Reino Ericsson
Reino Bernhard Ericsson (25. tammikuuta 1897 Lammi – 22. huhtikuuta 1938) oli suomalainen jääkärimajuri. Hänen vanhempansa olivat ylimetsänhoitaja Bernhard Ericsson ja Hilma Hedvig Halonen. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1920 Aslaug Catharina Neuenstedtin kanssa ja toisen kerran vuonna 1927 Jeanne Madeleine Ermenegin kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ericsson kävi seitsemän luokkaa Helsingin maanviljelyslyseota ja yhden luokan yksityisesti Kokkolan yhteiskoulua vuonna 1927. Komppanianpäällikkökurssin Taistelukoulussa hän suoritti vuonna 1928.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ericsson liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 29. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahden ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Ericsson saapui Suomeen (Vaasaan) kornetiksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918 ja sijoitettiin joukkueenjohtajaksi Suomen valkoiseen armeijaan Karjalan ratsujääkärirykmentin 1. eskadroonaan, josta hänet komennettiin myöhemmin 6. Jääkärirykmentin esikuntaan lähettiupseeriksi ja otti osaa taisteluihin Suomen sisällissodassa Viipuria vastaan käydyissä taisteluissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen sisällissodan jälkeen Ericsson palveli Karjalan ratsujääkärirykmentissä, josta hänet komennettiin joulukuun puolivälissä 1918 yhden ratsuväkijoukkueen johtajana rajavartiotehtäviin itärajalle. Rajavartiotehtävistä hän palasi maaliskuussa 1919 ja määrättiin Hämeen ratsurykmenttiin. Armeijasta hän erosi 29. lokakuuta 1919. Armeijasta erottuaan hän liittyi suojeluskuntaan 12. joulukuuta 1919 ja sijoitettiin Oulun suojeluskuntaan paikallispäälliköksi, mistä hänet siirrettiin myöhemmin Oulunsalon suojeluskuntaan samaan tehtävään. Armeijan palvelukseen hän palasi uudelleen 31. maaliskuuta 1920 ja hänet sijoitettiin Hämeen ratsurykmentin 1. eskadroonaan ja 29. kesäkuuta 1927 alkaen 2. eskadroonan päälliköksi. Uudenmaan rakuunarykmentin talouspäällikön tehtävät hän otti vastaan 15. kesäkuuta 1928. Helsingin suojeluskuntapiirin 1. sotilasohjaajaksi hänet komennettiin 1. syyskuuta 1928. Helsingin sotilaspiirin apulaispiiripäälliköksi hänet komennettiin 15. helmikuuta 1933 ja edelleen Tuusulan sotilaspiirin päälliköksi 1. heinäkuuta 1933. Uudenmaan rakuunarykmentin yleisesikuntaupseerina hän toimi 3. joulukuuta 1935 alkaen, josta hänet siirrettiin 28. helmikuuta 1936 Ratsuväen aliupseerikoulun johtajaksi. Hennalan aliupseerikoulun johtajana hän toimi 15. huhtikuuta 1920 – 5. tammikuuta 1921 ja pioneeripataljoonassa 10. lokakuuta – 11. marraskuuta 1923 väliset ajat. Hämeen ratsurykmentin talouspäällikön tehtäviä hän hoiti 22. helmikuuta – 28. kesäkuuta 1927 välisenä aikana.[1][2]
Luottamustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ericsson toimi Hämeen ratsurykmentin kunnianeuvostossa, jonka jäsenenä hän toimi vuonna 1924 ja puheenjohtajana vuonna 1927, Ratsuprikaatin kunniatuomioistuimen jäsenenä hän toimi vuonna 1928. Hänet on haudattu Lahteen.[1][2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
     |
|