Robert Trout

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Robert Trout (oik. Robert Albert Blondheim 15. lokakuuta 1909 Pohjois-Carolina[1]14. marraskuuta 2000 New York, New York) oli yhdysvaltalainen radiotoimittaja[2], jota pidetään ensimmäisenä uutisankkurina.[1] Kotimaassaan hänet muistetaan erityisesti Normandian maihinnousun raportoinnista kesällä 1944.[1]

Blondheim syntyi Pohjois-Carolinassa, mutta muutti perheensä mukana Washington DC:hen ollessaan 3-vuotias.[1] Hän halusi tulla matkakirjailijaksi ihailemansa Jack Londonin tavoin, mutta päätyi vuonna 1932 apupojaksi washingtonilaiselle WJSV-radioasemalle.[1] Jouduttuaan kerran korvaamaan paikalle saapumatonta uutistenlukijaa Blondheim otti käyttöön sukunimen Trout erään perheystävän mukaan.[1] CBS:lle Trout siirtyi sen ostettua WJSV:n vuonna 1932.[2]

Trout sai julkisuutta jo 1930-luvulla.[1] Hän teki muun muassa lähetykset Franklin Rooseveltin virkaanastujaisista, Edvard VIII:n ja Wallis Simpsonin häistä ja oli ainoa yhdysvaltalainen radiotoimittaja kuningas Yrjö VI:n kruunajaisissa.[1] Lopullisen maineensa Trout sai kuitenkin toisen maailmansodan aikana.[1] Kun Saksa liitti Itävallan itseensä maaliskuussa 1938, Trout loi ohjelman CBS World News Roundup, jossa esitettiin eri puolilla Eurooppaa olevien toimittajien lyhytaalloilla lähettämiä tilanneselostuksia.[1] Toimittajien joukossa oli Wienissä ollut Edward R. Murrow, jonka kanssa Trout teki Lontoosta käsin toisen CBSWNR-lähetyksen Saksan miehitettyä Tšekkoslovakian sudeettialueet.[1] Trout vietti sodan loppuajan Lontoossa. Kun heinäkuussa 1944 saksalaisessa radiolähetyksessä kerrottiin vahvistamaton tieto maihinnousun alkamisesta Normandiassa, Trout teki seitsemäntuntisen lähetyksen, jossa kerrottiin sekä virallisia tietoja että toimittajien raportteja.[1]

Sodan jälkeen Trout jatkoi uutisohjelmien tekemistä CBS:lle, mutta siirtyi vuonna 1947 NBC:lle, jolla ollessaan päätyi muun muassa juontamaan tietokilpailuohjelmaa Who Said That?.[1] CBS:lle palattuaan Troutilla oli vaikeuksia sopeutua television tuloon.[1] Syynä oli pitkälti hänen ulkoasunsa, joka erään CBS:n johtoportaan edustajan mielestä muistutti "armenialaista mattokauppiasta".[1] 1960-luvulle tultaessa Trout oli päätynyt uutisankkuriksi New Yorkin paikallisuutisiin ja television puolella viiden minuutin mittaisiin päiväuutislähetyksiin.[1] Vuonna 1964 hänet valittiin tekemään ohjelmaa demokraattien puoluekokouksesta, mutta huonojen katsojalukujen takia hänet korvattiin Walter Cronkitella.[1] Viimeisessä merkittävässä toimessaan hän oli All Things Considered -ohjelman toimittajana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]