Rooman valtakunnan talous
Wikipedia
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Rooman valtakunnan talouden voi kärjistäen sanoa pohjautuneen suunnitelmien puutteeseen. Aikana, jolloin raha-asioita pidettiin Roomassa hienommalle väelle sopimattomana puuhasteluna, rahavarojen riittävyyteen ei usein kiinnitetty liiemmälti huomiota. Yhteiskunnan konservatiivisuus esti monet välttämättömät uudistukset, ja talous pääsi toistuvasti kriisiytymään.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Imperiumin talousjärjestelmä muotoutuu
| Osa artikkelisarjasta Antiikin Rooma |
|
 |
|
|
Hallinto ja politiikka |
|
|
Talous |
|
Rooman talousjärjestelmä peruskivi oli maatalous. Tasavallan aikana arviolta 80 prosenttia työskenteli ruoantuotannossa. Maan tuottavuus oli alhainen ja teknistä kehitystä ei juurikaan tapahtunut. Tasavaltalaistraditio korosti itsenäisen yksittäisen talonpojan asemaa. Pientilallisten määrä alkoi laskea tasavallan loppupuolella. Syntyi villoja ja latifundiumeja. Villat olivat keskisuuria useimmiten orjatyövoimalla hoidettuja tiloja, jotka myivät tuotteensa kaupunkeihin. Latifundiumit olivat suurtiloja, joilla sekä viljeltiin että kasvatettiin karjaa. Maan keskittyminen harvoille alkoi näkyä selvästi.
Rooman laajetessa sotasaalis muodostui merkittäväksi tulonlähteeksi. Valloitettuja kansoja alettiin myös verottaa. Rahaa kertyi niin nopeasti, että esimerkiksi 100- luvulla eaa. kansalaiset vapautettiin vuosikymmenien ajaksi veroista. Vähitellen näistä tuloista tultiin Roomassa riippuvaiseksi. Saavutetun elintason ylläpitäminen edellytti uusia valloitussotia ja jatkuvaa provinssien riistoa. Imperiumin muodostuminen vaikutti Välimeren tavarankuljetuksiin. Rooma alkoi kasvaessaan imeä hyödykkeitä yhä laajemmalta alueelta. Viljaa tuotiin aluksi Sisiliasta, sitten Egyptistä ja Pohjois-Afrikasta.
Näkemykset orjien merkityksestä taloudelle vaihtelevat. Toisten mukaan orjien käyttö oli Rooman taloudelle välttämätöntä, kun taas toisten mielestä orjien vahtimisesta ja elättämisestä syntyneet kustannukset itse asiassa tekivät koko järjestelmästä kannattamattoman. Niin tai näin, orjien käyttö oli laajamittaista ja kohtelu usein julmaa.
Rooman politiikka pyöri kaupunkiköyhälistön ympärillä. Tämän ns. vaalikarjan suostuttelu vaati usein poliitikoilta huomattavia taloudellisia ponnistuksia. Ääniä ostettiin kansankokouksissa ja väkijoukon suosiota tavoiteltiin kuuluisalla leipää ja sirkushuveja -taktiikalla (panem et circenses). Suurimmillaan Rooman ilmaisviljanjakelu annona vei kaiken Sisilian viljan.
Verotuksen järjestivät tasavallan aikana aluiden kuninkaat omilla tavoillaan. He maksoivat yleensä kiinteän summan Roomaan (aurum coronarium). Verotuksessa oli käytössä monenlaisia veroja. Juudeassa on mainittu verotettavan pääverolla yli 14 vuotta vanhoja miehiä ja 12 vuotta vanhoja naisia aina 65 ikävuoteen asti yhden sestertiuksen vuotuisella verolla. Myöhemmin tähän on lisätty omaisuusveroja. Mahdollisesti verotukseen on liittynyt ilmainen majoitus kuvernööreille ja heidän seuralaisilleen, sotilaiden majoitus ja huolto.
Suola oli vallanhaltijoiden monopoli, josta maksettiin veroa. Maakuntien rajoilla kannettiin yleensä tullia.
Eräs tapa järjestää verotus oli ns. publikaanijärjestelmä. Publikaanit olivat yksityisiä ihmisiä, jotka toimivat valtion verotuksen alihankkijoina. Valtio myi verotusoikeuden tietylle alueelle ja ajalle. Publikaanijärjestelmä kannusti publikaaneja yliverotukseen, ja järjestelmä oli tästä syystä vihattu (mielenkiintoinen esimerkki tästä on raamatun kertomus Jeesuksesta ja publikaanista).
