Ruben Oskar Auervaara

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Uniformuun pukeutunut Ruben Oskar Auervaara

Ruben Oskar Auervaara (vuoteen 1935 Jansson, 1952–1959 Risto Oskari Karnas, vuodesta 1959 Erik Kristian Jansson; 4. syyskuuta 1906 Turku26. toukokuuta 1964 Helsinki)[1] oli paljon julkisuutta saanut suomalainen huijari ja varas. Hän tuli kuuluisaksi petkuttamalla rahaa lehti-ilmoitusten kautta tapaamiltaan naisilta, joiden kanssa teeskenteli olevansa menossa naimisiin. Hänen sukunimensä on sittemminen muodostunut suomenkielessä petollista hurmuria tarkoittavaksi käsitteeksi.

Auervaara vietti elämästään yhteensä 26 vuotta eri vankiloissa.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turkulaisen Ruben Oskar Janssonin vanhemmat olivat Rettigin tehtaiden varastomestari ja huoltomies Johannes Jansson sekä Anna Karlsson.[1] Nuoruudessaan hän toimi pikkolona Hotelli Phoenixissa. Kansakoulun jälkeen hänet laitettiin pahojen tapojen vuoksi Kotiniemen koulukotiin Vilppulaan, josta hän karkasi useita kertoja[1]. Ajauduttuaan pikkurikolliseksi Jansson oli ensimmäisen kerran vankilassa jo 16-vuotiaana. Vuonna 1935 hän muutti sukunimensä Janssonista Auervaaraksi ja aloitti uransa naisten huijaajana. Huijatessaan hän käytti myös monia muita tekaistuja nimiä. Hän oli vankilassa monia kertoja, yhteensä 26 vuotta. Auervaara etsi uhreikseen naisia lehti-ilmoituksilla ja pyrki varastamaan heiltä kaiken mahdollisen. Tehokeinona kontakteja luodessaan hän käytti lavastettuja valokuvia. Auervaara kuvautti itsensä esimerkiksi lentäjän univormussa, jonkun sivullisen auton edessä, jota väitti omakseen, tai hotellin pianon ääressä, jolloin hotellin salin nurkkaus ja piano olivat kuvattu hänen väittämänsä mukaan hänen omistamassaan kartanossa. Hänet tuomittiin noin 20 naisen petkuttamisesta. Auervaara valitsi lehti-ilmoituksiin vastanneista naisista uhreikseen ne, jotka olivat rikkaimpia ja vaikuttivat helpoiten petettäviltä. Uhreista monet olivat akateemisesti koulutettuja. Tapauksiin liittyvät oikeudenkäynnit herättivät suurta huomiota 1940- ja 1950-luvun lehdistössä.

Unto Parvilahti kertoo kirjassaan Berijan tarhat tavanneensa Auervaaran Katajanokan vankilassa syksyllä 1944. Parvilahden mukaan Auervaara oli ”pienikokoinen, jokseenkin mitättömän näköinen mies, mutta ehtymättömän hyväntuulinen ja sanavalmis”, joten ”ulkonäön perusteella oli vaikea uskoa hänen naismaailmassa saavuttamaansa menestystä”. Hän kertoo tehneensä Auervaaran kohdalla ainoan poikkeuksen tavoistaan: koska hänellä, toisin kuin muilla vangeilla, oli sellissään kirjoituskone, häntä pyydettiin usein kirjoittamaan muille vangeille hakemuksia ja muita papereita, mihin hän ei suostunut. Auervaaran puolustuskirjelmän hän kuitenkin – kertomansa mukaan uteliaisuuttaan – suostui kirjoittamaan puhtaaksi: häntä kiinnosti, miten tuo kuuluisa hurmuri aikoi puolustautua. Parvilahti piti kirjelmän sisällön visusti omana tietonaan, mutta kertoo ällistelleensä, miten alkeellinen käsiala ja oikeinkirjoitustaito Auervaaralla oli, vaikka mies oli tehnyt valloituksensa kirjeenvaihdolla. Vastapalvelukseksi kirjoitustyöstä Auervaara siivosi Parvilahden sellin ja antoi hänelle sikareita ja kukkavihkoja. Niitä hän Parvilahden mukaan sai pettämiltään naisilta, jotka ”eivät voineet hurmaajaansa unohtaa – naisen rakkaushan on anteeksiantamista!”[3]

Auervaarasta tuli todellinen kuuluisuus tammikuussa 1945, jolloin rikospoliisi julkaisi suurimmissa päivälehdissä hänen kuvansa ja ilmoituksen, jossa huijausten uhreja pyydettiin ilmoittautumaan.[1] Myöhemmin samana vuonna oikeuslääkäri diagnosoi Auervaaran psykopaatiksi. Auervaara oli taitava näyttelijä, mutta hänellä oli heikko itsehillintä ja psykopaattina hän oli tunne-elämältään kehittymätön. Vapaana ollessaan hän vietti paljon aikaa saaristossa.

