Rantakäärme

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Rantakäärme
The Grass Snake - Natrix natrix.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Matelijat Reptilia
Lahko: Suomumatelijat Squamata
Alalahko: Käärmeet Serpentes
Heimo: Tarhakäärmeet Colubridae
Suku: Natrix
Laji: natrix
Kaksiosainen nimi
Natrix natrix
(Linnaeus,1758)
Levinneisyyskartta
Rantakäärmeen levinneisyys
Rantakäärmeen levinneisyys
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Rantakäärme Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Rantakäärme Commonsissa

Rantakäärme eli vanhalta nimeltään tarhakäärme (Natrix natrix) on tarhakäärmeiden (Colubridae) heimoon kuuluva käärmelaji. Se on kyyn ja kangaskäärmeen ohella yksi kolmesta Suomessa esiintyvästä käärmelajista. Rantakäärme on Suomen suurin käärmelaji ja sen erottaa tavallisesti jo kokonsa perusteella kyystä.

Rantakäärme on myrkytön ja ihmiselle ja kotieläimille täysin harmiton. Laji on Suomessa rauhoitettu[2], joten sitä ei saa tappaa tai vahingoittaa. Sen arvo on 252 euroa, jos rikkoo rauhoitusmääräystä.[3]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantakäärmeellä on isot pääsuomut ja usein niskatäplät.
Rantakäärme on muodoltaan ruoskamainen, kyy on siihen verrattuna lyhyt ja paksu. Se on myös kyytä nopeampi ja ketterämpi liikkeissään. Kuvassa harvinainen musta rantakäärme.

Rantakäärmeen tavallinen aikuispituus on 70–80 cm. Suomen ennätykseksi mainitaan 134 cm, mutta Keski-Euroopassa on tavattu jopa kaksimetrisiä yksilöitä.[4] Naaraat kasvavat koiraita huomattavasti isommiksi. Keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät ovat rantakäärmeen paras lajituntomerkki.

Rantakäärmeen värityksessä on runsaasti perinnöllistä vaihtelua. Tavallisia värejä ovat oliivinvihreä, harmaanvihreä, ruskeanharmaa, mustanharmaa ja musta. Selässä voi olla kirjailuna erikokoisia tummia täpliä, joskus lisäksi kyljissä vaaleita pilkkuja tai tummia pystyraitoja. Nahanluonnin jälkeen rantakäärmeen värit ovat kirkkaimmillaan. Nopeasti katsottuna väritys saattaa joskus muistuttaa kyyn sahanteräkuviota, mutta käärme, jolla on keltaiset, oranssit tai valkoiset niskatäplät on aina rantakäärme. Harvinainen rantakäärmeen värimuoto on täysin musta, tällöin keltaisia täpliä ei näy. Rantakäärmeen silmäterä on kuitenkin pyöreä, toisin kuin kyyllä, ja silmien takana on suuria kilpimäisiä suomuja, mitkä ovat hyviä lajituntomerkkejä silloin, kun tunnistettava käärme on väriltään musta. Pää on selvästi pyöreämpi kuin kyyllä, jolla se on kolmiomainen. Rantakäärme on ruumiinrakenteelta solakka ja kapenee tasaisesti hännän kärkeen saakka, toisin kuin kyy, joka on tukeva ja lyhythäntäinen käärme.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantakäärmeen levinneisyysalue kattaa lähes koko Euroopan Skandinavian pohjoisosia, Irlantia ja Välimeren saaria lukuunottamatta. Rantakäärmeitä elää myös Pohjois-Afrikassa ja Keski-Aasiassa aina Baikaljärvelle saakka idässä.

Suomessa rantakäärmettä tavataan paikoitellen maan eteläosissa, lounaisrannikolla ja Kaakkois-Suomessa. Aikaisemmin lajin levinneisyys on ulottunut sisämaassa aina Oulun ja Paltamon korkeudelle saakka, mutta maatalouden muutosten myötä laji on hävinnyt monilta seuduilta. Nykyisin rantakäärmeitä elää pohjoisempana sisämaassa pääasiassa Saimaan alueella.[5].

Rantakäärmeen päässä on isoja kilpimäisiä suomuja, jotka ovat varma lajituntomerkki, silloinkin kun käärme on väriltään kokonaan musta. Kyyn pääsuomut ovat pienet. Rantakäärmeen silmäterä on pyöreä. Kuvassa rantakäärmeen poikanen.

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantakäärme on päiväeläin. Se elää meren, järvien, lammikoiden ja jokien rantamailla, ojien partailla ja muissa kosteissa ympäristöissä. Rantakäärme on ravinnonhankinnassaan vireä ja omatoiminen, toisin kuin monet muut käärmeet, ja liikkuu kesäisin pitkiä matkoja sekä maalla että vedessä. Rantakäärme ui ja sukeltaa taitavasti. Se on kestävä uimari, joka on tavattu uimassa meressä jopa 40 kilometrin päässä lähimmästä rannasta. Maalla rantakäärme liikkuu vauhdikkaasti ja sulavasti verrattuna esimerkiksi kyyhyn. Toisinaan se kiipeilee puissa tai pensaissa, kuitenkin vain metrin tai parin korkeuteen. Ravintonaan rantakäärme käyttää pieniä kaloja, sammakoita, rupikonnia, vesiliskoja, hiiriä, myyriä sekä harvemmin linnunpoikasia. Rantakäärme paikantaa saaliinsa haju- ja näköaistilla. Se nielee saaliin kokonaisena, tavallisesti pääpuoli edellä. Nuoret rantakäärmeet syövät selkärangattomia pikkueläimiä ja nuijapäitä.

