Rainer Grannas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Rainer Grannas (10. huhtikuuta 1942 Turku) on suomalainen jääkiekkovaikuttaja ja entinen jääkiekkotuomari.

Grannas lopetti oman jääkiekkouransa nuorena TuTon junioreissa. Tämän jälkeen hän siirtyi tuomaritoimintaan.[1] Grannas aloitti jääkiekkotuomaroinnin vuonna 1963 ja nousi SM-sarjan tuomariksi vuonna 1969. Hän toimi tuomarina vuoteen 1975 asti. Grannas tuomitsi myös kansainvälisiä pelejä vuosina 1971–1975. Grannas oli perustamassa Suomen Jääkiekkotuomarien Liittoa vuonna 1975 ja hän on toiminut liitossa useissa eri tehtävissä. Vuodesta 1991 Grannas on ollut liiton puheenjohtajana. Grannas on toiminut lisäksi liiton erotuomarikouluttajana ja SM-liigan kurinpitovaliokunnassa.[2]

Suomessa järjestetyissä MM-kilpailuissa Grannas on ollut useissa eri tehtävissä. Esimerkiksi Vuonna 1991 hän oli kisojen järjestelytoimikunnassa ja kilpailutoimikunnan puheenjohtajana, vuonna 1997 Turun järjestelytoimikunnan jäsenenä ja vuonna 2003 kisaisäntänä.[2]

Suomen Jääkiekkomuseo aateloi Grannaksen vuonna 2009 Jääkiekkoleijonaksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leppäsyrjä, Jussi: Tuomarien asialla jo vuosikymmenten ajan Turun Sanomat. 17. tammikuuta 2009. Viitattu 29. tammikuuta 2009.
  2. a b Rainer Grannas Suomen Jääkiekkomuseo. Viitattu 29. tammikuuta 2009.
Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.