Richard Kiel

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Richard Kiel vuonna 2004.
Richard Kiel vuonna 2004.
Syntymäaika 13. syyskuuta 1939 (ikä 72)
Syntymäpaikka Yhdysvaltain lippu Detroit, Michigan, Yhdysvallat
Aktiivisena 1960–
Ammatti näyttelijä
Puoliso Diane Rogers (1974–)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Richard Dawson Kiel (s. 13. syyskuuta 1939 Detroit, Michigan, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka muistetaan parhaiten Rautahampaan roolista James Bond -elokuvissa 007 rakastettuni ja Kuuraketti. Hän on esiintynyt myös Visa Mini -luottokortin mainoksessa.

Kiel on huomattavan pitkä hormonihäiriön, akromegalian[1], aiheuttaman kasvupoikkeaman vuoksi. Hänen pituutensa on 217 senttimetriä ja painonsa 146 kg.[2] Kiel oli vuonna 1992 liikenneonnettomuudessa, josta seurasi osittainen kävelykyvyn menetys.

[muokkaa] Elokuvaura

Kielin elokuvaura alkoi 1960-luvulla kun hän esiintyi B-luokan elokuvassa Eegah (1962). Hän esiintyi myös televisiosarjan Pelon rajalla (The Twilight Zone) jaksossa To Serve Man avaruusolentona. Tämän jälkeen hän esiintyi humanoidirobottina italialaisessa elokuvassa Humanoidi, kovanaamana elokuvassa Kalpea ratsastaja vuonna 1985 sekä jättiläispartisaanina elokuvassa Navaronen haukat vuonna 1978.

Vaikka gigantismia eli suurikasvuisuutta sairastava Kiel saa roolin yleensä suuren kokonsa vuoksi, hän on myös luonne- ja tunnenäyttelijä. Hugo Grimaldin elokuvassa The Human Duplicators vuodelta 1964 Kiel näytteli Kolos-nimistä jättiläismäistä avaruusolentoa.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä