Renault Cléon-Fonte -moottori

Wikipedia
Ohjattu sivulta Renault Cléon-Fonte moottori
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Cléon-Fonte-moottori (kutsutaan myös nimillä Sierra- tai C-moottori) esiteltiin ensimmäistä kertaa vuoden 1962 Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä, Renault Floride S -mallin voimanlähteenä. Se oli suora jatkokehitelmä 1950-luvun Ventoux-moottorista. Cléon-moottorin kampiakseli oli tuettu viidellä runkolaakerilla, edeltäjänsä kolmen sijaan, venttiilikoneisto oli tyyppiä OHV. Lisäksi lohko oli varustettu märillä sylinteriputkilla. Moottori oli voimanlähteenä useissa eri Renault'n malleissa kolmella eri vuosikymmenellä, pakettiautoista perheautojen kautta turboahdettuihin urheiluautoihin. Myös muut ajoneuvovalmistajat, kuten DAF, Volvo ja romanialainen ARO, käyttivät näitä moottoreita.

Moottoreiden numerointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moottorien koodinumerointi vaihtelee eri sarjojen sisällä, yksilöiden näin moottorit tarkasti eri versioihin. Aluksi käytetty koodaus oli xxx.yy. Näistä kolme ensimmäistä numeroa kertoi iskutilavuuden koodin, (esim. 956 cc, koodi 689) ja kaksi viimeistä numeroa version. Merkinnässä pisteen tilalla saattoi myös olla numero 7. (Esim. 688.02) 1970 - 80 lukujen vaihteessa koodaus muuttui siten että koodinumero koostui iskutilavuudesta ja versiosta tyyliin C1E 750.

CxC[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C1C (Type 689) 1.0 (956cc), poraus 65 mm, isku 72 mm, puristussuhde 8:1 - 9,5:1, teho 34 - 49 hv, vääntö 63 - 75 Nm. Kaasuttimena Zenith tai Solex.

Sovellukset:

CxE[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C1E (Type 688) 1.1 (1108 cc), poraus 70 mm, isku 72 mm, puristussuhde 8,5;1 - 10:1, teho 34 - 70 hv, vääntö 74 - 85 Nm.

Alaversioina:

  • Type 804 1.1, puristussuhde 10,4:1, kaasuttimet 2 x Solex 40PHH2 tai 2 x Weber 40DCOE, 78 hv, 87 Nm, (Alpine-Renault A110 "100", 90 hv SAE)
  • Type 804 1.3 (1296 cc), Alpine-Renault A110 1300 S, 1965-1971, 120 hv SAE.
  • Type 812 (1255 cc), poraus 74,5 mm, isku 72 mm, puristussuhde 10,5:1, kaasuttimet 2 x Weber 40DCOE, 103 SAE hv @ 6750 rpm, vääntö 117 Nm @ 5000 rpm. Renault 8 Gordini (1966-70), Alpine A110 1300 g ( 1967 -71).
  • Type 810 1,3 (1289 cc), poraus 73 mm, isku 77 mm, puristussuhde 8,5:1 - 10:1, teho 50 - 64 hv, vääntö: 88 - 99 Nm

Sovellukset:

CxG[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C1G 1,2 (1237 cc), poraus 73 mm, isku 71,5 mm, puristussuhde 9,25:1, teho 55 hv @ 5250 rpm, vääntö 88 Nm @ 3000 rpm, kaasutin Solex 32BIS tai Zenith 32IF2.

C3G 1,2 (1239 cc), poraus 74 mm, isku 72 mm, puristussuhde 8,8:1, teho 54 hv @ 5300 rpm, vääntö: 90 Nm @ 2800 rpm, Marelli 32B yksipisteruisku, katalysaattori

Sovellukset:

C1G

C3G

CxJ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

C1J (Type 847) 1.4 L (1397 cc)

  • poraus 76mm isku 77mm, vapaastihengittävä, puristussuhde 9,25;1, teho 48 - 64 hv, vääntö: 99 - 103 Nm, kaasutin Solex, Zenith tai Weber.
  • Ahdin ja kaasutin: puristussuhde 8:1, teho 105 hv, vääntö 162 Nm, kaasutin Solex 32DIS.
  • Kaasutin, ahdin ja välijäähdytin: puristussuhde 7,9:1, teho 115 ja 120 hv, vääntö 165 Nm,

Sovellukset:

C2J, kaasutin 2-kurkkuinen Solex tai Weber, teho 68 - 72 hv, vääntö: 104 Nm, puristussuhde 9,25:1

Sovellukset:

C3J 1,4 (1390 cc), yksipisteruisku Siemens, teho 60 hv @ 4750 rpm, vääntö 100 Nm @ 3000 rpm, puristussuhde 9:1

Sovellukset:

C6J 1,4 (1397 cc), puolipallonmuotoiset palotilat, kaasutin Weber 32DIR, ahdin ja välijäähdytin, teho 107 - 160 hv, puristussuhde 8,6:1 (jatkokehitelminä kisamoottorit 350 hv)

C2L[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Argentiinan, Kolumbian ja Turkin markkina-alueiden versio, jatkokehitelmä CxJ -versiosta, iskutilavuus 1565 cc.

Kolumbia:

  • 1989 Renault 21 RS
  • 1989 Renault 9 TXE
  • 1990 Renault Etoile TS (21 TS) Sedan ja Break
  • 1996 Renault 19 1600

Argentiina:

  • 1989 Renault 18 GTS
  • 1989 Renault 11 TXE, RL, RN
  • 1989 Renault 9 GTL/RL TXE, RN
  • 1991 Renault 12 GTL
  • 1993 Renault 19 RN
  • 1996 Renault 19 RL
  • 1996 Renault Express RN (C3L, yksipisteruisku)
  • 1997 Renault 19 RE
  • 1997 Renault Clio I (C3L versio)

In Turkki:

  • 1991 Renault 12
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.