Randy Blythe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Randy Blythe esiintymässä vuonna 2007.

Randy Blythe, koko oikealta nimeltään David Randall Blythe (s. 21. helmikuuta 1971) on yhdysvaltalaisen metalliyhtye Lamb of Godin laulaja. Blythe tunnetaan brutaalista death metal -vaikutteisesta huuto- ja örinälaulustaan, jota Blythe käyttää hyvin laaja-alaisesti, päästen hyvin korkeaan ja kuivaan kirkunamaiseen örinään, ja siitä hyvin matalaan ja syvään murinaan. Tästä tyylistä Blythe otti myös askelta melodisempaan suuntaan vuonna 2006, kun Lamb of Godin albumi Sacrament ilmestyi. Tällöin Blythe käytti albumin kappaleissa myös jonkin verran melodisia lauluelementtejä, entisestä "sävellajista riippumattomasta" huudosta poiketen, pitäen tyylinsä edelleen kuitenkin hyvin aggressivisena.

Blythella on kehossaan useita tatuointeja. Vasempaan käsivarteensa hän on faniutensa merkiksi tatuoittanut tekstin "COBHC", joka viittaa suomalaiseen Children of Bodom -yhtyeeseen. Kirjainsarja tarkoittaakin "Children of Bodom Hate Crew". Lantioonsa Blythe on itse tatuoinut penistä ja kiveksiä jäljittelevän tatuoinnin, joka on seurausta yhtyeen Killadelphia-dokumentin mukaan epäonnistuneesta Misfits-yhtyeen logon tatuoimisyrityksestä – melkoisessa humalassa. Epäonnistuminen johtuikin dokumentin mukaan Blythen sammumisesta ennen tatuoinnin valmistumista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

D. Randall Blythe, nimimuoto joka Blythella on myös useassa otteessa esiintynyt, aloitti uransa Lamb of Godin "esiyhtyeen" Burn the Priestin laulajana, ottaen paikan vuonna 1995. Yhtyeen kehityttyä nykyiseen Lamb of God -muotoonsa vuonna 1999 Blythe on pysynyt yhtyeen vakijäsenenä tähän päivään saakka.

Blythe on ollut mukana myös sivuprojektissa nimeltä Halo of Locusts. Blythe on ollut osallisena myös useassa DVD:ssä, kuten Killswitch Engage -yhtyeen (Set This) World Ablazen sekä Machine Headin Elegiesin dokumenttiosioissa ja metallidokumentti Metal: A Headbangers Journeyn haastattelussa (yhtyeen kitaristi Mark Mortonin kanssa).

29.6.2012 Uutisoitiin, että Randy Blythe on pidätetty epäiltynä kuolemantuottamuksesta. Tapaus liittyy vuoden 2010 keikkaan, jossa fani ryntäsi lavalle ja tilanne johti tappeluun. Blythe oli ilmeisesti työntänyt kolmatta kertaa lavalle kiivenneen fanin takaisin yleisöön, jolloin tämä löi päänsä. Myöhemmin fani kuoli sairaalassa saamiinsa vammoihin. Pidätyksen takia Lamb of God joutui perumaan Tuska-keikkansa.[1] Hän pääsi 200 000 dollarin takuita vastaan vapaaksi kesällä 2012[2] Oikeudenkäynti tapauksesta alkoi 4. helmikuuta 2013.[3] 5. maaliskuuta 2013 oikeudenkäynti saatiin päätökseen ja Blythe vapautettiin syytteistä.[4]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burn the Priest[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lamb of God[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]