Ritariromaani
.jpg)
Ritariromaanit olivat kansankielellä kirjoitettuja, ritareista kertovia runo- tai proosateoksia, joiden kukoistuskausi oli 1100–1300-luvulla. Käsitteen piiriin luetaan esimerkiksi bretonilaiset romaanit (Artur-romaanit), ritarieepokset sekä trubaduuri- ja minnerunous.[1] Lajityyppi kehittyi Ranskassa ja levisi sieltä muualle Eurooppaan. Suosittuja aiheita olivat kuningas Arthuriin ja pyöreän pöydän ritareihin liittyvät tarinat sekä kertomukset Tristanin ja Isolden rakkaudesta.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alun perin ritariromaanit oli kirjoitettu hovipiirien viihdykkeeksi, mutta kirjapainotaidon myötä ne levisivät suuren yleisön ulottuville. Ritariromaanit kuvasivat ritareiden elämää romantisoidulla ja liioittelevalla tavalla. Tärkeitä teemoja olivat keskiaikaiset ritari-ihanteet, rohkeus, jalous ja vasallin uskollisuus herraansa kohtaan. Keskeinen aihe oli myös ritarin ylevä ja palvova rakkaus ylhäiseen naiseen, esimerkiksi Lancelotin rakkaus kuningatar Guinevereen.[2]
Kelttiläiseen taruperinteeseen pohjautuva kuningas Arthur tuli hyvin suosituksi hahmoksi ritariromaaneissa, ja hänen ympärilleen punoutuvaa tarustoa kehittivät Chrétien de Troyes ja Geoffrey Monmouthilainen. Arthurista kasvoi ritariromaaneissa legendaarinen kuningas ja pyöreän pöydän ritareiden keskushahmo, mihin ovat saattaneet vaikuttaa Kaarle Suuren hovia kuvanneet chanson de geste -runoelmat.[2]
Vähitellen uskonnollinen mystiikka tuli ritariromaaneissa keskeisemmälle sijalle. Chrétien de Troyes esimerkiksi kirjoitti ihmeitä tekevästä Graalin maljasta, josta tuli pysyvä teema Arthur-tarinoissa. Saksassa Wolfram von Eschenbach puolestaan loi Parsifal-eepoksen, jossa hän syvensi Graal-mystiikkaa. Ritari-ihanne alkoi myös kehittyä uskonnollisempaan ja siveellisempään suuntaan, eroottissävyisen rakkauden väistyessä taka-alalle ritariromaaneissa.[2]
Myöhäiskeskiajalla ritariromaanit alkoivat menettää suosiotaan, ja muun muassa Miguel de Cervantes parodioi romaanissaan Don Quijote aiempia ritariromaaneja. Ritariromaanit ovat kuitenkin jatkuvasti innoittaneet sekä runoilijoita että säveltäjiä, muun muassa Richard Wagner on tehnyt oopperan Tristanista ja Isoldesta.[2]
Monia nykyajan fantasiaromaaneja voidaan pitää ritariromaanien perillisinä.
Ritariromaaneja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Amadis de Gaula
- Don Quijote (parodia)
- Erotókritos
- Parsifal
- Raivoisa Roland (Orlando Furioso)
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ahokas, Jaakko: Ritariromaani. Hakusana teoksessa Spectrum tietokeskus. 16-osainen tietosanakirja. 10. osa, Rad–Sio. Helsinki: WSOY, 1979. ISBN 951-0-07249-4.