Reilu kauppa

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
FLO:n uusi kansainvälinen reilun kaupan tunnus.

Reilu kauppa -termiä käytetään erilaisista kaupankäyntitavoista, joissa pyritään ottamaan huomioon niin taloudellinen kuin sosiaalinenkin hyvinvointi ja paikkaamaan näin sekä vapaan että esimerkiksi tullimuureilla rajatun kaupan aiheuttamia epäkohtia. Yritykset käyttävät termiä myös tarkoittamaan erilaisia yrityskohtaisia sosiaalisen vastuun ohjelmia.

Nykyään reilulla kaupalla tarkoitetaan kuitenkin useimmiten nk. FINE-järjestöjen reilun kaupan määritelmää, joka kuuluu seuraavasti: "Reilu kauppa on keskustelulle, läpinäkyvyydelle ja kunnioitukselle perustuva kauppakumppanuus, joka tähtää suurempaan tasa-arvoon kansainvälisessä kaupassa. Se edistää kestävää kehitystä tarjoamalla marginalisoituneille tuottajille ja työläisille paremmat kaupankäyntiolosuhteet ja turvaamalla heidän oikeutensa erityisesti Etelässä. Kuluttajien tukemat Reilun kaupan järjestöt ovat aktiivisesti mukana tukemassa tuottajia, lisäämässä tietoisuutta ja kampanjoimassa tavanomaisen kansainvälisen kaupankäynnin sääntöjen ja käytäntöjen muuttamisen puolesta."

Kun termi kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, tarkoitetaan Fairtrade Labelling Organizations International (FLO)-järjestön omistaman Fairtrade -tavaramerkin suomenkielistä tavaramerkkikäännöstä. Yhdysvalloissa ja Kanadassa tavaramerkki on Fair Trade Certified. Euroopassa on käytössä myös kaksi vanhempaa tavaramerkkiä, hollantilaisen kirjailija Multatulin innoittama nimi Max Havelaar sekä TransFair. Suomenruotsalainen termi on Rejäl handel. Ruotsissa käytetään termiä Rättvis handel.

Reilun kaupan perusajatuksena on luoda tuotteiden merkintäjärjestelmä, jonka perusteella kuluttaja voi tehdä ostopäätöksensä. Reilun kaupan merkki tuotteessa tarkoittaa, että tuotantoketju noudattaa edellä mainitun FLO:n Reilun kaupan kriteerejä. Muita samankaltaisia kuluttajalle suunnattuja merkkejä ovat muun muassa avainlipputunnus, pohjoismainen ympäristömerkki ja luomumerkki. Reilun kaupan tuotteet eivät siis ole minkään yksittäisen maahantuojan tai kauppaketjun tuotteita. Merkintäjärjestelmä sai alkunsa alun perin meksikolaisten kahvinviljelijöiden aloitteesta. Heidän kahviaan ruvettiin merkitsemään Euroopan markkinoille Max Havelaar -tunnuksella.

Näiden tuotteiden maailmanlaajuinen myynti kasvoi 2008 runsaan viidenneksen edellisvuoteen verrattuna. Myynti vähittäiskaupassa ylsi miltei 3 miljardiin euroon.[1]

Suomalaiset ovat maailman kolmanneksi innokkaimpia Reilun kaupan tuotteiden kuluttajia edellään sveitsiläiset ja britit. Asukasta kohden suomalaiset ostivat 2008 tällaisia tuotteita keskimäärin 10,22 eurolla. Myynti kasvoi edellisvuoteen verrattuna 57 prosenttia.[2]

Myös merkitsemättömiä reilun kaupan tuotteita on olemassa. Näitä tuovat maahan esimerkiksi Maailmankaupat, jotka ovat yleensä yksittäisiä yhdistysvetoisia köyhien maiden tuotteita maahantuovia ja myyviä kauppoja. Maailmankaupat ovat mukana em. FINE-ryhmässä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Järjestelmän periaatteet

Reilun kaupan pääperiaatteet ovat:

