Rektio
Wikipedia
Rektio tarkoittaa pääsanan, esimerkiksi verbin asettamia kieliopillisia muotovaatimuksia määreilleen. Suomen kirjakielessä alkaa-verbin rektio vaatii liittomuodokseen toisen verbin 1. infinitiivin lyhyen muodon (hän alkaa tehdä). Vastaavasti ruveta-verbin rektio vaatii toisen verbin 3. infinitiivin illatiivia (hän rupeaa tekemään); aloittaa-verbi taas verbin nominaalimuodon genetiivinkaltaisen akkusatiivin (hän aloittaa tekemisen). Rektion asettamat vaatimukset ovat usein sanakohtaisia ja mielivaltaisia; toisin sanoen ne ovat historiallisen kehityksen tulosta, joka ei ole ennalta pääteltävissä lausuman merkityksestä käsin. Tämän vuoksi vieraita kieliä opiskeltaessa rektio usein vaatii runsasta ulkoa opettelua, mikäli opeteltavan kielen rektiosäännöt ovat erilaisia kuin oman kielen.
Rektio voidaan teoriassa esittää kaikista määreellisistä pääsanoista. Perinteisessä kieliopissa nimitystä rektio kuitenkin usein käytetään vain sanoista, joiden rektio on jollakin tavalla epäsäännöllinen. Esimerkiksi saksan kielessä useimpien transitiiviverbien objekti on akkusatiivissa: Ich sehe einen Mann ("Näen erään miehen"). Voitaisiin siis sanoa, että yleisesti saksan transitiiviverbien rektio vaatii objektilta akkusatiivisijaa. Tavallisesti kuitenkin rektioverbeiksi nimitetään vain verbejä, jotka vaativat objektinsa sijaksi jonkin muun sijamuodon kuin akkusatiivin tai mahdollisesti jonkin tietyn preposition objektin edelle. Sellainen on muiden muassa warten-verbi, joka vaatii objektinsa edelle auf-preposition: Ich warte auf einen Mann ("Odotan erästä miestä").
