Polkupyörä

Wikipedia
Ohjattu sivulta Retkipyörä
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arkikäyttöön sopiva niin sanottu hollantilainen polkupyörä, jossa on hyvin suojatut ketju ja takaratas, sekä tukeva seisontajalas.

Polkupyörä on lihasvoimalla toimiva ajoneuvo, jonka rakenne perustuu yleensä kahteen peräkkäiseen pyörään, jotka yhdistää runko. Polkupyörää liikutetaan pyörittämällä polkimia jaloilla. Polkimista voima siirtyy ketjun välityksellä takapyörään. Voimansiirrossa on käytetty myös nivelakselia ja polkimet voidaan asentaa suoraan pyörän akselille. Kuljettaja joko istuu polkupyörän satulalla, istuimella tai seisoo polkimilla. Polkupyörää ohjataan kääntämällä ohjaustankoa sekä kallistamalla koko pyörää. On olemassa myös yksi- ja kolmipyöräisiä, sekä käsikammista liikevoimansa saavia polkupyöriä.

Polkupyörän hyötysuhde on hyvä koska kaikki käytettävä voima ohjataan renkaan pyörittämiseen ja liikekitka on pieni. Pyöräily kuluttaa matkaan nähden huomattavasti vähemmän energiaa kuin esimerkiksi juokseminen tai kävely. Kilometrin matkalla vauhdilla 16 km/h pyöräilevä kuluttaa 0,9 kilojoulea energiaa jokaista kehon kilogrammaa kohti, kun vastaavasti juoksija kuluttaa 4,0 kilojoulea. [1]

Vuonna 1995 polkupyöriä tuotettiin 107 miljoonaa kappaletta. Samana vuonna autoja valmistettiin noin 37 miljoonaa kappaletta. Vuonna 2001 tehdyn arvion mukaan maailmassa on 1,4 miljardia pyörää ja 340 miljoonaa autoa.

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

"Penny-farthing" -mallinen polkupyörä.

Kirjallisuudessa on ristiriitaisia tietoja siitä, mistä polkupyörä on saanut alkunsa. Erään lähteen mukaan sumerilaiset keksivät polkupyörän 5500 vuotta sitten.lähde? Euroopasta löytyi merkkejä polkupyörän alkumuodosta jo 1500-luvulta.lähde? Varsinaisesti polkupyörän historian katsotaan alkavan 1800-luvun taitteesta.

Potkupyörä [muokkaa]

Potkupyörä oli polkupyörän esimuoto, jota ei poljettu, vaan eteenpäin päästiin ottamalla maasta vauhtia. Tällaisia potkulautoja, joita kutsuttiin nimellä Velocifere oli 1800-luvulla. Niitä oli käytössä paljon Pariisissa. Draisine muistutti Velociferea, mutta siinä oli kääntyvä etupyörä. Sen keksi saksalainen vapaaherra Karl von Drais vuonna 1816 ja patentoi sen seuraavana vuonna. Keksijänsä mukaan nimetyn Draisinen vienti ulottui Pohjois-Amerikkaan asti.[2][3]. Tästä pyörämallista puuttuivat polkimet, ja liikkeelle päästiin potkimalla maasta vauhtia. Potkupyörä ja sen lukuisat jäljitelmät 1800-luvulla saivatkin nopeasti englantilaisilta pilkkanimen "keikarinhevonen" (engl. dandy-horse) juuri tämän epäkäytännöllisen liikkumatavan vuoksi.

Velosipedi [muokkaa]

Joidenkin väitteiden mukaan takapyörää vivuilla käyttävät polkimet keksi polkupyörään jo vuonna 1839 skotlantilainen seppä Kirkpatrick MacMillan. Vuonna 1861 ranskalainen vaunuseppä Pierre Michaux asensi kooltaan takapyörää suuremman etupyörän napaan siihen kiinteästi liittyvät poljinkammet ja laitteen patentoi hänen palveluksessaan toiminut Pierre Lallemet vuonna 1866 Yhdysvalloissa.[4] Niiden etupyörän halkaisija saattoi olla jopa 150 cm ja takapyörän noin 50 cm.

Polkupyörälle, jossa ei ole ketjuja ja jonka polkimet on yhdistetty etupyörään vipuvarsin, vakiintui myöhemmin termi velosipedi. Venäjän kielessä kuitenkin sana velosiped tarkoittaa edelleen kaikkia polkupyöriä, myös nykyaikaisia. Venäläisen sepän Efim Artamonovin väitetään rakentaneen myös polkimellisen polkupyörän jo vuonna 1801, mutta väitteen tueksi ei ole todisteita.[5]

Englantilaiset nimitykset "ordinary" sekä "penny-farthing" annettiin velosipedistä parannetuille malleille, joissa etupyörä oli vielä huomattavasti suurempi kuin takapyörä. Tähän hullunkuriselta näyttävään pyörämalliin päädyttiin, koska polkupyörän saattoi saada kulkemaan nopeammin, kun iso pyörä kulkee yhdellä kampikierroksella pitemmän matkan kuin pieni. Nopeuden havaittiin olevan hyödyksi etenkin kilpailuissa.

