Renée Asherson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Renée Asherson (oik. Dorothy Renée Ascherson; 19. toukokuuta 1915 Lontoo30. lokakuuta 2014) oli englantilainen näyttelijä.[1] Hän esiintyi teatterissa ensi kertaa vuonna 1935, ja hänellä oli urallaan rooleja muun muassa Shakespearen näytelmissä. Hän esiintyi muun muassa Old Vicissä, Liverpool Playhousessa ja Westminster Theatressa. Ensimmäisen merkittävän elokuvaesiintymisensä hän teki Kohtalon miehissä vuonna 1944.

Myöhemmin Asherson esiintyi esimerkiksi elokuvassa Näkemiin, Mr. Greene (1951), televisioelokuvassa Riikinkukot kuriin (1993) ja viimeisimmin elokuvassa The Others (2001).

Asherson syntyi Kensingtonissa, Lontoossa, juutalaisille vanhemmille, Charles Stephen Aschersonille ja Dorothy Lilian Aschersonille (o.s. Wiseman). Hän varttui Gerrards Crossissa, Sveitsissä ja Anjoussa ja opiskeli Webber Douglas Academy of Dramatic Artissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Renée Asherson – obituary The Telegraph. 4.11.2014. Viitattu 5.11.2014. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Renée Asherson