Reinheitsgebot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Reinheitsgebot (suoraan käännettynä "puhtausmääräys"), oluen puhtauslaki, on Baijerissa, Ingolstadtissa 23. huhtikuuta 1516 annettu määräys oluen valmistuksesta ja myynnistä[1].

Alkuperäisessä tekstissä määrättiin, että ainoat ainesosat joita voi käyttää oluen panossa ovat vesi, ohra ja humala. Laki määritteli myös oluen hinnaksi 1–2 penniä Maß:ia (1,069 litraa) kohden. Reinheitsgebot ei ole enää Saksassa voimassa oleva laki vaan sen on korvannut Vorläufiges deutsches Biergesetz, joka sallii Reinheitsgebotista poiketen muun muassa vehnämaltaan ja ruokosokerin, mutta kieltää mallastamattoman ohran käytön.

Alkuperäinen laki ei myöskään mainitse hiivaa. Vasta 1800-luvulla Louis Pasteur keksi mikro-organismien roolin käymisprosessissa - siksi hiivan ei tiedetty olevan oluen ainesosa. Oluenpanijat yleensä ottivat edellisen oluterän sakkaa ja lisäsivät sitä seuraavaan siirtäen samalla käymiseen tarvittavat mikro-organismit. Jos sakkaa ei ollut saatavilla, he laittoivat sammiot avoimeen tilaan, jossa villihiivat ja muut ilmassa olevat mikrobit siirtyvät vierteeseen aloittaen käymisen (vrt. lambic).

Humalaa käytettiin oluessa ennen kaikkea säilöntäaineena. Reinheitsgebotin tarkoituksena oli estää muiden huonompien säilöntämenetelmien käyttäminen. Näitä ainesosia kuten sieniä, suomyrttiä, nokkosta käytettiin ennen humalan "keksimistä".

Saksalaiset panimot ovat hyvin ylpeitä puhtauslaista ja monet (jopa puhtauslain kieltämiä vehnäoluita panevat) väittävät yhä käyttävänsä sitä. Tämä on kuitenkin enemmän mainontaa kuin todellisuutta.

Nykyään EU:n lait sallivat Reinheitsgebotin ainesosien lisäksi kaikkien elintarvikkeiden, joita saa käyttää ruokana, käyttämisen oluessa. Useimmat saksalaiset panimot kuitenkin vapaaehtoisesti noudattavat puhtauslakia, käyttäen tätä myötämielisyyttä hyvänä markkinointimenetelmänä. Ennen EU-lakien tuloa myös Kreikassa käytettiin Reinheitsgebotia 1800-luvun alkupuolelta lähtien, koska maan ensimmäisen kuninkaan Otton (alun perin baijerilainen prinssi) asettama laki oli yhä voimassa.

Kritiikkiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhtauslaki on saanut kritiikkiä ja sen suojelevuutta on pidetty esteenä erilaisten oluttyyppien kehittymiselle Saksassa. Saksassa onkin kehitetty vain muutamia alueellisia erikoisuuksia kuten Düsseldorfin altbier ja Kölnin kölsch.

Saksojen yhdistyessä 1990 Saksan demokraattisen tasavallan puolella sijainnutta Klosterbrauerei Neuzellea kiellettiin käyttämästä nimitystä olut perinteisestä mustasta oluestaan, tuotteesta joka on luultavasti vanhempi kuin puhtauslaki itse.

Kriitikkojen mielestä saksalaisten panimoiden mainostus on harhaanjohtavaa, sillä Saksassa ei valmisteta mitään olutta vuoden 1516 lain mukaan. Lakihan ei tunne hiivaa, lisäksi se mainitsee ohran, muttei ohramallasta. Panimot voivat myös käsitellä käyttämäänsä vettä kemikaaleilla, samaten ohrankasvatuksessa käytetään paljon erilaisia kasvinsuojeluaineita, joten olut ei ole tässä mielessä "puhdasta". Reinheitsgebot ei myöskään itsessään ole tae hyvästä oluesta.

Puhtauslaissa yksi oluen ainesosa on panimovesi. Itse panimovettä laki ei määrittele, joten historian aikana panimoveden on väitetty olevan milloin mitäkin. Käytännössä panimoveden avulla mitä tahansa kemikaaleja tai mausteita on voitu uuttaa oluen sekaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.brauer-bund.de/bierfans/tag_a.htm

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]