Roland Nilsson
| Henkilötiedot | ||
|---|---|---|
| Koko nimi | Roland Nilsson | |
| Syntymäaika | 27. marraskuuta 1963 (ikä 49) | |
| Syntymäpaikka | Helsingborg, Ruotsi | |
| Seura | ||
| Seura | - | |
| Tehtävä | Päävalmentaja | |
| Seurat | ||
| Vuodet | Seura | O (M) |
| 1981-1982 1983-1989 1989-1992 1992 1992-1994 1994-1997 1997-1999 1999-2000 2000-2001 |
||
| Maajoukkue | ||
| 1986-2000 | 116(2) | |
| Valmennusura | ||
| 2001-2002 2004-2007 2008-2011 2011-2012 |
||
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. |
||
Roland Nilsson (s. 27. marraskuuta 1963) on ruotsalainen jalkapallovalmentaja ja entinen puolustaja.
Sisällysluettelo |
Ura pelaajana [muokkaa]
Peliurallaan Englannissa ja Ruotsissa takalinjoilla pelannut Nilsson kuului Ruotsin maajoukkueen vakiokalustoon 1980-luvun lopulta aina 2000-luvun kynnykselle saakka pelaten kaikkiaan 116 A-maaottelua. Neljissä arvokisoissa Sinikeltaisten edustuspaitaa kantanut Nilsson oli voittamassa myös historiallista MM-pronssia 1994.
Seuratasolla Nilssonin suurin saavutus oli UEFA Cupin mestaruus 1987, kun hänen edustamansa IFK Göteborg kukisti finaalissa skottiseura Dundee Unitedin yhteismaalein 2-1. Nilsson voitti myös kolme Ruotsin mestaruutta ja sai vuonna 1996 Guldbollen-palkinnon Ruotsin parhaana jalkapalloilijana.
Meriitit pelaajana [muokkaa]
- UEFA Cup: 1987
- Ruotsin mestaruus (3): 1983, 1987, 1999
- Englannin liigacup: 1991
- MM-pronssia 1994
- MM-1.kierros 1990
- EM-välierät 1992
- EM-1.kierros 2000
- Guldbollen 1996
Ura valmentajana [muokkaa]
Valmennusuransa Nilsson aloitti Coventry Cityn pelaajavalmentajana syksyllä 2001, kun Gordon Strachan sai potkut seuran peräsimestä. Vaikka alku oli lupaava, eivät Nilssonin opit lopulta riittäneet Coventry Cityn nopeaan paluuseen Englannin Valioliigaan ja hän sai potkut huhtikuussa 2002. [1]
Coventy-pestin jälkeen Nilsson toimi lyhyen aikaa Helsingborgs IF:n nuorisovalmentajana. Kaudeksi 2004 hän siirtyi göteborgilaisen GAISin päävalmentajaksi. Nilsson johdatti seuran Superettanin kolmanneksi kaudella 2005 ja karsintojen kautta seura nousi Allsvenskaniin. Nilssonin johdolla GAIS oli Allsvenskanissa seuraavilla kausilla 10:s ja 11:ta.
Kauden 2007 jälkeen Nilsson jätti GAISin siirtyen Malmö FF:n peräsimeen. [2] Nilsson on juurruttanut Malmöön oman pelitapansa, joka perustuu tekniseen taitojalkapalloon. Hän on korostanut, että joukkueen pitää pelata myös huonoissa olosuhteissa mahdollisimman hyvin. Kaksi ensimmäistä kautta eivät sujuneet aivan odotusten mukaisesti Malmön päädyttyä sijoille kuusi ja seitsemän. Luottamus Nilssoniin kuitenkin palkittiin kaudella 2010, kun Malmö FF palasi kuuden vuoden tauon jälkeen mestariksi. [3] Mestaruudesta huolimatta MFF:n taloustilanne on vaikea ja se on asettanut myös Nilssonin tulevaisuuden seurassa avoimeksi. [4]
Huhtikuun alussa 2011 Nilssonin kerrottiin tehneen kesään 2014 ulottuvan sopimuksen tanskalaisseura FC Kööpenhaminan kanssa. Seurat eivät kuitenkaan ole päässeet yksimielisyyteen siirtyykö Nilsson FCK:hon jo kesällä 2011 vai vasta tammikuussa 2012. [5] [6] Lopulta seurat pääsivät yksimielisyyteen ja Nilssonin viimeiseksi otteluksi MFF:n peräsimessä jäi voitokas Ruotsin cupin ottelu Halmstadia vastaan 29. toukokuuta. [7]
