Riivaajat (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Riivaajaat
Ossessione
Ohjaaja Luchino Visconti
Käsikirjoittaja Luchino Visconti
Mario Alicata
Giuseppe De Santis
Gianni Puccini
Antonio Pietrangeli
Perustuu James M. Cainin romaaniin Vahinko kello kaulassa
Säveltäjä Giuseppe Rosati
Kuvaaja Domenico Scala
Aldo Tonti
Leikkaaja Mario Serandrei
Pukusuunnittelija Maria De Matteis (käännä suomeksi)
Pääosat Clara Calamai
Massimo Girotti
Dhia Cristiani
Elio Marcuzzo
Juan De Landa
Valmistustiedot
Valmistusmaa Italia
Tuotantoyhtiö Industrie Cinematografice Italiane - I.C.I.
Levittäjä Netflix
Ensi-ilta 16. toukokuuta 1943
Kesto 140 min
Alkuperäiskieli italia
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Riivaajat (Ossessione) on Luchino Viscontin ohjaama vuonna 1943 ensi-iltansa saanut italialainen elokuva. James M. Cainin romaaniin Vahinko kello kaulassa perustuvaa elokuvaa pidetään usein Italian ensimmäisenä neorealistisena elokuvana.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Visconti työskenteli Jean Renoirin kanssa ennen omaa ohjausuraansa. Toscan valmistuttua 1941 Visconti päätti ohjata itse seuraavan elokuvansa. Giuseppe De Santisin, Pietro Ingraon ja Mario Alicatan kanssa hän teki useita käsikirjoitusluonnoksia, joista osan sensorit kuitenkin hylkäsivät. Viscontin ensimmäisen elokuvan pohjaksi tuli lopulta James M. Cain romaani Vahinko kello kaulassa, jonka ranskankielisen käännöksen hän oli saanut Renoirilta elokuvan Virta kuvausaikana. Visconti, De Santis, Alicata ja Gianni Puccini viimeistelivät käsikirjoituksen vuosien 1941–1942 aikana. Käsikirjoituksen tuottamiseen osallistui myös muita kirjoittajia, kuten Alberto Moravia.[1]

Käsikirjoitus, joka tunnettiin vielä nimellä Paluda, sai ennakkosensuurin jälkeen hyväksynnän. Se hyväksyttiin todennäköisesti, koska sensorit uskoivat elokuvan olevan melodraama, jonka opetus on, että ”rikos ei kannata”. Elokuvan käsikirjoittajat olivat kuitenkin eri mieltä elokuvan luonteesta, ja nykyään ei ole täyttä varmuutta siitä, mikä on Viscontin ja mikä on muiden panos elokuvan käsikirjoitukseen. Alicatan mukaan hän, De Santis ja Puccini tekivät pääosan poliittisista viittauksista, joista osaa Visconti kuitenkin muutti. Visconti puolestaan ohjasi elokuvaa enemmän yhteiskunnallisesti huomioivan melodraaman puoleen, kun muut käsikirjoittivat olisivat halunneet elokuvan olevan manifesti.[1]

Elokuva kuvattiin vuonna 1942, ja sen pääosissa olivat Clara Calamai ja Massimo Girotti. Naispääosaan Visconti oli ensin halunnut Anna Magnanin, mutta päätyi lopulta Calamaihin, sillä Magnani oli raskaana.[2]

Ensi-ilta ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riivaajien ensi-ilta oli toukokuussa 1943 Benito Mussolinin pojan Vittorion järjestämässä tilaisuudessa.[1] Reaktioista ensi-illan jälkeen on hieman ristiriitaista tietoa. Käsikirjoittaja De Santisin mukaan reaktio oli positiivinen ja Vittorio Mussolini olisi kehunut elokuvaa Viscontille esityksen jälkeen. Toisen usein esitetyn tarinan mukaan Vittorio olisi lähtenyt ensi-illassa kesken esityksen pois ja huutanut ”Tämä ei ole Italia!” Joka tapauksessa elokuva ei päässyt Italiassa kovinkaan laajaan esitykseen, ja kaikkialla se sai virkamiehiltä ja uskonnollisilta vaikuttajilta negatiivisen vastaanoton sen moraalittomuuden takia. Laajempaan levitykseen se pääsi vuonna 1945, kun sitä alettiin pitää neorealististen elokuvien edeltäjänä.[2]

The New York Timesin kriitikot valitsivat Riivaajat vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bacon, Henry: Visconti: Explorations of Beauty and Decay. Cambridge: The Press Syndicate of the University of Cambridge, 1998. ISBN 0-521-59057-4. Google-kirjat (viitattu 12.1.2013). (englanniksi)
  • Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema. Lanmham, Maryland: Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 12.12.2012). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Bacon, s. 14–15.
  2. a b Molitero, s. 235–236.
  3. The Best 1,000 Movies Ever Made, The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 13.7.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]