Richard Epcar
| Richard Epcar | |
|---|---|
| Syntymäaika | 29. huhtikuuta 1955 (ikä 58) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 1982– |
| Oikea nimi | Richard Michael Epcar |
| Muut nimet | Richard George Patrick Gilbert George Richard Richard Epkar |
| Merkittävät roolit | Batou (Ghost in the Shell – aaveääni) |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Palkinnot | |
|
|
Richard Michael Epcar (s. 29. huhtikuuta 1955 Denver, Colorado) on yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, käsikirjoittaja ja ääniohjaaja. Hänet tunnetaan erityisesti animen dubbauksista englanniksi, sekä videopelien äänirooleista.
Sisällysluettelo |
Ura [muokkaa]
Epcar aloitti uransa näyttelijänä 1980-luvulla, mutta siirtyi pian ääninäyttelijäksi tehden aluksi mainosjuontoja. Vuonna 1982 hän teki ensimmäisen ääniroolinsa dubattuaan Notoro nimisen pääroolin lisäksi muutamia sivuhahmoja animesarjassa Don Quixote. Sittemmin Epcar teki seuraavan ääniroolinsa 1990-luvulla, jonka jälkeen häntä on kuultu useissa animesarjoissa, sekä videopeleissä. Parhaiten Epcar tunnetaan Ghost in the Shell -elokuvista ja videopeleistä Batoun ääniroolista, josta hänet myös palkittiin ADR-palkinnolla vuonna 2004.[1] Hän oli myös Street Fighter -peleistä tutun E. Hondan äänenä elokuvassa Street Fighter II: The Animated Movie. Dubbausten ohella Epcar on tehnyt myös alkuperäisiä äänirooleja videopelien lisäksi muun muassa Utelias Viliin, Power Rangers Ninjaan, sekä muutamiin muihin Power Rangers -televisiosarjoihin. Vuonna 2008 häntä kuultiin Jokerin äänenä videopelissä Mortal Kombat vs. DC Universe.
Ääninäyttelyn ohella Epcar toimii myös ääniohjaajana animesarjoille, sekä videopeleille. Lisäksi hän käsikirjoittaa englanniksi dubattuja sarjoja.
Yksityiselämä [muokkaa]
Epcar on naimisissa Ellyn Sternin kanssa ja he asuvat Kaliforniassa. Hän myös Tom Wyner kanssa kavereita.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ List of ADR Award Winners Viitattu 1.5.2012 (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Anime News Network (englanniksi)
- AnimeCons (englanniksi)
- CrystalAcids (englanniksi)