Rosemary Sutcliff

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rosemary Sutcliff (14. joulukuuta 192023. kesäkuuta 1992) oli brittiläinen romaanikirjailija, joka muistetaan parhaiten historiallisesta fiktiostaan. Hänen tuotantonsa on suunnattu etupäässä lapsille.

Vuonna 2008 The Times asetti Sutcliffin sijalle 49 listatessaan Britannian merkittävimpiä sodanjälkeisiä kirjailijoita.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sutcliff syntyi Surreyssä, mutta merivoimien upseerina toimineen isän työn vuoksi perhe kiersi tukikohdissa eri puolilla maailmaa, kunnes tytär oli kymmenvuotias. Sutcliff sairastui kaksivuotiaana Stillin tautiin, vaikeaan niveltulehdukseen, joka rajoitti olennaisesti hänen liikkumiskykyään ja pakotti hänet lopulta pyörätuoliin.[2]

Sutcliff sai varhaisen koulutuksen äidiltään mennen kouluun vasta yhdeksänvuotiaana. Äiti opetti häntä suurelta osin ääneen lukien, ja Sutcliff oli erityisen kiinnostunut legendoista ja muinaishistoriasta. Kirjallisuudesta hänen suosikkejaan olivat muun muassa H. C. Andersenin sadut sekä Nalle Puh ja Kaislikossa suhisee. Toisaalta hän kuunteli innolla myös isänsä ja tämän kollegoiden tosikertomuksia.[2]

14-vuotiaana Sutcliff siirtyi taidekouluun opiskelemaan maalariksi. Toisen maailmansodan aikana hän ansaitsi elantoaan maalaamalla miniatyyrikuvia sotapalveluksessa olevista miehistä heidän perheilleen tai puolisoilleen. Hänen vammansa vuoksi hänen ei katsottu voivan maalata suurempia maalauksia, joten hän kääntyi kirjoittamisen pariin – siitä huolimatta, että koulutodistuksissa häntä pidettiin käytännössä lukutaidottomana.[2]

Sutcliff kirjoitti versioita brittiläisistä legendoista, ja hänen tietämättään eräs ystävä näytti käsikirjoitusta Oxford University Pressin edustajille. Sitä ei kelpuutettu, mutta Sutcliffiä kehotettiin kirjoittamaan Robin Hoodista ja hänelle tarjottiin 50 punnan etukäteismaksu. Sutcliffin esikoisteos, perinteisiin balladeihin pohjautuva The Chronicles of Robin Hood, ilmestyi vuonna 1950.[2]

Vuonna 1960 Sutcliff palkittiin Carnegie-mitalilla edellisenä vuonna ilmestyneestä kirjastaan The Lantern Bearers.[3] Se on kolmas osa sarjasta, joka sijoittuu roomalaisvallan alaisille Britteinsaarille. Sarjan ensimmäinen osa The Eagle of the Ninth ilmestyi vuonna 1954.[2] Vuonna 1975 Sutcliffille myönnettiin Brittiläisen imperiumin ritarikunnan arvonimi työstä lastenkirjallisuuden eteen.

Sutcliff asui suuren osan aikuisiästään Arundelissa, Sussexissa. Hän voitti vuonna 1985 Phoenix-palkinnon. Hän ei mennyt koskaan naimisiin ja kuoli Arundelissa 1992.

Suomennettu tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Miekka ja auringonlasku. (Sword at Sunset, 1963). Suom. Tapio Hiisivaara. Weilin+Göös, 1963.
  • Arthur-kuninkaan tarinoita. (teoksista The Sword and the Circle, The Light Beyond the Forest ja The Road to Camlann, 1979–1981). Suom. Ritva-Liisa Pilhjerta. WSOY, 1985 (2. painos 1990). ISBN 951-0-11387-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Larkin is nation's top poet, BBC News, 23.10.2003; The 50 greatest British writers since 1945, The Times, 5.1.2008.
  2. a b c d e Carpenter, Humphrey & Prichard, Mari: The Oxford Companion to Children’s Literature, s. 505–506. Oxford University Press, 1984. ISBN 0-19-211582-0.
  3. The Carnegie Medal: Full List of Winners Chartered Institute of Library and Information Professionals. Viitattu 5.7.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]