  • Ostohinta, joka on jollakin tuotekohtaisella määritelmällä "reilu" Tällöin hinta kattaa tuotantokustannukset, takaa tuottajan toimeentulon ja mahdollistaa tuottajayhteisön sosiaalisen kehityksen. Yleensä hinta määritellään minimihintana tai maailmanmarkkinahinnan päälle maksettavana preemiona. Hintaan sisältyy myös mahdollisuus edulliseen ennakkorahoitukseen.
  • Kansainvälisen työjärjestön ILOn sopimusten ja Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien ja lasten oikeuksien julistuksien noudattaminen. Tällä estetään mm. pakko-, orja- ja lapsityö sekä taataan ammatillinen järjestäytymisvapaus.
  • Luonnonsuojelulliset näkökohdat. Reilu kauppa ei välttämättä tarkoita luonnonmukaista viljelyä, mutta järjestelmä tukee siirtymistä luomuun sekä asettaa vähitellen tiukentuvia ympäristösäännöksiä. Useimmat tuotteet ovat luomutuotteita.
  • Sosiaalinen kehitys tuottajayhteisössä. Osa tuotteen hinnasta , "Reilun kaupan lisä", ohjataan tuottajayhteisön kaikkia hyödyttäviin projekteihin, kuten koulunkäynnin tai eläketurvan mahdollistamiseen.

Monilla yrityksillä ja yksittäisillä kansalaisjärjestöillä on Reilua kauppaa muistuttavia sertifiointihankkeita, jotka kattavat osia edellä mainituista periaatteista. Näitä ovat esimerkiksi Rainforest Alliancen Better Banana, Starbucks-kahvilaketjun Coffee Sourcing Guidelines ja useiden kahviyhtiöiden Common Code for the Coffee Community. Erot hankkeiden välillä ovat yleisimmin ostohinta- ja sosiaalisen kehityksen kriteereissä. Jotkin yritysten hankkeet ovat luonnonsuojelullisista näkökohdistaan Reilun kaupan järjestelmää tiukempia. Luomutuotanto Reilun kaupan piirissä sertifioidaankin erikseen luomumerkin myöntäjän toimesta.

[muokkaa] Reilu kauppa Suomessa

Reilun kaupan myydyimmät tuotteet Suomessa ovat tällä hetkellä kahvi ja banaanit, minkä lisäksi Suomessa on saatavissa myös ainakin suklaata, kaakaota, cappucinoa, teetä, hunajaa, sokeria, ananasta, appelsiineja ja -mehua, mangoja, mysliä, avokadoja, viinirypäleitä ja riisiä. Sertifikaattijärjestelmän piirissä voidaan myydä myös puuvillaa, kuivattuja ja tuoreita hedelmiä ja vihanneksia yleisesti, pähkinöitä ja öljysiemeniä, kvinoaa, mausteita, kukkia, viiniä ja rommia. Suomalaiset ovat suhteessa väestön määrään maailman neljänneksi ahkerimpia reilun kaupan tukijoita.[3]

[muokkaa] Reilun kaupan seurakunta

Evankelisluterilainen kirkko kampanjoi seurakunnille Reilun kaupan tuotteita. Reilun kaupan seurakunta -arvonimeä voivat hakea kaikki seurakunnat, jotka sitoutuvat Reilun kaupan tiettyihin seurakuntakriteereihin. Kampanjan taustalla ovat mm. Reilun kaupan edistämisyhdistys, Kirkon Ulkomaanapu, Changemaker-verkosto ja Suomen Lähetysseura. [4]

[muokkaa] Reilun kaupan kaupunki

Vuonna 2001 Britanniassa, Garstangissa järjestettiin kampanja Reilun kaupan tunnettuuden edistämiseksi. Kaupunki nimettiin reilun kaupan kaupungiksi. Kampanja oli menestys ja se laajeni ensin muualle Britanniaan ja myöhemmin myös Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Tampere on Suomen ensimmäinen Reilun kaupan kaupunki. [5]

[muokkaa] Kritiikki

Toisinaan myös Reilun kaupan järjestelmään kuuluvilla yrityksillä on käynyt ilmi väärinkäytöksiä. Tällöin yritykset joutuvat muuttamaan toimintatapojaan tai joutuvat pois Reilun kaupan järjestelmästä. Väärikäytöksien ilmituloa pidetään myös osoituksena siitä, että Reilun kaupan valvontajärjestelmä toimii.[6]

