Seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset katolisessa kirkossa

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset katolisessa kirkossa ovat 1900-luvun jälkipuoliskolla ja 2000-luvun alussa ilmenneitä tapauksia, joissa katoliset papit ovat käyttäneet hyväksi alaikäisiä henkilöitä, enimmäkseen murrosikäisiä poikia. Pennsylvanian osavaltionyliopiston professorin Philip Jenkinsin[1] 30-vuotinen tutkimus[2] paljasti yhden 2 252 papista syyllistyneen pedofiliaan. Tutkimuksen mukaan katoliset papit eivät syyllisty pedofiliaan enempää kuin muut miesryhmät[3]. Esimerkiksi isät, opettajat ja jopa protestanttiset pastorit syyllistyvät tutkimusten mukaan pedofiliaan katolisia pappeja useammin.[4][5]. Katoliseen kirkkoon vahvasti suunnattu julkisuus on herättänyt kysymyksiä median puolueettomuudesta ja tavasta esittää asiaa tiedotusvälineissä. Kirkon oppien mukaan seksuaalinen hyväksikäyttö on kuolemansynti.

Kirkon reagointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useissa tapauksissa katolisen kirkon paikallinen hallinto suhtautui epäilyihin seksuaalisesta hyväksikäytöstä tavalla, joka myöhemmin todettiin maallisen ja kirkkolain perusteella rikolliseksi. Eräät piispat nimittäin tyytyivät siirtämään seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäillyt papit seurakunnasta toiseen sen sijasta, että heidät olisi saatettu oikeuden eteen vastaamaan syytteisiin. Hallinnon suurimpana virheenä onkin pidetty haluttomuutta ilmoittaa väärinkäytöksistä poliisille ja tapahtumien systemaattista salaamista. Tämän johdosta väärinkäytökset ovat jatkuneet jopa vuosikymmeniä. Hiippakunnat ovat mieluummin maksaneet uhreille rahallisia korvauksia kuin suostuneet juttujen käsittelyyn oikeudessa. Esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä Dublinin arkkipiispa Connel lainasi rahaa papille, joka oli käyttänyt hyväkseen alttaripoika Andrew Maddenia. Raha käytettiin korvauksen maksamiseen, jotta Madden ei olisi ilmoittanut tapahtuneesta poliisille. Arkkipiispa kielsi lainanneensa rahaa nimenomaan tähän tarkoitukseen ja sanoi tarkoittaneensa lainan vain rahavaikeuksiin joutuneelle papille.

Vyyhden alettua purkautua tuli päivänvaloon jatkuvasti uusia tapauksia, ja Yhdysvalloissa Portlandin arkki­hiippa­kunta anoi 6. heinäkuuta 2004 konkurssisuojaa. Hiippakunta oli ratkaissut osapuolten sopimuksella yli sata oikeusjuttua ja suostunut yhteensä 53 miljoonan dollarin korvauksiin. Myös Tucsonin arkkihiippakunta Arizonassa ilmoitti heinäkuussa 2004 harkitsevansa konkurssisuojaa.lähde?

Tilastollisten tutkimusten mukaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneiden määrä katolisen papiston keskuudessa ei ole keskimääräistä korkeampi. Tutkimus Chicagon arkkihiippakunnan 2 200 papin keskuudessa arvioi 1,8 % papeista syyllistyneen asemansa jonkinlaiseen väärinkäyttöön, ei kuitenkaan välttämättä rikoksiin. Näistä 40 papista 39:n arvioitiin mahdollisesti syyllistyneen alaikäisten hyväksikäyttöön ja yhden pedofiliaan.

Vuoden 1990 jälkeen kahdeksan katolisen kirkon piispaa on eronnut Yhdysvalloissa ja 11 muualla maailmassa seksiskandaalien vuoksi, joko omien tai seurakuntiensa pappien toimien vuoksi. Tapauksia on ollut Itävallassa, Sveitsissä, Skotlannissa, Walesissa, Puolassa, Irlannissa, Tanskassa ja Saksassa. Katolinen kirkko ja paavi ovat tuominneet teot jälkeenpäin.

Irlannin hallituksen määräämissä tutkimuksissa paljastui vuosikymmeniä kestänyt katolisten pappien harjoittama lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ja sen salailu katolisessa kirkossa. Asiasta nousi laaja kansainvälinen keskustelu marraskuussa 2009, kun hallituksen teettämä raportti osoitti kirkon johtajien salanneen laajalle levinnyttä katolilaispappien harjoittamaa lasten hyväksikäyttöä vuosina 1975-2004. Irlannin pedofiilipappien uhrien lukumääräksi on ilmoitettu 14 500 henkeä.

Vatikaani julkaisi 20. maaliskuuta 2010 paavi Benedictus XVI:n anteeksipyynnön irlantilaisille hyväksikäytön uhreille. Paavin mukaan hyväksikäyttöön syyllistyneiden pappien tulee vastata teoistaan maallisessa oikeudessa. Kyseinen kirje oli paavin ensimmäinen virallinen teksti koko aiheesta. Paavin kotimaassa Saksassa sekä Hollannissa ja Itävallassa puhjenneista skandaaleista kirje vaikeni. Monet uhrit eri maissa ilmaisivat pettymyksensä paavin kirjeeseen. Julkisuudessa on käyty keskustelua myös paavin omasta osuudesta rikosten peittelyyn. Esimerkiksi New York Times on raportoinut, että paavin ollessa vielä Münchenin piispa Joseph Ratzinger hänen alueellaan ilmeni hyväksikäyttötapauksia, joita ei viety oikeuteen. Samaten kardinaali Ratzinger johti myös yli 20 vuotta katolisen kirkon opin puhtautta valvovaa yksikköä, jolle mm. eräät yhdysvaltalaiset piispat olivat raportoineet laajasta kuurojen lasten hyväksikäytöstä. [6] Ratzinger ei kuitenkaan puuttunut asiaan.

Italiassa 29. maaliskuuta 2010 uutisten mukaan muutoshaluiset katolilaiset sanoivat, että pappien naimattomuuspakon ja pedofiliataipumusten välillä on olemassa selvä yhteys. Milanon entinen arkkipiispa, kardinaali Carlo Maria Martini kehotti kirkkoa harkitsemaan uudestaan luopumista katolisten pappien selibaattipakosta. Kirkkoa ja itse paavia syytetään siitä, ettei katolinen kirkko ole ottanut riittävän vakavasti eri puolilla maailmaa paljastuneita pappien pedofiliatapauksia. [7] Tiettävästi paavi Benedictus XVI vastusti keskustelua selibaattipakon poistamisesta.

Suomen katolisessa kirkossa papit pysyvät edelleen naimattomina. Muutokseen ei kirkon piirissä nähdä tarvetta, on todennut Helsingin piispa Teemu Sippo. [8]

Kaiken kaikkiaan katolinen kirkko on maksanut tähän mennessämilloin? Amerikassa vahingonkorvauksia 2,6 miljardia dollaria. Irlannissa korvaukset ovat olleet 1,1 miljardia euroa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]