Ruijanpahtahanhikki
| Ruijanpaasihanhikki | |
|---|---|
 Ruijanpaasihanhikkeja Huippuvuorilla. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Silmälläpidettävä |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Ruusukasvit Rosaceae |
| Suku: | Sormihanhikit Potentilla |
| Laji: | chamissonis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Potentilla chamissonis |
|
| Synonyymit | |
| Katso myös | |
|
|
|
Ruijanpaasihanhikki[1] eli ruijanpahtahanhikki[2] (Potentilla chamissonis, syn. P. arenosa subsp. chamissonis, P. nivea subsp. chamissonis) on pohjoinen ja arktinen ruusukasvi. Suomessa laji on harvinainen ja rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella.[3]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen ja kohenevavartinen ruijanpahtahanhikki kasvaa 10–30 cm pitkäksi. Varsi on karvainen. Lehtiruodit ovat myötä-, jäykkä- ja suorakarvaisia. Lehtilapa on kolmisorminen. Lehdykät ovat kapeahkoja, alta karvaisia ja niissä on pitkiä, suippoja laitahampaita. Kukat ovat vaaleankeltaisia ja ne kukkivat heinäkuussa.[4][5]
Ruijanpahtahanhikki muistuttaa läheisesti hieman pienempikokoista, samoilla paikoilla kasvavaa pahtahanhikkia (P. nivea).[5] Lajien välimuodot ovat yleisiä.[4]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruijanpahtahanhikin levinneisyysalue on arktinen mutta varsin laikuittainen. Lajia tavataan Fennoskandiassa, Huippuvuorilla, Grönlannissa ja Koillis-Kanadassa. Suomen lähialueilla laji on yleinen Norjassa Ruijan alueella, Petsamossa ja Kuolan niemimaalla. Suomessa ruijanpahtahanhikkia tavataan Kuusamon ja Sallan rotkolaaksoista, Enontekiöltä sekä Utsjoelta.[5][6]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruijanpahtahanhikki kasvaa pääasiassa tuntureiden ja jokilaaksojen kalkkipitoisilla kalliopengermillä ja pahdanaluslouhikoissa. Laji on kalkinsuosija. Suomessa lajin suurimpina uhkina olivat aikaisemmin lähinnä laiton keräily sekä kasvupaikkojen kuluminen.[5] Nykyään suurin tulevaisuuden uhka suppealla alueella kasvavalle lajille on ilmaston lämpiäminen ja sen tuomat epäsuotuisat olosuhteet kasvupaikoilla.[7]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Laine, Unto: Ruijanpahtahanhikki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 217.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Väre, Henry: Pahtahanhikit. Teoksessa Kasvit II. Toim. Piirainen, Mikko. WSOY, Porvoo 2008, s. 130–131.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ruijanpaasihanhikki – Potentilla arenosa subsp. chamissonis Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 16.1.2020.
- ↑ Kassu: Potentilla nivea subsp. chamissonis (Hultén) Hiitonen Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet. Finto. Viitattu 16.1.2020.
- ↑ Ympäristöministeriö: Luonnonsuojeluasetuksessa rauhoitetut lajit Viitattu 6.10.2009.
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 253.
- ↑ a b c d Laine 1997, s. 217.
- ↑ Den virtuella floran: Lappfingerört (Potentilla nivea) Viitattu 6.10.2009. (ruotsiksi)
- ↑ Väre 2008, s. 131.