Rantakäärmeen vihollisia ovat muun muassa hiiri- ja varpushaukka, siili, minkki, supikoira ja kärppä. Ahdistettuna rantakäärme pyrkii aina ensin pakenemaan, joko maakoloon, kasvillisuuteen tai vesistön pohjaan, jossa se voi piilotella runsaat puolisen tuntia yhteen menoon. Jos pakeneminen ei onnistu, rantakäärme sihisee, kiertyy kerälle, paisuttaa itseään yrittäen näyttää mahdollisimman isolta ja tekee suu kiinni tapahtuvia hyökkäyseleitä päällään. Usein rantakäärme myös ruiskuttaa viemärisuolensa äärellä olevista rauhasista pahanhajuista eritettä ahdistelijan päälle. Se voi myös oksentaa vastaniellyn saaliinsa. Viimeisenä keinonaan rantakäärme tekeytyy kuolleeksi kääntymällä selälleen ja päästämällä kielensä roikkumaan velttona; tällöin edes hengitysliikkeitä ei voi havaita. Kiinniotettuna rantakäärme voi myös purra, mutta se on erittäin harvinaista. Rantakäärmeellä ei ole myrkkyhampaita. Koska rantakäärme on rauhoitettu, sitä ei saa ahdistella tai pyydystää edes katseltavaksi.

Lisääntyminen ja kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantakäärmeet pariutuvat vapun tienoilla pian talvihorroksen päätyttyä. Koiraat hakeutuvat ensimmäisinä soidinpaikoille. Yhtä isoa naarasta kosiskelee tavallisesti useampi koiras. Koiraat kosiskelevat naarasta kiertymällä sen ympärille ja hieromalla leuanalustaansa sen päälakea vasten sekä värisyttämällä häntäänsä. Kesä-heinäkuun välillä naaras munii tavallisimmin 6-40 munaa kompostiin, lantakasaan, rakkolevävalliin tai muuhun lämpimään paikkaan, jossa munat voivat kehittyä maatumislämmössä. Poikaset ovat kuoriutuessaan noin 15 senttimetrin mittaisia. Rantakäärmeet munivat Suomessa vain joka toinen vuosi. Koiraat tulevat Suomessa sukukypsiksi kolmivuotiaina, noin 50-senttisinä ja naaraat nelivuotiaina, 60-65 cm pituisina. Aikuistumisvaiheen jälkeen kasvu hidastuu ja on noin 2-4 cm vuodessa. Rantakäärmeen tiedetään eläneen luonnossa 28-vuotiaaksi.[6]

Rantakäärme Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rantakäärmeitä eli aikaisemmin Suomessa paljon nykyistä pohjoisempana ja se oli myös maan eteläosissa nykyistä runsaampi. Tärkeimpänä syynä lajin harvinaistumiseen on pidetty muutoksia maataloudessa. Karjanlantatunkioiden hävittyä eläin on menettänyt lisääntymispaikkansa sisämaassa. Rannikolla puolestaan Itämeren heikko tila on aiheuttanut rakkolevän vähenemisen, minkä seurauksena rannoille ajautuu aikaisempaa vähemmän munintapaikoiksi sopivia isoja rakkoleväkasoja. Lisääntynyt ranta-asutus ja muu maankäyttö on hävittänyt rantakäärmeen talvehtimispaikkoja. Tihentynyt tieverkosto ja lisääntynyt liikenne uhkaa myös lajia. Joka vuosi valtava määrä rantakäärmeitä kuolee liikenteessä.[7]Lisäksi nykyisin melkoinen osa rantakäärmeistä tapetaan kyykäärmeinä tai vain perusteettoman käärmekammon vuoksi.[8]

Rantakäärmettä voidaan auttaa perustamalla munintaan sopivia lehtikomposteja rantojen tuntumaan. Suomen rantakäärmehavaintoja toivotaan ilmoitettavaksi myös Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämään matelijoiden ja sammakkoeläinten levinneisyyskartoitukseen Hatikka-havaintopäiväkirjan kautta.

Rantakäärme kansanperinteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Elättikäärme

Rantakäärmeen vanhat nimet tarha- ja karjakäärme ovat peräisin ajalta, jolloin lajia suosittiin maatilojen pihapiireissä. Rantakäärmeitä suojeltiin, ruokittiin ja pidettiin elätteinä, joiden uskottiin auttavan karjaa menestymään.

Rantakäärmeen pohjaväri vaihtelee; nahanluonnin jälkeen värit kirkastuvat ja jotkut yksilöt muuttuvat vihertäviksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. European Reptile & Amphibian Specialist Group: Natrix natrix IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 1996. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 24.6.2014. (englanniksi)
  2. Matti Osara: Uhanalaisten ja rauhoitettujen lajien lista halutaan saattaa ajan tasalle 19.4.2005. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 29.9.2010.
  3. Rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeelliset arvot 4.4.2008. Valtion ympäristöhallinto. Viitattu 30.6.2009.
  4. Arnold: Reptiles and Amphibians of Europe, s. 216.
  5. Hatikka - Luonnontieteellisen keskusmuseon ylläpitämä havaintopäiväkirja Viitattu 13.7.2010.
  6. Arnold: Reptiles and Amphibians of Europe, s. 218.
  7. Luonnoneläimet liikenteen uhreina Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto. Viitattu 21.10.2010.
  8. Valste: Suomen luontotieto, s. 299.