Rene Russo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rene Marie Russo (s. 17. helmikuuta 1954 Burbank, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja malli.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Russon vanhemmat olivat tehdastyöläinen Shirley Balocca ja automekaanikko Nino Russo, joka jätti perheen Renen ollessa 2-vuotias. Perheeseen jäivät Renen ja äidin lisäksi Toni-veli. Hänen molemmat isovanhempansa sekä isän että äidin puolelta olivat italialaisia, joten hän on syntyperältään täysin amerikanitalialainen.[1][2][3] Russo aloitti lukion Burroughs High Schoolissa, mutta jätti sen kesken 10. eli toisella luokalla. Tämän jälkeen hän työskenteli eri auttaakseen perhettään hanttihommissa mm. silmälasitehtaalla.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen näyttelijänuraansa Russo työskenteli Fordin mallina. 1980-luvun alussa hän alkoi opiskella näyttelemistä ja esiintyä pienissä kalifornialaisissa teattereissa. Vuonna 1987 hän sai roolin lyhytkestoisesta televisiosarjasta Sable. Sittemmin hän on näytellyt muun muassa elokuvissa Pallo hukassa (1989), Tappava ase 3 (1992) Tulilinjalla (1993), Get Shorty – hyvä pätkä (1996), Tappava ase 4 (1998), Seikkailija Thomas Crown (1999), Big Trouble (2002) ja Showtime (2002). Vuonna 2005 hän näytteli amerikanitalialaisen ohjaajan D. J. Caruson elokuvassa Rahantekijä yhdessä Al Pacinon kanssa.

Russo on naimisissa käsikirjoittaja Dan Gilroyn kanssa. Heillä on tytär nimeltään Rose, joka syntyi vuonna 1993.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.