Naisten turvapyörä vuodelta 1889.

Ennen 1880-lukua polkupyörää kutsuttiin Suomessa velosipediksi, velocipediksi, pikarattaaksi, polkurattaaksi tai pikakulkuriksi. Vaikka sanaa käytettiin jo ennen vuotta 1886, valokuvaaja, kirjailija, kääntäjä ja toimittaja I.K. Inha mainitaan yleensä polkupyörä-sanan keksijänä. Inha matkusti erikoisvalmisteisella polkupyörällä kuvausmatkoillaan ja välitti englantilaisia polkupyöriä myytäväksi 1880-luvulla.[6].

Turvapyörä [muokkaa]

Vaikka ordinary oli erittäin nopea huomattiin pian, että se oli myös hyvin epävakaa. Sitä oli hankala pitää pystyssä ja se aiheutti paljon loukkaantumisia ja jopa kuolonkolareita. Turvapyörä kehitettiin tarpeeseen saada vastaavannopeuksinen kulkuneuvo, mutta samalla myös turvallinen liikenneväline.

Turvapyörän kehitti englantilainen John Starley vuonna 1885. Siinä oli ketjuveto, eikä polkupyörän vakauttaminen ei ollut enää kiinni ajajan jalkojen pituudesta. Poljinkoneisto oli sijoitettu itse runkoon, ja voimansiirto takapyörään. Aikaisemmissa malleissa voimansiirto oli pelkän akselivetoisen etupyörän varassa. Etu- ja takapyöristä tuli samankokoisia. Välityksiä voitiin myös muuttaa erikokoisilla vaihdettavilla hammasrattailla. Turvapyörä, "The Safety" muistutti paljon nykyistä peruspolkupyörää.

Starley oli käyttänyt jo aiemmin tuotenimeä Rover valmistamissaan pyörissä ja muutti 1896 yhtiönsä nimen muotoon The Rover Cycle Company Ltd. Yhtiö aloitti jo 1904 myös Rover-autojen tuotannon.

Vuonna 1888 irlantilainen eläinlääkäri John Boyd Dunlop keksi ilmatäytteisen renkaan. Myöhemmin tästä kehitettiin sisä- ja ulkorengas. Vuonna 1896 Hodkinson keksi ketjuvaihteen.

Polkupyöriin saatettiin asentaa myös apumoottoreita, joista kehittyi vähitellen kokonaan itsenäinen ajoneuvotyyppi, moottoripolkupyörä.

Nykyaikainen polkupyörä [muokkaa]

Pyörään saa myös paljon varusteita. Kuvassa retkipyörä, jossa on laukkuja.

Polkupyörä kehitettiin melko valmiiksi välineeksi jo 1920- ja 1930-luvuilla. Tämän jälkeen varsinaisia suuria teknisiä läpimurtoja ei tapahtunut, vaan polkupyörän kehitys jäi odottamaan uusia teknisiä ja metallurgisia keksintöjä, jotka liittyivät materiaaleihin, jousitukseen, vaihteisiin ja jarruihin.

Polkupyörän keskeiset osat, runko, pyörät ja vanteet sekä vapaanavat ja keskiöt pysyivät suhteellisen muuttumattomina aina 1970-luvulle asti.

Nojapyörän kehitys [muokkaa]

Nojapyöriä 1920-luvulta.
Pääartikkeli: Nojapyörä

Nojapyöriä alettiin kehittää jo ennen kuin niin sanottu timanttirunkoinen polkupyörä tuli vallitsevaksi 1890-luvulla.[7]

Kaksipyöräisen nojapyörän rakensi vuonna 1932 ranskalainen Charles Mochet. Sillä ajanut kokenut kilpapyöräilijä Francis Fauré alkoi murskata ennätyksiä erilaisissa polkupyöräkilpailuissa. Vuonna 1934 Kansainvälinen pyöräilyunioni UCI muutti sääntöjä niin, että polkupyörän keskiön piti sijaita pystysuunnassa satulan nokan takapuolella. Tämä esti nojapyörien kilpailemisen teknisesti huonompia vastustajiaan vastaan ja oli tuntuva takaisku polkupyörän kehitykselle.[8]

Käytännössä nojapyörät unohdettiin aina näihin päiviin asti. Ainoa toisen maailmansodan jälkeen nojapyörää kehittänyt oli leipzigiläinen insinööri Paul Rinkowski, joka rakensi useita nojapyöriä hyvin vaatimattomista materiaaleista.[9] Hänen keksintöjään ei kuitenkaan hyödynnetty DDR:ssa. Teollinen nojapyörien valmistus aloitettiin vuonna 1979 Yhdysvalloissa ja 1980-luvulla nojapyörien teollinen tuotanto käynnistyi useassa maassa.[10]

Esimerkiksi Hollannissa nojapyörät ovat yhä suositumpia ja myös katetut nojapyörät valtaavat alaa. Niiden etuna on suoja säältä, etenkin sadetta vastaan. Nojapyöriä esittelee Suomessa vuonna 1999 perustettu Kevytkulkuneuvojen ystävät r.y.[11]

Maastopolkupyörä [muokkaa]

Paksurenkainen Schwinn oli nykyaikaisen maastopolkupyörän esimalli. Kuvassa tuleva astronautti William C. McCool ajaa Schwinnillä vuonna 1967.

