Rotoskooppaus
Wikipedia
Rotoskooppaus on animointitekniikka, jolla elävien näyttelijöiden päälle animoidaan hahmo. Tekniikan kehitti animaattori Max Fleischer jo 1930-luvulla mutta se saavutti suosiota vasta 70-luvulla jolloin muun muassa Ralph Bakshi teki tekniikan kuuluisaksi muun muassa vuonna 1978 julkaistulla Taru Sormusten Herrasta -elokuvallaan. Ennen digitaalisen elokuvanteon yleistymistä rotoskooppaus oli myös yleinen erikoistehostetekniikka monissa sci-fi-elokuvissa. Kuuluisinta elävää rotoskooppausta edustavat Tähtien Sota -elokuvien valosapelit. Myös monet ihmishahmoja sisältäneet piirrossarjat (esimerkiksi He-man) hyödynsivät rotoskooppausta.

