Riksväg 99
|
|||
| Riksväg 99 | |||
|---|---|---|---|
 |
|||
| Maa | Ruotsi | ||
| Omistaja | Ruotsin valtio | ||
| Pituus | 360 km | ||
| Alkupiste |
 Haaparanta |
||
| Reitti |
Ylitornio (Matarenki) Pajala Muodoslompolo |
||
| Päätepiste |
 Kaaresuvanto (360 km) |
||
| Päällyste | asfaltti | ||
| Kaistaluku | 2 | ||
Riksväg 99 on Ruotsin Tornionjokilaaksossa sijaitseva maantie, joka yhdistää Haaparannan ja Kaaresuvannon. Tien pituus on noin 360 kilometriä, ja se on pääosin kaksikaistainen. Tien leveys on 6–9 metriä, ja suurimmat sallitut nopeudet ovat 90 ja 110 km/h.
Tien linjaus seurailee rajajokea koko matkan, ja tie johtaa Haaparannalta Vojakkalan, Kukkolan, Karungin, Hedenäsetin, Ylitornion (Matarengin), Korvan, Niskanpään, Svansteinin, Pellon, Pajalan ja Muodoslompolo kautta Kaaresuvantoon. Tie ylittää napapiirin noin 22 kilometriä Ylitornion pohjoispuolella.[1]
Tien linjaus seurailee suurelta osin samaa linjaa kuin 1960-luvulla.[2] Tielinjaus ohittaa Ylitornion keskustaajaman sekä Karungin, Juoksengin, Svansteinin taajamat ja Pajalan taajamat. Karungin ohitustie on rakennettu osin vanhalle Ylitornion radan linjaukselle.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tornionjokilaakson reitti on eräitä Norrlannin vanhimpia kulkureittejä. Jo 1700-luvun puolessa välissä reitti oli ajokuntoinen kärrytie. 1880-luvulla tien pohjoinen päätepiste oli Svansteinissa, Svansteinin ja Kaaresuvannon välisen osuuden ollessa tietöntä erämaata lukuun ottamatta Ylitornion–Pajalan–Vittangin tietä.
Tie Haaparannalta Kaaresuvantoon sai tunnuksekseen länshuvudväg 400 vuonna 1951. Vuoden 1962 tienumerointiuudistuksen myötä osuudesta Haaparanta–Ylitornio tuli riksväg 99. Osuus Ylitornio–Kaaresuvanto säilytti vanhan numeronsa, ja sitä jatkettiin eri linjauksella Hedenäsetistä Sangin kylään eurooppatielle 4. Vuonna 1986 Sangin ja Hedenäsetin välinen osuus sai tunnuksen länsväg 398. Vuonna 2000 myös Övertorneån ja Kaaresuvannon välinen länshuvudsväg 400 otettiin osaksi riksväg 99:ä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Motormännes Sverige Vägatlas, s. 156–167. Bromma: Kartförlaget, 2008. ISBN 978-91-588-4712-5. (ruotsiksi)
- ↑ KAK:s Bilatlas 1966