Maasto-olosuhteisiin sopiva polkupyörämalli syntyi 1970-luvun alussa, kun joukko nuoria sanfranciscolaisia huomasi, kuinka hauskaa oli ajaa moottoripyörällä alas 748 metrin korkuisen Mount Tamalpais -vuoren rinteitä, Marinin piirikunnassa Kaliforniassa. Viranomaiset eivät hyväksyneet raskaiden pyörien aiheuttamaa eroosiota ja meluhaittoja. Nuoret korvasivat moottoroidut ajoneuvot vanhoilla, raskaiksi ja kestäväksi tehdyillä paksurenkaisilla Schwinn Excelsior-pyörillä, jotka oli tehty aikoinaan lapsille moottoripyörien korvikkeiksi. Nämä pyörät saattoivat painaa jopa 27 kiloa ja usein niissä ei ollut kuin yksi vaihde ja jalkajarru, mutta sen ei koettu olevan este, sillä näillä pyörillä ajettiin ainoastaan alamäkeen ja ylös päästiin kuorma-auton kyydillä.

Lajin aktiiviset harrastajat, kuten Joe Breeze, Gary Fisher, Charlie Cunningham, Keith Bontrager ja Tom Ritchey alkoivat kehittää 1970-luvulla monipuolisemmin maastoon sopivia, vieläkin kestävämpiä pyörämalleja, joilla pystyttiin ajamaan ensimmäisiä pyöräkilpailuja Kalifornian kukkuloilla.[12] Maastopyöräilystä tuli suosittu laji 1980-luvulla ja Atlantan olympialaisissa vuonna 1996 siitä tuli olympialaji.[13]

Ominaisuuksien kehitys [muokkaa]

Polkupyörälle on eri aikoina haluttu kehittää ominaisuuksia, jotka tekisivät siitä entistä käytännöllisemmän, turvallisemman ja paremman kulkuneuvon. Seuraavassa luettelo tärkeimmistä eri aikakausina kehitetyistä teknisistä ominaisuuksista.

Sähköavusteinen polkupyörä [muokkaa]

Pääartikkeli: Sähköpyörä
Sähkömoottorilla varustettu polkupyörä, jossa moottori on etunavassa ja akut tavaratelineellä.

Suomessa Ajoneuvolain 19 pykälän mukaan polkupyörällä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön tai tavaran kuljettamiseen valmistettua, vähintään kaksipyöräistä, polkimin tai käsikammin varustettua moottoritonta ajoneuvoa. Polkupyöräksi katsotaan myös sellainen enintään 250 W:n tehoisella sähkömoottorilla varustettu ajoneuvo, jonka moottori toimii vain poljettaessa ja kytkeytyy toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa. [14]

Muut sähkömoottoriavusteiset polkupyörät, skootterit, mopedit tai potkulaudat eivät suomessa ole polkupyöriä.

Polkupyörän rakenne [muokkaa]

Yksinkertaisimmillaan polkupyörä koostuu rungosta ja siihen liitetyistä kahdesta kapeasta renkaasta. Runkoon kiinnitetyt eturatas ja poljinkammet on liitetty takarattaaseen ketjulla, joka toimii välikappaleena siirtäessä ajajan jalkojen voiman takapyörälle ja edelleen liike-energiaksi. Takapyörässä on vapaanapa, joka sallii pyörän pyörimisen vaikka poljinkoneisto olisikin liikkumattomana. Etupyörä, kiinnitettynä etuhaarukkaan ja sitä kautta ohjainkannattimeen/tankoon muodostaa pyörän "keulaosan", jonka avulla pyörän kulkusuuntaa voidaan muuttaa. Enemmän hallittavuutta ajoon saa vaihteiston ja jarrujen avulla.

Runko [muokkaa]

Polkupyörän runko, etuhaarukka, ohjaustanko, satulaputki, keskiöratas ja poljinkammet.

Runko yhdistää polkupyörän osat toisiinsa. Sen kestävyys, paino, jäykkyys ja geometriset ominaisuudet - puhutaan joskus runkoarkkitehtuurista - vaikuttavat pyörän ajettavuuteen.

Tavallisimmat pyörän rungon ja etuhaarukan materiaalit ovat teräs tai alumiini, mutta runkoja valmistetaan myös hiilikuidusta, titaanista tai jopa magnesiumista.[15] Jotkut ovat valmistaneet polkupyörän runkoja myös puusta, bambusta tai lujitemuovista.[16][17] Terästä voidaan seostaa useilla aineilla, yleisimpinä ovat kromi, molybdeeni ja mangaani. Alumiinia seostetaan muun muassa sinkillä, kuparilla, magnesiumilla ja skandiumilla.

