Ret Marut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhtyeestä. Ret Marut oli myös kirjailija B. Traveniksi epäilty henkilö.

Ret Marut oli turkulainen, vuosina 1983–1984 toiminut post-punk-tyylinen avantgarde-rockyhtye. Se julkaisi ainoaksi jääneen, nimeään kantavan albumin Kumibeat-levymerkillä[1]. Yhtyeen perustajajäsenet olivat Kai Raumonen ja Riikka Haapasalo, ja osa kappaleiden sanoituksista oli peräisin Raumosen runokokoelmasta Ruukkubasso (Weilin+Göös 1982)[2].

Turkulaisrockin historiikissa Toisen soinnun etsijät yhtyeen tyylin sanotaan ”riitasointuisine kitaroineen ja murjovine bassoineen” saaneen vaikutteita etenkin Nick Caveltä [2]. Helsingin Sanomien Jukka Hauru kirjoitti marraskuussa 1983 laulusolisti Rea Peltolan (nyk. Zoe Burtsow) osaavan hyvin Grace Slick- ja Siouxsie Sioux -vaikutteisen ”mäkätysvibraton”. Hauru totesi myös, ettei Turussa ole tapahtunut ”koskaan tai ainakaan pitkään aikaan mitään”, mutta nyt Ret Marut ja toinen Kumibeat-merkille levyttänyt turkulaisyhtye AD näyttävät suuntaa.[3] Myös saman lehden levyarvostelija Markku Fagerlund piti ”Suomen Siouxsie and the Bansheesiksi” leimattua Ret Marutia uutuusalbumin perusteella mainettaan parempana, ilmaisuvoimaisena ja rohkeana omien ideoidensa toteuttajana. Bansheesin lisäksi hän kuuli yhtymäkohtia suomalaiseen laululiikkeeseen ja moderniin brittirockiin.[4]

Yhtyeen nimi Ret Marut viittaa salaperäisen kirjailijanimimerkin B. Travenin mahdolliseen oikeaan nimeen tai aiempaan salanimeen[5].

Yhtyeen jäsenistä Kai Raumonen ja Riikka Haapasalo olivat vuonna 1984 mukana Markku Innon, Jyrki Siukosen ja Seppo Pietikäisen runoutta ja musiikkia yhdistäneessä albumiprojektissa nimeltä 4 suuta[6] ja 1980-luvun loppupuolella helsinkiläisyhtyeessä Jasmine Go-Go, johon kuuluivat myös Zoe Burtsow ja Outi Popp[7]. Kai Raumonen opiskeli Teatterikorkeakoulussa ja on myöhemmin muun muassa säveltänyt musiikkia vanhoihin mykkäelokuviin, ollut mukana Jari Halosen elokuvatuotannoissa ja vaihtanut nimensä.[8][9][2]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jouni Salovaara – basso
  • Lauri Aukia – rummut
  • Kai Raumonen – kitara, sävellykset, sanoitukset
  • Riikka Haapasalo – kosketinsoittimet
  • Rea Peltola – laulu

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ret Marut (2) discogs.com. Viitattu 3.12.2022.
  2. a b c Nikkola, Jari & Mistola, Juhani: ”Turkulaisen vaihtoehto- ja indierockin neljä vuosikymmentä”, Toisen soinnun etsijät. Turkulaisen populaarimusiikin villit vuodet 1970–2017, s. 2, 5–6, 20. Toim. Pertti Grönholm ja Kimi Kärki. Turku: Turun Historiallinen Yhdistys, 2017. Turun Historiallinen Arkisto 70. ISBN 978-9527-0450-77. Artikkeli verkossa (PDF) (viitattu 3.12.2022).
  3. Hauru, Jukka: Eihän rock olekaan kuollut. Helsingin Sanomat, 15.11.1983, s. 20. Näköislehti (maksullinen).
  4. Fagerlund, Markku: Jännittäviä uutuuksia Turusta. Helsingin Sanomat, 25.2.1984, s. 18. Näköislehti (maksullinen).
  5. Helen, Tapio: B. Traven's Identity Revisited 10.7.2001. Historiallinen yhdistys. Arkistoitu 24.9.2010. Viitattu 6.1.2019. (englanniksi)
  6. Hauru, Jukka: Muusia kehiin! Runo ja musiikki onnellisesti naitettuina. Helsingin Sanomat, 19.11.1984, s. 19. Näköislehti (maksullinen).
  7. Jasmine-Go-Go discogs.com. Viitattu 3.12.2022.
  8. Siren, Vesa: Jazz ja klassinen kohtaavat Kai Raumosen avantgarde-elokuvan klassikkoon tekemässä musiikissa. Helsingin Sanomat, 3.9.1993. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 3.12.2022.
  9. Kai Raumonen Elonetissä.