Rovaniemen tuhopoltto 1930

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rovaniemen tuhopoltto (tunnettiin aikanaan nimellä Rovaniemen murhapoltto) tapahtui heinäkuun 1930 alussa Rovaniemellä samaan aikaan kun Lapuan liikkeen talonpoikaismarssi oli käynnissä. Tuhopoltosta syytettiin paikallisia kommunisteja ja jutun kuulustelujen aikana poliisin väitettiin syyllistyneen pidätettyjen pahoinpitelyyn tunnustuksien saamiseksi.

Tapahtumien kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yöllä 7. heinäkuuta 1930 sytytettiin Rovaniemen kauppalassa Rovaniemen Sähkömylly Oy:n rakennus tuleen ja seuranneessa tulipalossa tuhoutui useita lähellä sijainneita varastorakennuksia. Aineelliset vahingot nousivat noin 5 miljoonaan markkaan. Palosta syytettiin kommunisteja. Heinäkuun 10. päivään mennessä oli pidätetty jo 14 henkilöä, joista yhdeksän oli kommunistiseen nuorisoliittoon kuuluneita 15-18-vuotiaita nuoria. Väitettiin, että palo oli sytytetty kostoksi siitä, että kommunistisessa työväenliikkeessä aktiivisesti toiminut kauppias Alex Hyvönen oli kesäkuun lopulla muilutettu itärajan taakse. Toisen version mukaan tulipalon takana olivat paikalliset Lapuan liikkeen kannattajat.

Oikeudenkäynnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä kihlakunnanoikeuden istunnossa elokuussa 1930 yksi syytetyistä Väinö Paaso väitti poliisin pahoinpidelleen häntä tunnustuksen saamiseksi. Syytetyt valittivat tuomiosta hovioikeuteen, joka palautti muotovirheiden takia jutun takaisin kihlakunnanoikeudelle. Tässä vaiheessa syytettyjen avustajina toiminut Kullervo Tuominen laati kirjelmän, jonka mukaan kaikkia syytettyjä oli kuulusteltu epätavallisin keinoin tunnustusten saamiseksi. Jutun käsittelyä jatkettiin kihlakunnanoikeudessa joulukuussa 1930, jolloin syytettyjen puolustusasianajajana toimi Ernesti Hentunen. Hentunen toi pahoinpitelysyytteet uudelleen esille ja väitti myös itse joutuneensa lapualaismielisten pahoinpitelemäksi matkallaan oikeuden istuntoon. Oikeus ei kuitenkaan saanut mielestään päteviä todisteita kidutuksesta tai voimankäytöstä kuulustelujen yhteydessä.

Kihlakunnanoikeus kovensi syytettyjen rangaistuksia, niin että useat heistä saivat 4–10 vuotta kuritushuonetta. Juttu siirtyi huhtikuussa 1931 hovioikeuteen ja sieltä edelleen korkeimpaan oikeuteen, joka alensi jonkin verran rangaistuksia. Sodan jälkeen Valpo aloitti uudelleen jutun tutkimukset, ja kemiläisen kommunistin Einar Mäkisen (josta oli tuolloin tehty Valpon etsivä vailla minkäänlaista pätevyyttä) laatiman raportin mukaan tuomitut olivat olleet syyttömiä. Vuonna 1948 neljä tuomittua vaati vielä tuomioiden purkua, mutta silloinen oikeuskansleri ei halunnut ottaa asiaan kantaa.

Ristiriitaisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Jorma Etto käsitteli 1961 Rovaniemen tuhopolttojuttua romaanissaan Merkkitulia. 2000-luvulla juttua ovat tutkineet Ilkka Levä ja viimeksi Mikko Uola, jotka päätyivät lähes päinvastaisiin tuloksiin. Levän mukaan tuomitut olivat syyttömiä kun taas Uola teoksessaan Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä on sitä mieltä että tuomitut todella sytyttivät rakennukset. Uola ei myöskään usko pahoinpitelysyytöksiin, vaikkakin myöntää ettei niitä voi osoittaa täysin perättömiksi.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ilkka Levä : Rovaniemen murhapoltto 1930 : poliisin ja työväestön kohtaamisen muistijäljestä historiaksi, s. 164–217 teoksessa Ruumiita ja mustelmia : näkökulmia väkivallan historiaan, toimittaneet Ulla Aatsinki ja Johanna Valenius. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki 2005
  • Ilkka Levä : Kansallisvaltion teräsmiehestä valtakunnan sovittelijaksi. Poliisikulttuurin psykohistorialliset solmukohdat 1930-1997, SKS, Helsinki 2008
  • Mikko Uola : Vallankumouksellisia, vakoilijoita ja aseveljiä. Myyttejä ja tosiasioita Lapin historiasta 1910-luvulta 1940-luvulle. Minerva Kustannus 2010

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]