Runko valmistetaan joko juottamalla putket yhteen joko suoraan tai muhvien avulla tai hitsaamalla rungon kappaleet toisiinsa. Yleisin menetelmä nykyään on TIG-hitsaus. Hiilikuiturungot voidaan valmistaa useilla tekniikoilla, joko liimaamalla putket välikappaleiden (hiilikuitua, titaania tai alumiinia) avulla yhteen tai muottiin laminoimalla. Melko yleistä kilpakäyttöön tarkoitetuissa polkupyörissä on materiaalien yhdistely, jolloin osa rungosta voi olla jotain metallia, osa hiilikuitua.[18]

Oikea runkokoko on ratkaiseva pyöräilymukavuuden kannalta. Oikea koko riippuu kuljettajan pituudesta, sekä polkupyörätyypistä. Oikean koon voi selvittää muun muassa seisomalla hajareisin pyörän päällä. Näin selviää, paljonko jalkatilaa jää vaakaputken ja nivustaipeen väliin (naistenpyörissä vaakaputki täytyy kuvitella). Koon voi selvittää asiantuntevassa pyöräliikkeessä ja sen voi varmistaa koeajolla.[19]

Polkupyörän satulan oikea korkeus määräytyy siten, että polkimen ollessa keskiasennossa (suoraan eteenpäin) ja päkiän ollessa polkimella, polven etuosa on samalla pystylinjalla polkimen keskikohdan kanssa.[20]

Pyörät [muokkaa]

Pyörät koostuvat vanteesta, navasta, niitä yhdistävistä puolista (pinnat) sekä sisä- ja ulkorenkaasta (avorengas). Joissakin kilpapyörissä sisä- ja ulkorengas on yhdistetty (tuubirengas) ja puolien tilalla voi olla kiekko.

Polkupyörässä käytetään pinnoituskuvioltaan erilaisia renkaita sen mukaan millainen maasto on kyseessä. Maastorengas leveänä ja nappulakuvioisena sopii parhaiten huonokuntoisille ajoreiteille ja metsäpoluille. Maastorenkaissa käytetään suhteellisen pientä rengaspainetta, yleisesti 2-4 bar. Maastopyörissä on yleistynyt myös sisärenkaaton UST Tubeless -järjestelmä, jossa ulkorengas tiivistyy suoraan vanteelle ilman sisärengasta. Maantie- ja citypyörissä käytetty sileä ja kapea asfalttirengas tarjoaa pienimmän vierintävastuksen tasaisilla tiepinnoilla. Näissä käytetty rengaspaine on yleisesti 6-10 bar.lähde? Yleisrengas on kahden viimeksi mainitun välinen kompromissi, jota käytetään hybridipyörissä ja joissain retkipyörissä. Talviajoa varten valmistetaan nastoitettuja renkaita, jotka lisäävät oleellisesti ajoturvallisuutta jäisellä ajoalustalla. Äärimmäistä talvipitoa haluavat rakentavat itse ruuvirenkaita [21], joissa renkaan rungon läpi sisältä ulos porataan pelti- tai koneruuveja niin, että niiden kärjet tulevat esiin kulutuspinnasta. Vierintävastus näillä on huomattavan suuri, ne soveltuvat parhaiten lähinnä esim. alamäkikäyttöön hiihtokeskuksissa.

Ohjauslaitteet [muokkaa]

Etupyörä on kiinnitetty etuhaarukkaan, joka rungossa olevan putken (emäputken) kautta on yhdistetty ohjaustankoon.

Vaihteisto [muokkaa]

Neljätoistavaihteisen napavaihteen rakenne.

Vaihteiston tehtävänä polkupyörässä on muuttaa rattaiden välitystä maaston ja tien pituuskaltevuuden sekä ajajan kunnon ja tarpeiden mukaisesti. Mitä vaikeammasta maastosta on kyse sitä enemmän vaihteiden suuresta lukumäärästä on hyötyä.

Polkupyörän vaihteisto koostuu itse vaihdelaitteesta ja vaihteen valitsijasta sekä näitä yhdistävästä vaijerista. Vaihdelaite on joko pyörän navan sisään rakennettu napavaihde tai nykyisin yleisemmin ketjuvaihde, jossa rattaiden viereen asennetulla vaihteensiirtäjällä liikutetaan ketjua erikokoisten taka- tai keskiörattaiden välillä.

Useimmissa tavallisissa kaupunki- tai työmatkapyöräilyyn tarkoitetuissa polkupyörissä on napavaihde, jossa on kolmesta kahdeksaan erilaista välitystä. Ketjuvaihteisissa pyörissä on yhdestä kolmeen erikokoista keskiöratasta ja viidestä kymmeneen takaratasta. Eri välitykset (vaihteet) saadaan näiden yhdistelminä. Retki- ja kilpailukäyttöön tarkoitetuissa pyörissä vaihteita voi olla 5–30. Maastopyörissä ja hybrideissä on nykyisin usein 24 tai 27 vaihdetta, joskus myös 21. Käytännössä varsinaisia eri välityksiä on huomattavasti vähemmän, koska eri rattaiden yhdistelmät voivat tuottaa useita lähes samoja välityksiä. Käyttökelpoisia välityksiä vähentää myös se, että vaihteiden toiminnan ja kulumisen takia ei ole järkevää käyttää kaikkia ratasyhdistelmiä; esimerkiksi yhdistelmä pienin ratas edessä ja pienin ratas takana vaatii ketjun olevan sen verran vinossa että sekä rattaat että ketju kuluvat nopeammin.lähde?

