakka. Kustaa Vaasan aikana kuninkaan kanslia jaettiin saksalaiseen ja ruotsalaiseen osastoon, jotka huolehtivat valtion kirjeenvaihdosta.[1] Valtakunnankansleri Axel Oxenstierna järjesti arkiston olot 18. lokakuuta 1618 säätämänsä kansliajärjestyksen kautta. Siinä hän määräsi, miten ”vanha kanslia” (det gamla kansliet), eli nykyinen Riksarkivet, piti olla organisoitu. "Vanhan kanslian" johdossa oli arkistosihteeri.[2]

Aluksi Riksarkivetin työalue oli vain kuninkaallisen kanslian hoitaminen, mutta 1800-luvun lopulla Riksarkivet sai uusia tehtäviä, muidenkin viranomaisten arkistonhoitoa. Itsenäiseksi viranomaiseksi Riksarkivet tuli kuitenkin vasta vuonna 1878.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kyösti Kiuasmaa: Valtaistuinriitojen ja uskonpuhdistuksen aika, s. 303. Teoksessa Suomen historia 2. Keskiaika: Uuden ajan alku. Päätoim. Yrjö Blomstedt. Weilin & Göös, 1985. ISBN 951-35-2491-4.
  2. Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478-1721, s. 195. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Riksarkivet (Ruotsi).