Retkikeitin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pieni kompakti kaasukeitin
Keitin, jossa on erillinen jalka ja tuulisuoja
Kaasupoltin vie yleensä vähän tilaa ja on trangiaa keveämpi.
Paineistettua bensiiniä polttava retkikuntakeitin.

Retkikeitin on retkellä mukana kuljetettava laite, jolla ruokaa voi valmistaa tai lämmittää. Yhdistelmä koostuu usein polttimesta ja ruoan valmistus-/lämmittämisastian tukijalasta. Retkikeitintä pidetään yhtenä retkeilijän tärkeimmistä varusteista. Sitä saa jokamiehen oikeuksien nojalla käyttää kaikkialla ilman maanomistajan lupaa.[1] Yksi Suomessa tunnettu retkikeitinsarjamerkki on Trangia.

Keittimen valintaan vaikuttavat sen käyttöolosuhteet ja -tarve. Sulan maan aikana tehtävillä retkillä pärjätään hyvin joko kaasu- tai sprii­keittimillä, mutta talviolosuhteissa, varsinkin jos majoitutaan yksinomaan ulos (teltta, laavu, loue), tarvitaan jo paineella toimiva tehokkaampia keittimiä. Hyvä retkikeitin menee pieneen tilaan, se on kevyt, vakaa ja kestävä, se on helppo huoltaa sekä siinä on hyvä tuulensuoja. Usean eri polttoaineen käyttömahdollisuus on myös hyvä ominaisuus.

Koska retkikeitin yleensä kannetaan mukana, retkikeittimen on tarkoitus olla mahdollisimman kevyt. Myös keittoastioiden on tarkoitus olla kevyitä. Keveytensä ansiosta tulevat kysymykseen alumiiniset keittoastiat. Usein näkee käytettävän myös ohuita teräsastioita ja varsinkin teflonpintaisia teräskattiloita. Keittimiä käytettäessä on suositeltavin pyöreä kattila, koska sillä hyödynnetään parhaiten keittimen lämpö.

Erilaisia rakenteita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Paineistetut ja paineettomat polttoaineet
  • Polttoaineen esilämmitys
  • Purettavat ja/tai kasaan menevät retkikeitinsarjat

Polttoaineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyypillisesti retkikeittimien polttimet on suunniteltu tietylle polttoaineelle, mutta osa keittimistä on säädettävissä useammalle polttoaineelle. Tyypillinen monipolttoainekeitin pystyy käyttämään bensiiniä, valopetrolia ja alkoholia, osa pystyy myös käyttämään kaasua.[2]

Retkeilijän kannalta tärkein polttoaineiden ominaisuuksista on leimahduspiste, jolla tarkoitetaan sitä alinta lämpötilaa, jossa nesteen pinnasta normaali-ilmanpaineeessa erottuu niin paljon höyryä, että se muodostaa syttyvän höyry-ilmaseoksen, kun se saa liekkikosketuksen. Valopetroolilla se on +30°C - +55°C, bensiinillä -25°C - -40°C, butaanilla -60°C, propaanilla -104°C ja spriipohjaisilla polttoaineilla +1°C - +14°C.

Kaasut ovat lämpöarvoltaan ja käyttömukavuudeltaan hyviä polttoaineita retkeilyssä, mutta niiden negatiivinen puoli on korkea höyrystymislämpötila (kiehumispiste). Butaanin höyrystymislämpötila normaalissa ilmanpaineessa on 0, isobutaanin -10 ja propaanin -43 celsius­astetta. Paineen laskiessa myös höyrystymislämpötila laskee, ja kaasukeittimet ovat suosittuja myös kylmissä vuoristo-olosuhteissa. Kylmänkestävimpiä kaasuja ovat sekoitekaasut. Sekoitekaasut, joissa propaanin osuus on luokkaa 70%, ovat osoittautuneet parhaiksi. Sekoitekaasupullojen butaani ei tulo ulos pullosta pakkasilla, ja jos propaanin osuus nousee, painepullon kestävyys joutuu koetukselle. Retkikeittimessä on hyvä olla esilämmitysputki polttoaineelle, jossa neste saadaan höyrystymään kaasuksi keittimen omalla liekillä. Bensiinin ominaisuudet riittävät kovillekin pakkasille. Retkeillessä talvella on myös muistettava, että polttoaineen kulutus nousee, kun lämpötila laskee. Polttoaineen menekkiin vaikuttavat myös polttoaineen tekniset ominaisuudet.

Retkikeittimien valmistajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]