Romanian liittyminen euroalueeseen
Romanialla ei toistaiseksi ole määriteltyä tavoitepäivämäärää euroalueeseen liittymiselle. Aiemmin Romanian hallitus suunnitteli euroalueeseen liittymistä vuodeksi 2014.[1] Romanian leu ei ole vielä osa ERM II:ta, johon leu oli tarkoitus liittää vuosina 2011-2012[2]. Vuoden 2012 tietojen mukaan liittyminen euroon ei tule kyseeseen vielä vuonna 2015:kaan.[3][4]
Kun Romanian uusi leu (10 000 vanhaa leuta = 1 uusi leu) otettiin käyttöön vuonna 2005, uusilla leuseteleillä on samanlaiset mitat kuin euroseteleillä[5] pankkiautomaattien mukauttamiseksi euroa varten, lukuun ottamatta 200 leun seteliä (ei vastaavanmittaista euroseteliä) ja 500 leun seteliä (200 euron setelin mitat). Vanhat leusetelit olivat hieman leveämpiä kuin uudet.[6]
Romanian eurokolikoita ei ole vielä suunniteltu. Romanian ainakin toistaiseksi voimassa olevan lain mukaan valtion vaakunan pitää esiintyä kolikoissa.[7]
Lähentymiskriteerien täyttyminen [muokkaa]
Euroopan unionin jäsenmaana Romanialla on mahdollisuus ottaa käyttöön yhteisvaluutta euro. Sen käyttöönottamiseksi pitää kuitenkin täyttää lähentymiskriteerit.
Romanialla on edelleen ongelmia kriteerien täyttämisessä seuraavilta osin:[4]
- Inflaatio on pysytellyt yli vaaditun 3,0 %:n tason.
- Romania ei ole ERM II:n jäsen; jäsenyys vaaditaan vähintään kahden vuoden ajalta ennen euron käyttöönottoa.
- Bruttokansantuotteeseen suhteutettu julkisen talouden alijäämä on enemmän kuin sallittu 3,0 %.
- Pitkät korot ovat korkeammalla kuin sallittu viitearvo.
Lisäksi maan lainsäädäntö ei vielä ole sopusoinnussa Euroopan keskuspankkilainsäädännön kanssa.
Katso myös [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Raport privind situația macroeconomică Romanian hallitus. Viitattu 8.2.2011. (romaniaksi)
- ↑ Isarescu: Trecem la euro dupa 2012 Viitattu 8.2.2011. (romaniaksi)
- ↑ Romania Drops Plans To Join Euro In 2015 6. marraskuuta 2012. eurasiareview. Viitattu 25.12.2012. (englanniksi)
- ↑ a b Euroopan keskuspankki: Lähentymisraportti toukokuu 2012 (pdf) (Luku 4.7, s. 65-66) Viitattu 25.12.2012. (suomeksi)
- ↑ Coins and notes in circulation (kuvatekstit) National Bank of Romania. Viitattu 25.12.2012. (englanniksi) (romaniaksi)
- ↑ Old coins and notes (linkit setelien kuvien kohdalla) National Bank of Romania. Viitattu 25.12.2012. (englanniksi) (romaniaksi)
- ↑ Romanian parlamentti: LEGE NUMAR: 102 DIN 21/09/92 privind stema tarii si sigiliul statului (Laki valtion vaakunasta ja sinetistä, artikkeli 4) 21.9.1992. Viitattu 25.12.2012. (romaniaksi)