Robert Kilwardby

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robert Kilwardby

Robert Kilwardby (n. 1215–1279) oli dominikaaniteologi, filosofi, Canterburyn arkkipiispa[1] ja kardinaali.

Kilwardby opiskeli Pariisin yliopistossa, missä hän opetti logiikkaa. Myöhemmin hän liittyi dominikaaniveljeskuntaan ja opiskeli teologiaa. Lokakuussa 1272 paavi Gregorius X nimitti hänet Canterburyn arkkipiispaksi lopettaakseen viran täyttämisestä aiheutuneen kiistan. Hänet vihittiin virkaan 26. helmikuuta 1273[2].

Kilwarby kruunasi Edvard I:n ja Eleonooran Englannin kuninkaaksi ja kuningattareksi elokuussa 1274. Paavi Nikolaus III nimitti hänet Porton ja Santa Rufinan kardinaalipiispaksi vuonna 1278. Hän kuoli vuonna 1279 Italiassa ja haudattiin Viterbon dominikaaniluostariin.

Teoksessaan "De ortu scientiarum" Kilwardby esitti, että logiikka on sanatiedettä ja kuuluu yhtenä osa-alueena kieliteieteeseen grammatiikan ja retoriikan ohella.[3] Logiikan erityisalueeena olivat hänen mukaansa ne rationaaliset alueet, jotka näkyvät kielenkäytössä. Esimerkiksi väite, että ihminen on eläin, on logiikan tarkastelema rationaalinen rakenne sikäli kun se tulee jossain kielenkäyttötilanteessa merkitykselliseksi.[3]

Toisaalta Kilwardby piti logiikkaa myös järkitieteenä, joka tutkii maailman rakennetta. Tämä määritelmä perustui arabialaisten filosofien pohdintoihin ja erityisesti uusplatonistisiin tapoihin ymmärtää todellisuus järjellisesti rakentuneena. Logiikkaa on opiskeltava, koska se opettaa minkälaiseen rakenteeseen maailma on joko syntynyt tai luotu.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Robert Kilwardby Oxford Dictionary of National Biography. Oxford University Press. Viitattu 20.3.2011. (englanniksi)
  2. Greenway, Diana E.: Canterbury: Archbishops Fasti Ecclesiae Anglicanae 1066-1300: volume 2: Monastic cathedrals (northern and southern provinces). Institute of Historical Research. Viitattu 21.7.2012. (englanniksi)
  3. a b c Yrjönsuuri, Mikko: Logiikka ja kielifilosofia. Teoksessa Hirvonen, Vesa & Saarinen, Risto (toim.): Keskiajan filosofia, s. 99-100. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-093-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Silva, José Filipe: Robert Kilwardby The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)
Angl-Canterbury-Arms.svg Edeltäjä:
Bonifatius Savoylainen
Canterburyn arkkipiispa
1273–1278
Seuraaja:
John Peckham
Tämä pappiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.