Risto Linturi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Risto Linturi (s. 2. tammikuuta 1957[1]) on suomalainen tietotekniikka-alan yrittäjä, joka tuli tunnetuksi 1980-luvulla henkilökohtaisten tietokoneiden käytön kouluttajana ja etenkin 1985 julkaistun kirjan MS-DOS PC-DOS käyttäjän opas toisena kirjoittajana.

LInturi syntyi kanslianeuvos Erkki Linturin ja sosionomi Hilkka-Liisa Vuorelan perheeseen.[2] Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1981. Valmistumisensa jälkeen Linturi työskenteli ensin Tietotehdas Oy:ssä ja Philipsin Suomen tytäryhtiössä, ennen tietotekniikkakoulutukseen keskittyneen R. Linturi Oy:n perustamista vuonna 1983. Se myytiin vuonna 1995 ICL:lle[3] ja nimi vaihdettiin seuraavana vuonna Tieturi Oy:ksi[4]. 1990-luvulla ja sen jälkeen Linturi on osallistunut tietotekniikkayritysten kehittämiseen, hallintoon ja niiden henkilökunnan kouluttamiseen muun muassa Helsingin Puhelimen (nyk. Elisa Oyj) teknologiajohtajana ja päätutkijana sekä oman Tietovalta Oy:nsä kautta[3].

Linturi toimii vuonna 2002 perustetussa tietotekniikkakoulutukseen keskittyvässä Soveltossa johtajana sekä hallituksen puheenjohtajana.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Oulu.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on 1994, s. 532. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7.
  3. a b Arola, Heikki: Linturista tuli Helsingin Puhelimen vapaa katalyytti Helsingin Sanomat. 31.10.1998. Viitattu 13.8.2022.
  4. Suomen johtavan atk-kouluttajan nimi on nyt Tieturi! Helsingin Sanomat. 10.9.1996. Viitattu 13.8.2022.
  5. Sovelto.fi (Arkistoitu – Internet Archive)