Intensiivisessä käytössä, kuten pitkillä päivittäisillä työmatkoilla, pyörän ketjuvaihteiden kuluminen tarkoittaa, että yksittäisiä rattaita, rataspakkoja sekä ketjuja on vaihdettava mahdollisesti useampiakin kertoja vuodessa. Lisäksi ketjuvaihteet tarvitsevat ajoittain säätöä. Vaihteettomassa pyörässä ja napavaihdepyörässä ketjut ja rattaat kuluvat selvästi hitaammin ja uudet osat maksavat selvästi vähemmän. Napavaihdepyörissä noin sadan euron arvoinen napa kuitenkin kestää muutamia tuhansia kilometrejä, jonka jälkeen se on vaihdettava uuteen. Talvella ketjujen, rattaiden ja napavaihteiden kuluminen on kylmyyden takia noin kolme kertaa nopeampaa kuin kesällä. Toisinaan harrastelijat muuntavat kevytrunkoisia pyöriä yksivaihteisiksi "sinkuloiksi". Vaihteettoman pyörän etuna on osien selvästi hitaampi kuluminen ja varaosien halvempi hinta.lähde?

Jarrut [muokkaa]

Pääartikkeli: Polkupyörän jarrujärjestelmä

Suomessa polkupyörässä tulee olla ainakin yksi tehokas jarrulaite. Kolmi- tai useampivaihteisessa polkupyörässä, sekä tavarankuljetukseen tarkoitetussa tai perävaunulla varustetussa polkupyörässä tulee olla kaksi erillistä, tehokasta jarrulaitetta.[22]

Yleinen jarrutyyppi on vannejarru, jossa jarrupalat painetaan ohjaustangossa olevan jarrukahvan ja vaijereiden avulla pyörän vanteeseen. Yleinen vannejarru on niin sanottu V-jarru. Harraste- ja kilpakäyttöön tarkoitetuissa maastopyörissä hydrauliset tai mekaaniset levyjarrut ovat standardi, harvemmin näkyy myös hydraulisia vannejarruja. Levyjarrut ovat yleistyneet myös hintavammissa käyttöpyörissä, sillä pyörän napaan kiinnittyvinä ne eivät ole herkkiä vanteen sivuttaisheitolle, eivätkä ne kuluta vannetta ja jarrupaloja likaisellakaan kelillä.

Kolmivaihteiset pyörät on usein varustettu vaijerivälitteisillä, navan sisäpuolisilla niin sanotuilla rullajarruilla. Pyörän takanavan sisään rakennetut rumpujarrut ovat yleisiä varsinkin vaihteettomissa pyörissä. Niissä jarrutus tapahtuu polkemalla taaksepäin, jolloin navan sisällä olevien jarrukenkien ja navan sisäpinnan välinen kitka hidastaa pyörän vauhtia. Vanhemmissa pyörissä käytettiin myös vipujarruja.

Jousitus [muokkaa]

Useimmissa maastopyörissä on jousitus etuhaarukassa. Myös ns. hybridipyörissä (maasto- ja kaupunkipyörän risteytys) saatetaan käyttää lyhytjoustoista etuhaarukkaa.

Muita varusteita [muokkaa]

Suomen laissa määrätään, että polkupyörässä tulee olla äänimerkinantolaitteena soittokello.[22] Muita hyödyllisiä polkupyörään saatavia lisävarusteita ovat esimerkiksi ajovalot, heijastimet, tavaratelineet sekä laukut, lokasuojat, matkamittari ja lukkopolkimet. Näistä ajovalot, heijastimet, lokasuojat ja jonkinlainen tavarateline ovat yleensä mukana arkikäyttöön tarkoitetuissa pyörämalleissa. Ilman lokasuojia tien pinnassa sateella oleva vesi ja hiekkateillä märkä kura linkoutuvat pyöräilijän päälle, joten lokasuojat ovat tarpeelliset, mikäli pyörällä on tarkoitus ajaa säännöllisiä matkoja säästä riippumatta.

Polkupyörätyypit [muokkaa]

Maantiepyörä [muokkaa]

Kilpapyörän tai maantiepyörän tunnistaa kevyestä varustelusta.

Maantiepyörä on pyörämalleista kaikkein vanhin ja perinteikkäin. Sille ominaista ovat kapeat, suuripaineiset renkaat, matala ajoasento ja keveys, joilla tavoitellaan suurempaa nopeutta. Maantiepyörästä on ajansaatossa muokattu harraste- ja kilpailukäyttöön useita muita sitä enemmän tai vähemmän muistuttavia pyörätyyppejä kuten aika-ajopyörä, ratapyörä, triathlonpyörä, audax-pyörä ja cyclocross-pyörä. Lyhyille matkoille optimoituun aika-ajopyörään verrattuna maantiepyörä tarjoaa ajajalleen mukavamman matkan myös tunteja kestävillä matkoilla.

Citypyörä [muokkaa]

Citypyörä on kaupunkiajoon tarkoitettu pyörämalli. Sopii lyhyille kauppa- ja työmatkoille.