Nilssonin johdolla FC Kööpenhamina jatkoi vahvaa menoaan Tanskan Superliigassa myös syyskaudella 2011/12. Eurooppa-liigassa joukkueen tie katkesi kuitenkin alkulohkoon ja lopulta seurajohto purki ruotsalaisvalmentajan sopimuksen jo tammikuun alussa 2012. [8]
Meriitit valmentajana [muokkaa]
- Ruotsin mestaruus: 2010
Viitteet [muokkaa]
| Edeltäjä: Gordon Strachan |
Coventry Cityn päävalmentaja 9/2001-4/2002 |
Seuraaja: Gary McAllister |
| Edeltäjä: Roberto Jacobsson |
GAISin päävalmentaja 2004-2007 |
Seuraaja: Magnus Pehrsson |
| Edeltäjä: Sören Åkeby |
Malmö FF:n päävalmentaja 2008-6/2011 |
Seuraaja: Rikard Norling |
| Edeltäjä: Ståle Solbakken |
FC Kööpenhaminan päävalmentaja 6/2011-1/2012 |
Seuraaja: Carsten V. Jensen |
1946: Gunnar Gren • 1947: Gunnar Nordahl • 1948: Bertil Nordahl • 1949: Knut Nordahl • 1950: Erik Nilsson • 1951: Olle Åhlund • 1952: Kalle Svensson • 1953: Bengt Gustavsson • 1954: Sven-Ove Svensson • 1955: Gösta Löfgren • 1956: Gösta Sandberg • 1957: Åke Johansson • 1958: Orvar Bergmark • 1959: Agne Simonsson • 1960: Torbjörn Jonsson • 1961: Bengt Nyholm • 1962: Prawitz Öberg • 1963: Harry Bild • 1964: Hans Mild • 1965: Bo Larsson • 1966: Ove Kindvall • 1967: Ingvar Svahn • 1968: Björn Nordqvist • 1969: Tommy Svensson • 1970: Jan Olsson • 1971: Ronnie Hellström • 1972: Ralf Edström • 1973: Bo Larsson • 1974: Ralf Edström • 1975: Kent Karlsson • 1976: Anders Linderoth • 1977: Roy Andersson • 1978: Ronnie Hellström • 1979: Jan Möller • 1980: Rolf Zetterlund • 1981: Thomas Ravelli • 1982: Torbjörn Nilsson • 1983: Glenn Hysén • 1984: Sven Dahlkvist • 1985: Glenn Strömberg • 1986: Robert Prytz • 1987: Peter Larsson • 1988: Glenn Hysén • 1989: Jonas Thern • 1990: Tomas Brolin • 1991: Anders Limpar • 1992: Jan Eriksson • 1993: Martin Dahlin • 1994: Tomas Brolin • 1995: Patrik Andersson • 1996: Roland Nilsson • 1997: Pär Zetterberg • 1998: Henrik Larsson • 1999: Stefan Schwarz • 2000: Magnus Hedman • 2001: Patrik Andersson • 2002: Fredrik Ljungberg • 2003: Olof Mellberg • 2004: Henrik Larsson • 2005: Zlatan Ibrahimović • 2006: Fredrik Ljungberg • 2007: Zlatan Ibrahimović • 2008: Zlatan Ibrahimović • 2009: Zlatan Ibrahimović • 2010: Zlatan Ibrahimović • 2011: Zlatan Ibrahimović
1 Andersson | 2 J. Eriksson | 3 Hysén | 4 Larsson | 5 Ljung | 6 R. Nilsson | 7 Nyhlen | 8 Schwarz | 9 Engkvist | 10 Ingesson | 11 Jansson | 12 L. Eriksson | 13 Limpar | 14 J. Nilsson | 15 Strömberg | 16 Thern | 17 Brolin | 18 Ekström | 19 Gren | 20 Magnusson | 21 Pettersson | 22 T. Ravelli | Valmentaja Nordin
1 Ravelli | 2 R. Nilsson | 3 P. Andersson | 4 Björklund | 5 Ljung | 6 Schwarz | 7 Larsson | 8 Ingesson | 9 Thern | 10 Dahlin | 11 Brolin | 12 L. Eriksson | 13 M. Nilsson | 14 Kåmark | 15 Lučić | 16 Limpar | 17 Rehn | 18 Mild | 19 K. Andersson | 20 Erlingmark | 21 Blomqvist | 22 Hedman | Valmentaja Svensson