Robben Island

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Robben Island kuvattuna Pöytävuorelta.

Robben Island (afrikaansiksi Robbeneiland) on Etelä-Afrikassa Kapkaupungin edustalla sijaitseva saari. Saarella toimi vankila, jossa pidettiin apartheidin aikana poliittisia vankeja. Heistä kuuluisin, Etelä-Afrikan myöhempi presidentti Nelson Mandela, vietti saarella 27 vuotta. Eteläafrikkalaisten lisäksi saarella oli myös namibialaisia vankeja, joista kuuluisin oli Herman Andimba Toivo ya Toivo.

Robben Islandilla oli asutusta jo kivikaudella, jolloin meri oli alempana ja saarelle pääsi mantereelta kävellen. 1600-luvulta asti saarta on käytetty eristyspaikkana – vankilana ja leprasairaalana.

Vankila suljettiin vuonna 1991 ja siitä tehtiin museo.[1] Nykyisin saari on Unescon maailmanperintökohde.

[muokkaa] Lähteet

  1. Robben Island -museo (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.

Koordinaatit: 33°48′S, 18°22′E

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä