Robert Ridgely

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Robert Ridgely (s. 1946) on yhdysvaltalainen neotrooppisen alueen linnustoon erikoistunut lintutieteilijä.

Ridgely on julkaissut kolme kirjaa neotrooppisen alueen linnuista: kenttäoppaan The Birds of Panama yhdessä John Gwynnen kanssa, The Birds of Ecuador yhdessä Paul Greenfieldin kanssa, ja The Birds of South America yhdessä Guy Tudorin kanssa. Viimeksi mainitusta on ilmestynyt kaksi varpuslintuja käsittelevää osaa ja kaksi osaa on vielä tulossa.

Ridgely työskenteli pitkään Philadelphian luonnontieteiden akatemiassa (Academy of Natural Sciences in Philadelphia), jonka jälkeen hän toimi American Bird Conservancyn varapuheenjohtajana vuoteen 2006 saakka. Tällä hetkellä hän työskentelee World Land Trust US-nimisessä järjestössä, joka ostaa tropiikin sademetsiä ikuiseen suojeluun. Ridgely oli perustamassa Ecuadoriin kansalaisjärjestö Fundación de Conservación Jocotocoa, jonka johtajana hän edelleen toimii. Järjestö omistaa ja hoitaa kahdeksan luonnonsuojelualuetta Ecuadorissa.

Ridgelyn mukaan on nimetty valkoposkiluura (Grallaria ridgelyi).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.