Raivaaja (lehti)
Raivaaja-lehti oli alkujaan yksi kolmesta amerikansuomalaisten siirtolaisten työväenlehdestä 1900-luvun alussa.[1] Lehden perusti Taavi Tainio 31. tammikuuta 1905. Lehdessä oli vahva valistava ja kulttuurinen näkökulma.
Pohjan Tähti -lehdessä maineensa hankkinut Tainio toimitti Raivaajaa sosiaalidemokraattisessa hengessä, mikä rajoitti lehden levikkiä. Lehti saavutti noin 1 000 tilaajaa ja joutui nopeasti taloudellisiin vaikeuksiin. Parhaimmillaan lehden levikki oli vuonna 1927, jolloin se oli 10 000.[2]
Muita amerikansuomalaisten työväenlehtiä olivat Antero Ferdinand Tannerin 2. tammikuuta 1900 perustama viikkosanomalehti Amerikan Työmies, joka saavutti vain 500 tilaajaa ja joutui lopettamaan toimintansa jo 24 numeron jälkeen, suuren suosion Fitchburgissa saavuttanut Pohjan tähti ja 7. joulukuuta 1907 perustettu Toveri.
Raivaajan Suomessa kuuluisin päätoimittaja on ollut Itä-Karjalan ja Muurmannin legioonan sekä Kanadan kautta Yhdysvaltoihin maapakoon ajautunut Oskari Tokoi, joka tuli lehden päätoimittajaksi vuonna 1921 ja jatkoi toimessa vuoteen 1950.
Ajan saatossa Raivaaja-lehti on muuttunut työväenlehdestä suomalaista kulttuuria levittäväksi ja ylläpitäväksi lehdeksi, ja siinä julkaistaan kirjoituksia myös englanniksi. Lehti vietti satavuotisjuhlia vuonna 2005. Vuodesta 1984 lehden päätoimittaja on ollut Marita Cauthen.
Sivulta puuttuu