Renium

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
VolframiReniumOsmium
Tc

Re

Bh  
 
 
Re-TableImage.png
Yleistä
Nimi Renium
Tunnus Re
Järjestysluku 75
Luokka siirtymämetalli
Lohko d-lohko
Ryhmä 7
Jakso 6
Tiheys 21,02×103 kg/m3
Väri Väritön
Löytövuosi, löytäjä 1925, Walter Noddack, Ida Tacke ja Otto Berg
Atomiominaisuudet
Atomipaino 186,207[1] amu
Atomisäde, mitattu (laskennallinen) 135 pm
Kovalenttisäde 159 pm
Orbitaalirakenne [Xe]4f145d56s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 32, 13, 2
Hapetusluvut +VII, +VI, +IV, +II
Kiderakenne Heksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto Kiinteä
Sulamispiste 3 453 K (3 180[2] °C)
Kiehumispiste 5 869 K (5 596 °C)
Moolitilavuus 8,86×10−6 m3/mol
Muuta
Elektronegatiivisuus 1,9 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti 0,137 kJ/kg K


Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa
Renium

Renium (lat. rhenium) on hopeanvalkoinen, kiiltävä, sitkeä ja venyvä metalli, jonka elektronegatiivisuus on 1,9 ja ensimmäinen ionisoitumisenergia 762 kJ/mol sekä CAS-numero 7440-15-5. Renium on harvinaisempaa kuin kulta tai platina eikä muodosta mineraaleja vaan esiintyy pieninä pitoisuuksina muiden metallien malmeissa, erityisesti molybdeniitissä ja gadoliniitissa. Reniumilla on alkuaineista neljänneksi suurin tiheys, kolmanneksi korkein sulamispiste ja korkein kiehumispiste. Reniumia lisätään molybdeeni- ja volframilejeerinkeihin parantamaan niiden mekaanisia ominaisuuksia ja korroosion kestoa korkeissa lämpötiloissa. Reniumia käytetään myös lämmön mittaamiseen lämpöparilla aina 2 200 °C:seen ja se on hyvä materiaali sähkökatkaisimiin, sillä se ei hapetu sähkövalokaaren kuumuudessa.[2]

Renium on käytössä katalysaattorina öljynjalostuksessa vetykrakkauksessa ja bensiinin reformoinnissa. Reniumin sukulaisuus teknetiumin ja mangaanin kanssa ilmenee selvästi yhdisteissä ja näillä aineilla onkin lähes samat hapetusluvut. Tärkeimmät reniumyhdisteet ovat perrenaatteja, ja ne ovat yleensä melko samantapaisia permanganaattien kanssa. Kaliumperrenaatti (KReO4 on varsin pysyvä yhdiste toisin kuin helposti räjähtävä kaliumpermanganaatti. Maailman nykyinen (1992) reniumvaranto on noin 3500 t ja maankuoressa reniumia on 5 mg/t.

Renium on saanut nimensä Saksan läpi virtaavan Reinjoen latinankielisestä nimestä Rhenus. Se löydettiin vasta vuonna 1925, viimeisenä kaikista luonnossa esiintyvistä vakaista, ei-radioaktiivisista alkuaineista. Yksi reniumin löytäjistä, Ida Tacke, oli kotoisin Reinin varrelta.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
  2. a b c Marko Hamilo: Renium pysyi pisimpään mysteerinä Helsingin Sanomat 14.2.2006. Viitattu 9.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Renium.