Retkipyörä [muokkaa]

Heijastimilla ja ajovaloilla varustettu retkipyörä, jossa on muun muassa etu- ja takalaukut.

Retkipyörä on pitkille matkoille ja retkille suunniteltu polkupyörätyyppi, johon on mahdollista lastata kiinni suuriakin tavarakuormia.

Tämän nimikkeen alle menee hyvin monenlaisia polkupyöriä. Ääripäissä lähes kilpapyörän malliset laitteet joihin voi lastata päivän/parin retkelle tai sisämajoitukseen riittävät varusteet ja ajaa vauhdikkaasti pitkiäkin päivämatkoja. Toisessa päässä on sitten suoratankoisia paksurenkaisia laitteita, joihin voi todella pakata tavaraa useita kymmeniä kiloja. Pyöräretkeilyyn sopii toki mikä tahansa pyörä, jolla on mukava ajaa ja tarpeelliset tavarat saa mukaan, nykyään myös hybridit ja maastopyörät ovat suosittuja pyöräretkivälineitä.

Maastopyörä [muokkaa]

Etu- ja takajousin varustettu maastopyörä.

Haastaville poluille ja vaikeaan maastoon suunniteltu polkupyörätyyppi. Maastopyörän rakenteessa on pyritty huomioimaan ennalta arvaamattoman maaston epätasaisuudet vankentamalla runkoa, leventämällä renkaita ja tehostamalla jarruja. Ajoasento on pystympi kuin maantiepyörässä, jotta kuljettajan raajoilla olisi mahdollista vastata paremmin vastaantuleviin töyssyihin ja kuoppiin. Ajomukavuutta lisää myös useimpiin maastopyöriin kuuluva jousitus. Maastopyörästä on ajansaatossa muokattu vaativaan harraste- ja kilpailukäyttöön useita muita sitä enemmän tai vähemmän muistuttavia pyörätyyppejä kuten kilpamaastopyörä, alamäkipyörä, freeridepyörä, trail-pyörä, dual-slalompyörä, dirt/street-pyörä, BMX-pyörä ja trial-pyörä. Vaihteita maastopyörissä on pyörätyypistä riippuen 1-30.

Hybridipyörä [muokkaa]

Hybridipyörät ovat eräänlaisia maantiepyörän ja maastopyörän yhdistelmiä.

Yleensä hybrideissä on 622 mm (28") vanteet maastopyörissä yleisesti käytettävien 559 mm (26") vanteiden sijasta. Muu tekniikka on samankaltaista maastopyörien kanssa, joskin pelkästään hybrideihin tarkoitettuja osiakin on olemassa. Rungon mitoitus hybrideissä vaihtelee melko paljon, jotkut mallit ovat pitkähköjä, maantieretkiin sopivia, jotkut taas hyvinkin pystyssä ajettavia parhaiten lyhyille matkoille ja kaupunkiin sopivia. Pyörätyyppi on varsin suosittu koska se soveltuu monenlaiseen ajoon.

Fitnesspyörä [muokkaa]

Jos hybridi on maantiepyörän ja maasturin välimuoto, fitnesspyörä on jotain hybridin ja maantiepyörän väliltä. Ne ovat yleensä kapearenkaisia, kevyitä pyöriä, joita ei ole suunniteltu kuormattuna ajoon. Käytännössä fitnesspyörä onkin usein kuin suoratankoinen maantiekilpapyörä. Fitnesspyörä sopii hyvin maantielenkkeilyyn henkilölle, joka vierastaa maantiepyörien käyrää ohjaustankoa. Fitnesspyörä soveltuu myös parempikuntoisille hiekkateille.

Cyclocross-pyörä [muokkaa]

Cyclocross-pyörä muistuttaa maantiepyörää.

Cyclocross-pyörä on erityisesti cyclocross-kisoja varten tehty pyörä. Pyörä muistuttaa maantiepyörää. Suurimmat erot ovat rungon geometriassa, sillä cyclocross-pyörässä on enemmän maavaraa ja ajoasento on hieman pystympi. Lisäksi rungon vaakaputki voi olla vaakasuunnassa litistetty, jotta pyörää olisi mukavampi kantaa olkapäällä, eikä varsinkaan kisakäyttöön suunnitelluissa cyclocross-pyörissä useinkaan ole kiinnikkeitä juomapullotelineitä varten. Cyclocross-pyörän haarukat ovat maantiepyörää väljemmät suurempia renkaita ja niiden mukanaan nostamaa maa-ainesta varten. Renkaat ovat normaalisti nappulakuvioiset.

Suomessa jotkut pitävät cyclocross-pyöriä hyvinä talvipyörinä, sillä niihin sopivat nastarenkaat ja lokasuojat toisin kuin maantiepyöriin. Leveiden renkaiden ansiosta cyclocross-pyörästä voi myös rakentaa retkipyörän paremmin kuin maantiepyörästä, mutta ainakin puhtaat kisacrossarit voivat olla ajo-ominaisuuksiltaan melko äkkinäisiä, mikä ei ole matka-ajossa kaikkien mieleen.

