Ronja, ryövärintytär

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ronja, ryövärintytär (ruots. Ronja Rövardotter) on Astrid Lindgrenin kirja vuodelta 1981. Päähenkilö Ronja on tummatukkainen tyttö, jonka isä on ryöväri.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ronja asuu äitinsä Loviisan, isänsä Matiaksen ja tämän ryövärijoukkion kanssa Matiaksenlinnassa, joka sijaitsee Matiaksenmetsässä. Ronja on kuin kotonaan metsässä, jossa asuu monenlaisia olioita, kuten ajattaria ja männiäisiä. Ronja ei hyväksy isänsä ammattia; hän järkyttyy, kun kuulee isänsä olevan ryöväri.

Sinä yönä, kun Ronja syntyi, salama iski linnan kahtia. Myöhemmin linnan toiseen puoliskoon muuttaa Matiaksen perivihollinen Borka vaimonsa Undiksen, poikansa Birkin ja oman rosvojoukkionsa kanssa. He nimeävät sen Borkanlinnaksi. Ronja ystävystyy Birkin, vihollisen pojan kanssa. Lapset seikkailevat kaksin metsässä aamusta iltaan. He muuttavat luolaan asumaan. Lasten ystävyydelle eivät hurjat isätkään mahda mitään. Ronjan ja Birkin tarina on tarina ystävyyden voimasta.

Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ronjasta kertoo myös vuonna 1984 tehty ruotsalainen elokuva Ronja ryövärintytär, jonka pääosissa ovat Hanna Zetterberg ja Dan Håfström. Sen on ohjannut Tage Danielsson.[1] Elokuva palkittiin Berliinin elokuvajuhlilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä kirjaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.