Rintauinti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Michael Phelps uimassa rintauintia.

Rintauinnilla tarkoitetaan yhtä tavallisimmista uintitekniikoista ja se on myös kilpailulaji. Puhekielisenä nimityksenä käytetään usein sammakkouintia, koska sen potku muistuttaa sammakon takajalkojen liikettä vedessä. Joidenkin lähteiden mukaan rintauinnin ja sammakkouinnin välille tehdään kuitenkin ero[1]. Rintauinti on teknisesti vaativa ja suhteellisen hidas etenemismuoto. Teknisesti oikeaoppisen rintauinnin uiminen vaatii esimerkiksi polvien hyvää liikkuvuutta.lähde? Rintauintia opetetaan kuitenkin jo uimakouluissa, koska puutteellisellakin rintauinnin tekniikalla pääsee eteenpäin, ja rintauinti ei ole fyysisesti erityisen raskasta. Samoista syistä monet kuntouimarit käyttävät rintauintia.

Rintauinti kilpailulajina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rintauintisuoritus aloitetaan lähtökorokkeelta hypäten. Liukuvaiheessa sekä lähdön että käännöksen yhteydessä uimari saa suorittaa yhden symmetrisen käsivedon ja potkun veden alla. Uuden säännön mukaan käsivedon yhteydessä voi tehdä rintauintipotkun lisäksi delfiinipotkun.[2] Muista uintilajeista poiketen rintauinnin liu'un pituutta ei ole säännöissä rajoitettu, mutta harva uimari pääsee 15 metriin rintauinnin liu'ulla. Päälaen on noustava pintaan viimeistään siinä vaiheessa kun toinen käsiveto on edennyt hartialinjalle. Yksi sääntötulkintaa vaativa seikka on sekä uinnin että liukuvaiheen aikana suoritettavan potkun oikeellisuus. Potku ei saa olla delfiinipotku, mutta käytännössä pientä jalkojen ylös-alas -liikettä on vaikea havaita. Tätä seikkaa hyödynnetään sekä tietoisesti että huomaamatta, etenkin liukuvaiheessa. Kuten perhosuinnissakin, sekä käännöksissä että maaliintulossa on osuttava seinään molemmilla käsillä yhtäaikaisesti.

Kilpailutilanteissa rintauimareiden uintitekniikoista nähdään erilaisia variaatioita. Eri uimarit voivat esimerkiksi pitää päätään erilaisissa asennoissa, jolloin uinti voi näyttää hyvin matalalta tai pää voi nousta huomattavan korkealle käsivedon palautusvaiheen aikana. Lisäksi käsien palauttaminen eteen voi tapahtua joko veden pinnan alapuolella tai aivan pinnassa, mikä näkyy voimakkaina roiskeina.

Rintauinnissa kilpaillaan 50, 100 ja 200 metrin matkoilla. Muihin kilpailulajeihin verrattuna rintauinti on hitain.[3]

Menestyksekkäitä rintauimareita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän Roman Sloudnov oli ensimmäinen, joka ui sadan metrin rintauinnin pitkällä radalla alle minuutin ajassa. Naisissa Neuvostoliiton Galina Stepanova-Prozumenshchykova saavutti viisi olympiamitalia rintauintimatkoilla. Saavutuksen arvoa nostaa se, että kesäolympialaisissa 1964, Stepanova-Prozumenshchykovan voittaessa kultaa 200 metrin rintauinnissa, sadan metrin matka ei ollut vielä kilpailuohjelmassa. Loput olympiamitalinsa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia, hän saavutti vuosina 1968 ja 1972. Tanskan Inge Sørensen taas on nuorin koskaan olympiamitalin yksilölajissa voittanut nainen. Hän oli vain 12-vuotias saavuttaessaan olympiapronssia 200 metrin rintauinnissa kesäolympialaisissa 1936.

Suomalaisista Arvo Aaltonen saavutti Antwerpenin olympialaisissa olympiapronssia sekä 200 että 400 metrin rintauinneissa. Koska 400 metrin rintauinti ei enää kuulu kilpailuohjelmaan, Aaltonen on jäämässä lajin ainoaksi suomalaismitalistiksi. Jarno Pihlava on saavuttanut mm. pitkän radan EM-hopeaa sadan metrin rintauinnissa ja lyhyen radan MM-pronssia molemmilla rintauintimatkoilla. Lisäksi Miia Tenhunen sekä Eeva Saarinen ovat osallistuneet kansainvälisellä tasolla rintauintimatkoihin. Tulevaisuuden suomalaisiin rintauimareihin lukeutuu nuori Eetu Karvonen, joka osallistui esimerkiksi EM-kisoihin vuonna 2006.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]