Ratapyörä [muokkaa]

Ratapyörällä ajetaan soikeaa, kallistettua rataa (velodromi). Ratapyörässä on kiinteä välitys eikä siinä ei ole jarruja tai vaihteita. Ratapyörässä ei ole vapaaratasta, joten pyörien pyöriessä myös polkimet aina pyörivät.

Tandempyörä [muokkaa]

Tandempyörä on kahden- tai jopa kolminkeskiseen ajoon samalla pyörällä suunniteltu polkupyörätyyppi. Ulkonäöllisesti tämän pyörän erottaa tavallisesta pyörästä pidempi runko, jossa on satulanpaikat ja polkimet kullekin ajajalle erikseen. Tandempyöräversioita löytyy kahden ajettavan perusversion lisäksi aina kuuden polkijan menopeleinä ( www.santanatandem.com )

Taittopyörä [muokkaa]

Pääartikkeli: Taittopolkupyörä
Taittuvarunkoiset polkupyörät kaupungissa.

Taittopolkupyörät ovat taittuvarunkoisia, kokoontaitettavia ja melko keveitä polkupyöriä. Ne ovat käteviä tilanteissa, joihin tavanomainen polkupyörä ei sovi. Taittopyörän voi ottaa käsimatkatavarana mukaan kaikkiin joukkoliikennevälineisiin ilman lisämaksua.lähde? Siksi se on suosittu työmatkapyöränä, jolloin osa matkasta voidaan tehdä bussilla, junalla, metrolla jne. Taittopyörän säilyttäminen on helppoa sekä kotona että työpaikalla, sillä sen voi ottaa mukaan sisätiloihin. Se on suosittu myös veneilijöiden ja karavaanarien keskuudessa, sillä veneissä ja matkailuajoneuvoissa on vähän säilytystilaa. Korkealaatuiset taittopyörät sopivat hyvin yleispyöriksi jokapäiväiseen käyttöön.

Nojapyörä [muokkaa]

Erilaisia nojapyöriä.
Pääartikkeli: Nojapyörä

Nojapyörien ilmanvastus on pienempi kuin pystypyörän, jolloin ne myös kulkevat nopeammin. [23]

Nojapyörä on maantiepyörän kaksi- tai useampipyöräinen sukulainen, jolla ajetaan matalassa makuuasennossa tai myös melko pystyssä asennossa. Nojapyörää (englanniksi recumbent bicycle tai recumbent tricycle) poljetaan jalat edellä nojatuolia muistuttavalla istuimella eikä satulalla. Nojapyörä voidaan varustaa myös katteella, jolloin sitä voidaan Suomessa kutsua myös kinneriksi (englanniksi HPV (Human Powered Vehicle) tai velomobile). Nojapyöräilijät erottelevat nojapyörät ja perinteisen malliset polkupyörät usein kutsumalla jälkimmäistä pystypyöräksi. Nojapyörä on pienemmän ilmanvastuksen takia nopeampi tasaisella ja alamäessä, mutta ylämäet päästään tavallista pyörää hitaammin ylös.

Yksipyöräinen [muokkaa]

Yksipyöräinen.

Yksipyöräisessä on nimensä mukaisesti vain yksi pyörä, jonka päällä istutaan hieman 1800-luvun ordinary-pyörän tapaisesti. Yksipyöräistä käytettiin yleensä sirkustempuissa, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana on kehitelty useita uusia yksipyöräilyn muotoja, eikä suurimmalla osalla yksipyöräilijöistä ole nykyisin mitään tekemistä sirkuksen kanssa.

Kolmipyöräiset [muokkaa]

Pienille lapsille on kolmipyöräisiä polkupyöriä, joissa takana on kaksi akselilla yhdistettyä pyörää. Polkimet ovat joko etupyörässä tai satulan alapuolella, jolloin liike välitetään taka-akselille ketjuilla. Kolmipyöräisiä käyttävät myös monet ryhmät, joilla on ongelmia tasapainon kanssa, kuten vanhukset ja kehitysvammaiset.

Taakka- eli rahtipyörä [muokkaa]

Pääartikkeli: Taakkapyörä

Taakka- tai rahtipyörät ovat kaksi-kolmipyöräisiä, vahvarakenteisia polkupyöriä, joissa on tilavat korit, kuljetuslaatikko tai kaukalo tavaroiden tai ihmisten kuljetukseen. Kolmipyöräiset taakkapyörät on suunniteltu pientavaran kuljetukseen lyhyillä matkoilla, esimerkiksi telakoilla, joissa painavaa tavaraa on kuljetettava ilman moottoroituja siirtolaitteita paikasta toiseen, sekä teollisuuslaitosten sisä- ja ulkotiloissa. Kolmipyöräisissä rahtipyörissä kaksi pyörää on yleensä sijoitettu eteen, jossa myös rahti pääasiassa kulkee. Kaksipyöräiset taakkapyörät on suunniteltu kaupunkioloihin, esimerkiksi sanomalehtien ja muun tavaran kuljetukseen.

