Randy Steven Kraft

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Randy Steven Kraft 2007 vuonna.

Randy Steven Kraft (s. 19. maaliskuuta 1945) on yhdysvaltalainen sarjamurhaaja.

Kraft syntyi Kaliforniassa, johon hänen vanhempansa olivat muuttaneet Wyomingista ennen pojan syntymää. Hän oli perheensä neljäs lapsi ja ainoa poika. Hän valmistui Westminster High Schoolista ja opiskeli sen jälkeen Claremont McKenna Collegessa.

Kraft myönsi vuonna 1969 olevansa homoseksuaalinen ja joutui samana vuonna erotetuksi Yhdysvaltain ilmavoimista "terveyssyistä". Tämän jälkeen hän palasi työskentelemään baariin. Hänen ensimmäinen tunnettu uhrinsa Wayne Joseph Dukette (30) löydettiin kuolleena loppuvuodesta 1971. Kuolinpäiväksi arvioitiin 20. syyskuuta 1969.

1970- ja 1980-luvuilla Kalifornian moottoriteiden varsilla sattui useita raakoja henkirikoksia. Uhrit olivat miespuolisia teini-ikäisiä tai nuoria aikuisia, ja usein heitä oli kidutettu tai käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ruumiit oli jätetty näkyville.

Kraft oli vähällä joutua pidätetyksi vuonna 1975, kun high schoolin kesken jättäneen 19-vuotiaan Keith Daven Crotwellin pää löydettiin Kaliforniasta. Kraft väitti kuulustelussa jättäneensä Crotwellin autostaan elävänä. Syytteitä ei nostettu, koska Crotwellin vartaloa ei löytynyt ja kuolinsyy oli epäselvä.

Kraft jäi kiinni vuonna 1983 kuristetun Terry Gambrelin (25) ruumiin löydyttyä. Kraft oli listannut kaikkiaan 65 uhriaan. Hänet asetettiin syytteeseen 16 murhasta ja tuomittiin kuolemaan 29. marraskuuta 1989. Kalifornian korkein oikeus piti tuomion samana 11. elokuuta 2000. Kraft odottaa teloitusta San Quentinissa. Häntä kutsutaan Yhdysvalloissa toisinaan nimellä The Freeway Killer; samalla nimellä kutsutaan myös kahta muuta sarjamurhaajaa, William Boninia ja Patrick Kearneytä.

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.