Ollessaan matkalla mielentilatutkimukseen Auervaara karkasi Ruotsiin, jossa jatkoi huijauksiaan. Hän jäi pian uudelleen kiinni ja joutui vankilaan, josta yritti huonolla menestyksellä karata kolmesti. Suoritettuaan rangaistuksensa hänet luovutettiin Suomeen, jossa hän joutui istumaan kesken jääneen tuomionsa. Hän muutti sittemmin nimensä ja julkaisi 1953 muistelmakirjan Nainen oli kohtaloni. Auervaara – nyt nimeltään Karnas – jatkoi yhä huijauksiaan ja sai syytteen myös kuolemantuottamuksesta erään uhrin tehtyä itsemurhan. Vuonna 1956 hänet tuomittiin vaarallisena rikoksenuusijana pakkolaitokseen, mutta tuomio tuli vain petoksen yrityksestä.[1] Itsemurhaan johtanut tapaus katsottiin rikoshistorian tutkija Timo Kauton mukaan oikeudessa kuitenkin sen verran raskauttavaksi seikaksi, että Auervaara joutui kärsimään tuomionsa eristyksessä. Oikeus piti Auervaaraa yksityiselle turvallisuudelle vaarallisena henkilönä.[2] Vapauduttuaan 1959 hän otti takaisin alkuperäisen sukunimensä ja meni viimein oikeasti naimisiin. Vaikka Auervaara yrittikin tässä vaiheessa ilmeisesti tosissaan muuttaa tapansa, keväällä 1964 hänet pidätettiin jälleen avioliittohuijauksesta.[1]

Auervaara löytyi 27. toukokuuta 1964 Helsingin rikospoliisin pidätyssellistä hirttäytyneenä. Hänen uskottiin hirttäytyneen, koska hän pelkäsi joutuvansa taas vankilaan. Jotkut ovat sitä mieltä, että Auervaaralle katkeroituneet hämärämiehet tappoivat hänet ja lavastivat kuoleman itsemurhaksilähde?.

Maine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdistössä ”auervaara” on muodostunut termiksi, joita käytetään toisinaan esimerkiksi sellaisten rikostapausten yhteydessä, joissa naisia huijataan avioliittolupauksin. Siitä on myös johdettu sana auervaarailu, vanhahtava termi naisten huijaamiselle.

Auervaaraa on pidetty esikuvana Mika Waltarin kirjoittamalle näytelmälle Gabriel, tule takaisin (1945), joka kertoo ikäneitojen rahoja jahtaavasta huijarista. Näytelmän kirjoitusaikoihin Auervaara oli kuitenkin vielä melko tuntematon.[4] Toisaalta muistelmateoksessaan Nainen oli kohtaloni Auervaara pitää itse itseään Waltarin näytelmän Gabrielin esikuvana. Auervaara vieläpä kiistää olleensa niin sydämetön, kuin mitä Waltari antaa hänestä ymmärtää.[2] Veikko Lavi on säveltänyt, sanoittanut ja levyttänyt aiheesta kappaleen ”Gabriel”. Auervaara joutui irvailun kohteeksi myös monissa Reino Helismaan kupleteissalähde?. Lisäksi Saukin suomennoksessa Ruotsin euroviisusta ”Kevätauer” (Sol och vår) voidaan eräs säe kuulla joko "kun kevätauer vaarat tuo" tai "kun kevät Auervaarat tuo".

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Timo Soukola: Auervaara, Ruben Oskar Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 28.11.2000. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. a b c Tänään kymmeneltä 31.3.1998, toimittaja Ursula Uotinen: Auervaaran muotokuva YLE Elävä arkisto, julkaistu 2.11.2010. Viitattu 26.11.2013.
  3. Unto Parvilahti: Berijan tarhat, s. 19–20. Helsinki: Otava, 1957.
  4. Rajala, Panu: Noita palaa näyttämölle – Mika Waltari parrasvaloissa, s. 193. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23014-6.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Auervaara, Ruben Oskar: Nainen oli kohtaloni. Hämeenlinna: , 1953.
  • Kautto, Timo: Auervaara: Aurinko- ja kevätmies. Helsinki: Edita, 1999. ISBN 951-37-2800-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]