Euroopassa on viime vuosina ryhdytty valmistamaan taakkapyöriä erityisesti lapsiperheiden käyttöön. Tällöin rahtipyörään rakennetaan istuimet ja turvalaitteet lasten kuljetusta varten.[24]

Polkupyörän tulevaisuus [muokkaa]

Polkupyörä on maailmassa eniten käytetty tekninen liikenneväline. Sen etuihin kuuluvat edullisuus, terveellisyys, saasteettomuus sekä ketteryys etenkin ahtaiden kaupunkiympäristöjen valtavissa ruuhkissa. Erityisen suosittua pyöräily on Benelux-maiden, Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan suurkaupungeissa. Myös Skandinaviassa, erityisesti Tanskassa pyöräily on suosittu liikenne- ja liikuntaväline.

Polkupyörä ja kehitys [muokkaa]

Afrikassa polkupyörä merkitsee monessa tapauksessa pääsyä työhön, kouluun tai sosiaalipalvelujen ja puhtaan veden äärelle. Monesti ne paikkaavat vielä kehnossa jamassa olevaa julkista liikennettä. Afrikkalaisille pyörä on usein suuri sijoitus, johon jotkut käyttävät mikroluottoja. Lisätuloja pyörän hankkineet saavat esimerkiksi kuljettamalla matkustajia. Länsimaista polkupyöriä on lähetetty lahjoituksena. Sambiassa Zambikes-järjestö on kehittänyt "zambulansseja" hoitamaan pyörillä tehtäviä sairaankuljetuksia.[25]

Katso myös [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  • Sidwells, Chris: Suuri Pyöräkirja. (suom. Rekiaro, Ilkka). WSOY, 2004. ISBN 951-0-28648-6.
  • Evans, Jeremy & Brant, Richard: Pro Mountain Biker. Quintet Publishing Limited, 1996. ISBN 1-85076-646-0.
  • Van der Plas, Rob: The Mountain Bike Book. 3rd edition. Bicycle Books, Inc, 1993. ISBN 0-933201-32-X.

Viitteet [muokkaa]

  1. ↑ Tiede 4/2007, s. 13
  2. ↑ ADFC (Allgemeiner Deutscher Fahrrad-club) Mannheim, Karl Drais. Viitattu 7.4.2008.
  3. ↑ Keposti Potkupostia Ketkupolkka ry:n jäsenille, jäsenkirje numero 4 Marraskuu 2000 Viitattu 6.4.2008.
  4. ↑ Mikko Kylliäinen, Juoksukoneesta ketjuvetoiseen polkupyörään kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 18
  5. ↑ On this day: Russia in a click, 15 September Russia Now. TV-Novosti. Viitattu 21.6.2010. (englanniksi)
  6. ↑ Mikko Kylliäinen, Juoksukoneesta ketjuvetoiseen polkupyörään kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 54, 55
  7. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 204
  8. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 208-209
  9. ↑ Kuvia Paul Rinkowskin suunnittelemista nojapyöristä.
  10. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 227, 228, 231
  11. ↑ Markku Lahtinen, Nojapyörä, polkuauto ja kinneri kirjassa Kimmo Antila (toim.), Velomania!, Pyörällä halki aikojen, Vapriikki 2007 s. 232, 236
  12. ↑ Mountain Biking, History of Mountain Biking. Viitattu 7.4.2008
  13. ↑ ABC of Mountain Biking, Mountain Biking History. Viitattu 7.4.2007.
  14. ↑ Ajoneuvolaki. Viitattu 6.4.2008.
  15. ↑ Paketa Magnesium Bicycles Viitattu 11.7.2008
  16. ↑ Alternative Energy, Wooden Bicycles Viitattu 7.4.2008.
  17. ↑ BNE Brano Meres Viitattu 11.7.2008
  18. ↑ Sheldon Brown, Frame Materials for the Touring Cyclist. Viitattu 7.4.2008.
  19. ↑ Ajopyörä, Ostajan opas. Viitattu 7.4.2008
  20. ↑ Helsingin Sanomat, 14.4.2011, Älä polje vaan pyöritä (kuva 2)
  21. ↑ Nastarenkaat (Ruuvirenkaat) Fillaristin nettisivut - Fillari-lehti. RideMedia Oy. Viitattu 15.8.2012.
  22. ↑ a b Liikenne- ja viestintäministeriön asetus kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen sekä nelipyörien rakenteesta ja varusteista 19.12.2002/1250 Finlex. Finlex. Viitattu 2.8.2012.
  23. ↑ Teppo Mäkelä, Pyörävertailu 13.10.2007 Viitattu 6.4.2008.
  24. ↑ Tavarafillari.fi
  25. ↑ Gail Jennings: Polkupyörä helpottaa afrikkalaisten elämää. Kulttuurivihkot, 2011, nro 3, s. 8.

Kirjallisuus [muokkaa]

  • Antila, Kimmo (toim.), Velomania! Pyörällä halki aikojen. Tampereen museoiden julkaisuja 98. Tampereen museot: Saarijärven Offset Oy 2007.
  • Rohila, Vesa, Nostalgiset polkupyörät. Alfamer, 2007

Aiheesta muualla [muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Polkupyörä.
Wikibooks
Wikikirjastossa on aihe: Polkupyörän huolto ja korjaus.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Polkupyörä&oldid=13255374#Retkipy.C3.B6r.C3.A4