Raynaudin oire

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kädet Raynaud'n oireyhtymässä.

Raynaudin oire eli valkosormisuus on verenkiertoelinten sairaus, jossa verenkierto estyy pienimmissä valtimoissa niiden kouristuksen vuoksi jaloissa, käsissä, poskissa tai korvissa yleensä symmetrisesti. Oireen ensimmäisessä vaiheessa oireena on ihon kalpeus joka muuttuu keltaisuudeksi tai sinisyydeksi sekä tunnottomuus. Verenkierron palatessa iho alkaa punoittaa. Raynaudin oireen toisessa vaiheessa oireina ovat äkilliset kuoliot, jotka johtuvat valtimoiden tukkeutumisesta. Raynaudin oireen määritteli ensimmäisen kerran ranskalainen lääkäri Maurice Raynaud vuonna 1862.[1][2] Raynaudin oireen diagnosointi kuuluu lääkärille.

Raynaudin oireen voivat laukaista kylmyys, tiheäjaksoista tärinää aiheuttavien työkoneiden käyttö tai tunne-elämän häiriöt. Laukaisevana tekijänä voi olla muun muassa myös puristus tartuttaessa esineisiin tai niitä kannettaessa. Oireiden taustalla voi provosoivan tekijän lisäksi muu tekijä, kuten valtimotulehdus, valtimoa painava ylimääräinen kylkiluu, hermohalvaus, sopimaton lääkitys ja/tai tupakointi. Hoitona käytetään oireita provosoivien tekijöiden välttämistä, muiden tekijöiden poistamista ja potilaan oireiden vuoksi tunteman pelon lievittämistä.[3][4]

Raynaudin oireen kesto on noin 15–30 minuuttia, jos laukaiseva tekijä poistetaan ja elimistö pidetään lämpimänä. Käsien verenkierto palautuu parhaiten, kun käsiä pidetään lämpiminä, alhaalla ja rentoina puristamattomissa käsineissä. Lääkäriin on otettava yhteyttä, jos oireet eivät poistu lämmittämällä. Mikäli taustalla ei ole muuta tekijää, Raynaudin oiretta pidetään hankalana mutta vaarattomana.[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Järvinen, Klaus A. J., Hultin, Holger & Myllykoski, Kosti (toim.). 1984. Terveyden ABC – kotilääkäri neuvoo. Belgia: Oy Valitut Palat – Reader’s Digest Ab.
  • Saksela, Niilo & Leikola, Elli (toim.). 1964. Suuri lääkärikirja. Porvoo: Werner Söderström osakeyhtiö.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saksela & Leikola 1964, 334.
  2. Järvinen, Hultin & Myllykoski 1984, 389.
  3. Saksela & Leikola 1964, 334–335.
  4. Järvinen, Hultin & Myllykoski 1984, 389.
  5. Järvinen, Hultin & Myllykoski 1984, 389.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.