Ron Kovic

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ron Kovic vuonna 2007.

Ron Kovic (s. 4. heinäkuuta 1946 Ladysmith, Wisconsin, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen Vietnamin sodan veteraani ja sodanvastustaja.

Kovic on kirjoittanut omaelämäkerran Born on the Fourth of July, jonka pohjalta Oliver Stone on ohjannut vuonna 1989 ensi-iltansa saaneen elokuvan Syntynyt 4. heinäkuuta. Elokuvassa Kovicia esittää Tom Cruise. Kovic ja Stone tekivät elokuvan käsikirjoituksen yhdessä. Kovic sai käsikirjoituksesta Golden Globe -palkinnon ja oli ehdokkaana käsikirjoitus-Oscarin saajaksi. Kovicin kirja ilmestyi 1976, ja siitä on julkaistu vuonna 2005 uusi laitos, johon hän on kirjoittanut esipuheen[1].

Kovic liittyi armeijaan high schoolin jälkeen 1964. Hänet lähetettiin vuonna 1965 Vietnamiin, josta hän palasi välillä kotimaahan mutta lähti uudestaan vapaaehtoisena. Saatuaan siellä osuman hän halvaantui.

Kovicista on tullut Yhdysvalloissa tunnetuimpia rauhanaktivisteja, ja hänet on pidätetty kaksitoista kertaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bookrags viitattu 7.6.2011

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä sotilaaseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.