MOT-ohjelman jaksossa "Kierot banaaanit" annettiin ymmärtää, että Reilun kaupan tuotteiden ylimääräisestä rahasta suurin osa jäisi Reilun kaupan edistämisyhdistykselle.[7]Ohjelmassa myös vierailtiin Reilun kaupan järjestelmässä mukana olevalla tilalla, joka ei noudattanut kaikkia Reilun kaupan sääntöjä.[7] Reilun kaupan edistämisyhdistyksen mukaan ohjelmassa annettiin virheellistä tietoa yhdistykselle maksettavista osuuksista. [6] Ohjelmassa esiintyneellä tilalla esiintyneet ongelmat olivat Reilun kaupan merkkijärjestelmän tiedossa jo ennen MOT:n vierailua tilalla.[6]

Professori Pertti Haaparanta kritisoi Reilua kauppaa siitä, että se sitoo työvoimaa alkutuotantoon. Hän on myös esittänyt, että Reilun kaupan järjestelmä on siten epäoikeudenmukainen, että toiset köyhät tuottajat pääsevät siihen mukaan ja toiset eivät.[8] Reilun kaupan järjestelmä on kuitenkin periaatteessa avoin kaikille tuottajille, jotka sitoutuvat noudattamaan järjestelmän sääntöjä.[6] Reilun kaupan tuotteiden menekki teollisuusmaissa on tekijä, joka rajoittaa kehitysmaissa tuottettavien Reilun kaupan tuotteiden määrää. Menekin kasvaessa Reilun kaupan tuottajien määrä kasvaa.

Mark Sidwellin mukaan vain 10 % kuluttajan maksamasta lisähinnasta päätyy tuottajalle, 90 % jää väliportaiden käsiin.[9] Cato-instituutin Brink Lindseyn mukaan halpojen kahvintuottajien, mm. Vietnamin ja Brasilian, tulo markkinoille laski tuottajahintoja. Tuottajahintojen lasku on markkinoiden viesti kalliimpien kustannusten tuottajille (mm. Keski-Amerikassa) poistua markkinoilta (tai nostaa jalostusarvoa). Tämä estyy, kun Reilu kauppa nostaa hinnat luonnottoman korkealle ja näin ylläpitää ylituotanto-ongelmaa.[10]

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Litvinoff, Miles ja Madeley, John: 50 syytä ostaa reilun kaupan tuotteita (Like kustannus, (2008))
  • Salvi, Lassi ja Lindroos, Maija: Maailmankauppa ja maailmankaupat (Maailmankauppojen liitto, 2000)

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ HS: Reilun kaupan myynti kasvoi yli puolella Suomessa HS.fi. 7.7.2009. Viitattu 9.7.2009.
  2. ↑ HS: Reilun kaupan myynti kasvoi yli puolella Suomessa HS.fi. 7.7.2009. Viitattu 9.7.2009.
  3. ↑ Kehitysuutiset 1/2008 Global.finland. Viitattu 02.04.2008.
  4. ↑ Reilu kauppa haastaa seurakuntakampanjaan 11. toukokuuta 2007. Kirkon tiedotuskeskus. Viitattu 27. toukokuuta 2007.
  5. ↑ Tampere on Suomen ensimmäinen reilun kaupan kaupunki! vittattu 20. marraskuuta 2008. Reilu Tampere.
  6. ↑ 6,0 6,1 6,2 6,3 Reilun kaupan aktiivin opas, Reilun kaupan puolesta ry, 2007
  7. ↑ 7,0 7,1 Kierot banaanit
  8. ↑ Reilu kauppa - reilua vai epäreilua? YLE. Viitattu 02.08.2007.
  9. ↑ Marc Sidwell: Unfair Trade. Lontoo: Adam Smith Institute, 2008. ISBN 1-902737-55-5. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  10. ↑ Brink Lindsey: Grounds for Complaint? Understanding the "Coffee Crisis" Freetrade.org. 6. toukokuuta 2003. Cato Institute. (englanniksi)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Reilu kauppa.

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Reilu_kauppa
Henkilökohtaiset työkalut