Rauhanyliopisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rauhanyliopiston kampus

Rauhanyliopisto (University for Peace, UPEACE) on vuonna 1980 perustettu Costa Ricassa toimiva yliopisto, jonka tavoitteena on rauhan edistäminen pyrkimällä lisäämään ihmisten välistä suvaitsevaisuutta.[1]

Rauhanyliopistossa on tällä hetkellä 124 opiskelijaa 37 maasta, ja se on ainoa YK:n instituutioista, jolla on oikeus myöntää maisterin- ja tohtorintutkintoja. Oppilaitoksen virallinen kieli on englanti, mutta monet henkilökunnasta puhuvat vain espanjaa ja merkittävää osa yliopiston kirjaston kokoelmista ei ole saatavissa englanninkielisenä.

Yliopiston kampus sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Costa Rican pääkaupungista San Josésta. Kampukseen kuuluu suojeltu metsäalue ja rauhanpuisto.

Yliopiston toiminta rakentuu vuoden mittaisten maisteriohjelmien ympärille. Yliopistolla on kahdeksan osastoa: kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeudet, kansainvälinen oikeus ja kiistojen välittäminen, sukupuoli ja rauhanrakentaminen, kansainvälinen rauhantutkimus, rauhankoulutus, ympräistöturvallisuus ja rauha sekä media, konflikti ja rauha. Rauhanyliopisto tarjoaa lisäksi myös yhdessä yhdysvaltalaisen American Universityn kanssa kaksois-koulutusohjelman, jossa opiskelijat saavat kahden vuoden opintojen jälkeen filosofian maisterin tutkinnon American Universityn kansanvälisen tutkimuksen koulutusohjelmasta ja Rauhanyliopistosta filosofian maisterin tutkinnon luonnonvarojen käytöstä ja kestävästä kehityksestä.

Rauhanyliopiston ensimmäisenä rehtorina toimi suomalainen Tapio Varis.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Akateemisen vapauden takaamiseksi yliopisto perustettiin YK:n yleiskokouksen hyväksymänä. Rauhanyliopisto toimii oman neuvoston ohjaamana. Yliopiston laajempi tehtävä on maailmanrauhan ja YK:n turvallisuustavoitteiden edistäminen. Koulutuksen ja tutkimuksen merkitys rauhan edistämisessä ja väkivallan vähentämisessä tunnustetaan yhä voimakkaammin. Yliopiston rahoitus tulee pääasiassa lahjoituksina eri maiden hallituksilta ja yhdistyksiltä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. University for Peace Viitattu 11.7.2010.
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rauhanyliopisto.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:University for Peace
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.