Requiem (Mozart)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lacrymosa-osan tahdit 1–5. Mozartin käsikirjoitus katkeaa 8. tahdin jälkeen.

Requiem d-molli, KV 626 on Wolfgang Amadeus Mozartin pääosin säveltämä sielunmessu, jonka parissa hän työskenteli kuolinvuotenaan (1791). Teoksen viimeisteli pääasiassa Franz Xaver Süssmayr ja se valmistui lopullisesti seuraavana vuonna. Teos on kirjoitettu neljälle solistille (sopraano, altto, tenori, basso), kuorolle ja klassisminajan orkesterille. Kokoonpanossa on kaksi basettitorvea, kaksi fagottia, kaksi trumpettia, kolme pasuunaa, patarumpu, viulut, alttoviulu sekä basso continuo, joka koostuu sellosta, kontrabassosta ja uruista.

Teoksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen tilasi heinäkuussa 1791 kreivi Franz von Walsegg zu Stuppach, joka halusi kunnioittaa sillä vastikään kuolleen vaimonsa muistoa. Kreivin tarkoitus oli esittää teos omana sävellyksenään. Mozart sai teoksesta ennakkopalkkiota 60 dukaattia ja lupauksen lisäpalkkiosta, kun teos valmistuisi. Kesän Mozart oli kiireinen kahden oopperansa Taikahuilun ja La clemenza di Titon kanssa ja säveltäjä palasi teoksen pariin vasta syksyllä palattuaan Wieniin. Marraskuun lopulla säveltäjä sairastui tautiin, jonka lääkäri myöhemmin nimesi sotilaskuumeeksi (vaikka aiheesta on vuosisatojen aikana esitetty lukuisia teorioita). Joulukuun 4. iltapäivänä Mozart tunsi itsensä niin terveeksi, että esitti ystäviensä kanssa osia edelleen keskeneräisestä Requiemistaan. Samana iltana hänen tilansa huononi nopeasti ja hän kuoli 5. joulukuuta, viisi minuuttia yli puolenyön.

Mozartin kuollessa Requiem oli edelleen keskeneräinen ja säveltäjän vaimo Constanze antoi teoksen viimeistelyn Josef Eyblerille, joka kuitenkin pian luopui tehtävästä ja käsikirjoitus päätyi Mozartin entisen oppilaan Franz Xavier Süssmayrin käsiin, joka lopulta vei teoksen päätökseen. Süssmayr orkestroi teokseen Kyriestä eteenpäin, saattoi Sequentia-osan eli Dies iraen Lacrimosan-jakson loppuun 22 uudella tahdilla ja sävelsi sielunmessun puuttuvat osat eli Sanctuksen, Benedictuksen ja Agnus Dein. Viimeiseen osaan, Communioniin, hän uudelleenkäytti teoksen alusta kahta Mozartin säveltämää osaa. Süssmayr sekä Mozartin vaimo sanoivat tämän tapahtuneen Mozartin ohjeiden mukaan. Monet ovat kuitenkin epäilleet, että Mozart ei olisi oikeasti halunnut käyttää toistoa teoksessa. Kreivi Walsegg-Stuppach esitti Requiemin omana sävellyksenään kuolleen vaimonsa kunniaksi 14. joulukuuta 1793.

Epäilyjä teoksen viimeistelijästä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On mahdollista, että jotkut muut säveltäjät (esimerkiksi Antonio Salieri) olisivat auttaneet Süssmayria, tai että hän olisi laatinut sävellyksen osittain Mozartin jättämien luonnosten pohjalta. On myös epäilty , että vanhempi säveltäjä Maximilian Stadler, olisi saattanut loppuun Domine Jesun orkestraation. Agnus Dei -osio taas muistuttaa Mozartin aiempaa messua (KV 220), ja sen on epäilty perustuneen Mozartin antamiin ohjeisiin tai luonnostelmiin. Yleensä tällaiset näkemykset perustuvat oletukseen, että teoksen hienot osat ovat vahvasti Mozartin vaikutuksenalaisia ja kohdat, joissa nähdään olevan heikkouksia, olisivat puolestaan Süssmayrin tekemiä. 1900-luvulla teoksesta on tehty lukuisia uusia versioita, joissa on joko paranneltu Süssmayrin orkestraatiota tai radikaaleimmillaan jopa poistettu kaikki Mozartin kuoleman jälkeen ilmestynyt aines.

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.