Varhainen hopearaha oli nimeltään denaari. Sen rinnalle tuli kultaraha, aureus, joka vastasi aluksi 25 denaaria. Denaarin arvo kuitenkin laski, kun aureuksen arvo säilyi.
[muokkaa] Keisarikauden talouspolitiikka
Kun imperiumi alkoi saavuttaa lopulliset mittansa keisariajan alkupuolella, sen itäpuoli oli länttä vauraampi. Keisariajalla ero valtion ja keisarin talouden välillä alkoi hämärtyä. Keisarin omaisuus kasvoi provinsseista saatujen tulojen ja testamenttien myötä. Merkkihenkilöille tuli tavaksi lahjoittaa testamentilla osa omaisuudesta keisarille. Keisari otti henkilökohtaisesti hallintaansa jopa useita provinsseja, tuotantoaloja ja kulttuurialoja kuten hevoskilpa-ajot.
Veronkeruujärjestelmä oli sekava. Veroja saatettiin kerätä joko provinssin tuotannon tai asukasmäärän perusteella. Useita tasavallan aikaisia käytäntöjä jatkettiin, mutta esimerkiksi vihatusta publikaanijärjestelmästä luovuttiin. Verorasitus alkoi kasvaa valloitusten vähetessä. Verotusta saatettiin toteuttaa myös esimerkiksi ylläpitovelvoitteina provinssin sotilasyksiköille.
Keisariajalla ylimääräinen raha sijoitettiin edelleen mieluiten maahan. Syntyi pienimuotoista teollisuutta, mutta se ei muodostanut merkittävää osaa tuotannosta. Kaupankäynti oli kohtuullisen vilkasta, joskaan ei valtaisaa. Yläluokka osallistui kaupankäyntiin vain välillisesti klienttijärjestelmän kautta. Teknologia kyllä kehittyi, mutta mullistuksia ei edelleenkään syntynyt. Lännessä otettiin käyttöön uusia viljelykasveja, jotka saivat aikaan talouskasvua. Maatalous pysyi keskeisessä asemassa ja valtaosa väestöstä oli edelleen köyhää.
[muokkaa] 200-luvun kriisistä keskiajan porteille
200-luvun kriisiin liittyi myös vakavia taloudellisia ongelmia. Inflaatio oli voimakasta, kulta- ja hopearahojen jalometallipitoisuus laski ja monin paikoin alettiin palata luontaistalouteen. Kriisi näkyi ennen muuta Roomassa ja valtakunnan itäosissa. Kriisin jälkeen itä kuitenkin alkoi vaurastua länttä nopeammin. Diocletianus yritti hillitä inflaatiota vuoden 301 hintaediktillä, joka ei juuri toiminut. Diocletianus otti myös valtion hallintaan viljanjakelun, kauppaa ja kaivoksia.
Diocletianus uudisti myös verotusta ja rahajärjestelmää. Hän loi uuden kultarahan nimeltä solidus. Konstantinus vakiinnutti rahan 309 siirtymällä lyömään 72 kolikkoa paunasta kultaa. Solidusta käytettiin vuosisatoja Länsi-Rooman tuhonkin jälkeen Euroopassa. Bysantissa sitä lyötiin vielä 1000-luvulla.
Myöhäisantiikissa taloudessa alkoi näkyä monia keskiajan piirteitä. Syntyi colonus, maahan sidottu vuokraviljelijä. Tästä kehittyi maaorjuus. Liikkuvuus väheni etenkin maaseudulla. Yksittäisten suurtilojen (saltus) asema vahvistui ja niistä tuli kasvavissa määrin omavaraisia. Suurtilat kattoivat kokonaisia kyliä, niillä oli oma poliisi ja armeija ja ne eivät välttämättä käyneet kauppaa ulkopuolisten kanssa. Keskusvalta siirtyi yksittäisten ihmisten verottamisesta saltusten verottamiseen.
On puhuttu "maaseudun voitosta kaupungista". Lännen kaupunkikulttuuri kuihtui, käsityöläisyys väheni, keskiluokka pieneni dramaattisesti. Syntyi collegiumeja, ammattikiltoja, usein jonkin jumaluuskultin ympärille. Tästä syntyi pakkojäsenyys killoissa ja ammattien perinnöllisyys. Orjien määrä väheni ja orjuuden merkitys pieneni. Tämän syistä vallitsee erimielisyyttä. Kristinusko ei vastustanut orjuutta ja germaanitkin käyttivät orjia. Nämä siis tuskin olivat syynä muutokseen.
