Parppeinvaara

Wikipedia

Ohjattu sivulta Runonlaulajan Pirtti
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Parppeinvaara on perinteisesti rakennettu Runokylä Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa. Sen omistaa Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö. Kylän maisemissa on Elias Lönnrot kerännyt runoja ja lauluja tunnetuilta karjalaisen kertomarunouden mestareilta. Elias Lönnrot matkaili alueella vuosina 1828 ja 1838. Parppeinvaaran runokylässä, karjalaisen kulttuurin laulumailla, karjalainen kulttuuri esittäytyy parhaimmillaan. Siellä järjestetään erilaista ohjelmaa, mm. runonlaulua, kantelemusiikkia ja tarjotaan karjalaista perinneruokaa.

Näytteillä on karjalaista käsityötä. Ortodoksisessa tsasounassa järjestetään ortodoksisia jumalanpalveluksia. Ilomantsilaiseen sotahistoriaan voi tutustua rajakenraali Raappanan sodanaikaisessa komentorakennuksessa. Runokylä on avoinna kesäaikaan.

[muokkaa] Runonlaulajan Pirtti

Tunnetuin nähtävyys kylässä on Runonlaulajan Pirtti. Se on ensimmäinen Suomessa sotien jälkeen rakennettu karjalaisen rakennustyylin muistomerkki, joka vuonna 2004 vietti 40-vuotisjuhlaansa. Rakennus valmistui 1964 ja sen suunnitteli arkkitehti A. Kalma.

[muokkaa] Runokylän nähtävyydet

  • Runonlaulajan Pirtti
  • Matelin Museoaitat
  • Tsasouna
  • Rajakenraalin maja
  • Parppeinpirtti


[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut