Raumanmeren koulusurmat
Raumanmeren koulusurmat tapahtuivat Raumanmeren yläasteella Raumalla 25. tammikuuta 1989.[1] 14-vuotias koulupoika ampui kahta koulutoveriaan aseella kesken oppitunnin. Molemmat uhrit olivat poikia ja he kuolivat vammoihinsa myöhemmin samana päivänä. Toinen pojista oli 15-vuotias, syntynyt 14. tammikuuta 1974, ja toinen 14-vuotias, syntynyt 22. elokuuta 1974.[2] Ampuja yritti surmata myös kolmannen oppilaan, mutta luoti ei osunut kohteena olleeseen poikaan.
Ampuja pakeni paikalta mutta jäi kiinni muutamaa tuntia myöhemmin Eurajoella. Tekijä oli alle 15-vuotias, eikä hän siksi joutunut rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan. Ampuma-ase kuului tekijän isälle, joka harrasti ammuntaa.
Syyksi tekoihin ampuja kertoi ala-asteelta asti jatkuneen koulukiusaamisen. Poliisi väitti myöhemmin, että surmatyö ei johtunut kiusaamisesta vaan ampujan henkinen romahdus oli tapahtunut muista syistä.[3]
Raumanmeren koulusurmat on ensimmäinen kouluampuminen Suomen historiassa. Marraskuussa 2007 tapahtui Suomen toinen kouluammuskelu, Jokelan koulusurmat, kun Pekka-Eric Auvinen surmasi kahdeksan henkilöä sekä itsensä. Syyskuussa 2008 tapahtui Suomen kolmas kouluammuskelu, Kauhajoen koulusurmat, kun Matti Saari surmasi kymmenen henkilöä sekä itsensä. Suomen kouluissa on myös tehty puolenkymmentä kuolemaan johtanutta puukotusta.[4] Yleensä motiiviksi on kerrottu koulukiusaaminen. Lisäksi on ollut opettajan kuolemaan johtanut Puolalanmäen välikohtaus vuonna 1981.
[muokkaa] Lähteet
- Ylioppilaslehti 27.1.2006: Koulukiusaamisen lyhyt historia
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Satakunnan Kansa 26.1.1989. — Helsingin Sanomat 26.1.1989.
- ↑ Satakunnan Kansa 26.1.1989.
- ↑ YLE elävä arkisto: Raumanmeren koulusurmat 1989
- ↑ YLE elävä arkisto: Raumanmeren koulusurmat 1989
Sivulta puuttuu